Syysretki Evon retkeilyalueelle

Ihanaa lokakuuta sinne ruudun toiselle puolelle! <3 Tehtiin viime viikonloppuna pieni yhdistetty mökki/- retkeilyreissu Pääjärvelle ja Evon retkeilyalueelle.

Tästä postauksesta löydät fiiliksiä kyseiseltä viikonlopulta!

Syysilmassa liikkuminen piristää!

Mitä luonto minulle merkitsee? 

Tänä päivänä luonto on saanut yhä suuremman merkityksen omassa elämässäni ja erityisesti näin syksyn väriloiston aikaan keho ja mieli ovat suorastaan huutaneet luonnossa liikkumista ja raitista syysilmaa. Viime vuosina on muutenkin tullut pohdittua enemmän omaa suhtautumistani luontoon ja luonnossa liikkumiseen.

Lapsille luonto ja luonnossa liikkuminen on usein luonnollisia asioita: kasvit, ötökät ja eläimet ovat kiinnostavia ja ihmeellisiä, metsäretki luonnon helmaan on kuin tutkimusmatka eksoottiseen viidakkoon. Reissun kruunaa yhteinen eväshetki metsässä, sillä maistuuhan ihan tavallinen retkileipäkin puun juurella takuuvarmasti rutkasti paremmalta kuin kotona.

Usein jotain kuitenkin tapahtuu monille varhaisaikuisuuden kynnyksellä: ihminen vieraantuu luonnosta. Eikä ihme – telkkariohjelmat ja puhelimet voivat saada yhä nuoremmat jäämään sisälle luontoretkien sijaan, sosiaalinen media vie aikaa ja huomiota videopeleistä puhumattakaan. Eikä tässä ole mitään ”silloin kun minä oli nuori” viisastelua. Näin oli myös 90-luvulla ja omalla kohdallani uskallan tämän myöntää. 

Suoraan sanottuna varhaisaikuisuuteni aikana oma suhteeni luontoon on ollut melko etäinen: ötökät ja paljain varpain luonnossa liikkuminen on tuntunut inhottavalta ja jopa vähän pelottavalta. Melkoinen muutos siihen, että lapsuudessa rakastin metsää ja retkeilyä, tutkimusmatkoja luontoon ja ylipäätään kaiken eläväisen tutkimista. 

Viimeisen kolmen vuoden aikana asiaan on kuitenkin tullut suuri muutos: mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän olen kaivannut luonnon hiljaisuuteen ja rauhaan. Jos oloni on stressaantunut tai muutoin ikävä, minulla on tapana kävellä lähirantaan meditoimaan ja rauhoittumaan. Luonnon läheisyydessä mieli rauhoittuu ja saan otettua etäisyyttä arjen paineisiin. 

Syksyn väreistä inspiroituneena olenkin googlaillut ahkerasti eri Suomen kansallispuistoja ja tästä innostuneena päätettiin tarttua perheeni kanssa tuumasta toimeen ja vuokrata viime viikonloppuna mökki Hämeenkoskelta, josta teimme päiväretken Evon retkeilualueelle. 

Vuokramökki Pääjärven rannalta.

Evon retkeilyalue

Koska meidän perheeseen kuuluu pian vuoden täyttävä vaippa-ikäinen, tulee likimain kaikki tekeminen suunnitella pikkuveijarin aikataulujen mukaan. Mökkiviikonlopulle spekseiksi asetettiin kaksi asiaa, joista ensimmäinen oli se, että ajomatkan Helsingistä vuoramökille tuli olla suhteellisen lyhyt, maksimissaan parin tunnin mittainen. Toinen kriteeri oli puolestaan se, että mökin tuli sijaita jonkin kivan retkeilyalueen lähellä. 

Näillä ehdoilla päädyttiin vuokraamaan mökki Hämeenkoskelta Pääjärven rannalta, josta oli Evon retkeilyalueelle noin puolen tunnin ajomatka. Mikäli siis Evon retkeilyalue kiinnostaa enemmän, niin tässä muutamia tietoja kyseisestä paikasta:

Järvimaisemaa Evon retkeilyalueelta.

Missä?

Evon retkeilyalue sijaitsee Hämeenlinnassa ja Padasjoen kunnassa Lammi – Padasjoki -tien (nro 53) varrella. Evolle ajaa Helsingistä noin kahdessa tunnissa eli matkaa kertyy yhteensä noin 145 kilometriä. 

Helsingistä ihan vain päiväreissun tekeminen Evon retkeilyalueelle voi olla hieman liian pitkän ajomatkan päässä ainakin pikkulapsiperheelle, joten yöpyminen jossakin lähempänä kannattaa. Lahdesta ja Päijät-Hämeen alueelta Evolle pääsee puolestaan nopeasti päiväreissullekin.

Luontopolut:

Evolla on yhteensä 5 luontopolkua, joita ovat: 

  • Niemisjärven luontopolku, 3 km
  • Syrjänalusen harjupolku, 3 km. 
  • Savottapolku, 4 km
  • Luutajoen taimenpolku, 1 km,
  • Metsätaitoradalla, 4 km

Lisäksi alueella sijaitsee pidempiä vaellusreittejä. Yhteensä alueelle merkittyjä reittejä on n. 70 km edestä eli vaellettavaa riittää useammaksi päiväksi näin halutessaan. Evon retkeilyalueen sanotaan sopivan kaiken ikäisille ja -kuntoisille retkeilijöille, tosin osa luontoreiteistä on melko huonossa kunnossa. 

Retkieväitä voi pysähtyä syömään Ilvesvaellus-karttaan merkityille laavuille ja telttailualueille, joissa on myös kaikissa tulentekopaikka. Esimerkiksi makkaranpaisto ja retkieväiden lämmitys onnistuu hyvin kyseisillä paikoilla. Osa leirialueiden nuotiokatoksisita on myös varattavissa metsähallituksen asiakaspalvelusta.

Esteettömyys:

Evon retkeilymaasto on vaihtelevaa, mikä vaikuttaa luontoreittien vaativuuteen ja esteettömyyteen. Vaunujen kanssa luontopoluille ei voinut mennä, mutta järven rantaan pitkin kulki siisti soratie, jota pitkin pääsi kulkemaan jonkin matkaa mainiosti myös vaunujen kanssa. 

Lisäksi alueelta löytyy esteetön tulentekopaikka, onkipaikka ja WC. 

Telttailu ja yöpyminen:

Mikäli Evon retkeilyalueella haluaa yöpyä, sijaitsevat maksuttomat telttailualueet Valkea Mustajärvellä, Niemisjärvellä ja Koverolla. Lisäksi teltan saa pystyttää myös laavujen läheisyyteen. Retkeilyalueella on yhteensä 11 laavua sekä 3 varauslaavua. Lisäksi alueella on varattavissa yhteensä 3 vuokrakämppää (käenpesä, mustarven torppa, Onnin maja). 

Lisää voit tutustua Evon retkeilyalueeseen tästä linkistä.

Evolta.

Fiiliksiä Evon retkeilyalueesta:

Kaiken kaikkiaan Evosta jäi tosi mukavat fiilikset, vaikka vaunujen kanssa luontopoluilla liikkuminen olikin mahdotonta. Olemme molemmat puolisoni kanssa retkeilijöinä varsin ”aloittelijoita”, emmekä rehellisesti sanottuna olleet täysin varmoja, mitä reissua suunnitellessa kannattaa ottaa huomioon.

Ennen päiväretken tekemistä tutkailimme kyllä tietoja kyseisestä retkeilyalueesta ja päällimmäiseksi ajatukseksi jäi, että Evolla on joitakin esteettömiä palveluita. Koska olen luonteeltani melko ”fiilispohjalla” menijä, voinkin näin jälkiviisaana todeta, että retkeilyreittien esteettömyyteen ja vaativuuteen olisi kannattanut perehtyä rutkasti enemmän. Myös retkieväitä olisi voinut olla enemmän, koska ainakin puolisolleni iski annoskateus grillikatosten ruokailuista:D

Toisinaan pääsin kuitenkin itse kävelemään metsäpolkua pitkin, kun puolisoni jäi hiekkatielle vaunuttelemaan, retkileipiä syötiin puolestaan retkikatoksella. Paikkana Evo sopii varmasti lapsiperheille mainiosti silloin, kun lapset osaavat jo itse kävellä. Kokonaisuudessaan säät kuitenkin suosivat meitä ja nautittiin koko perheen voimin ulkona hengailusta ja ruskasta! 

Loppuun vielä muutamia kuvia syysreissulta!