Jos tänä päivänä erilaisia joogatyylejä on olemassa runsaasti, löytyy joogaopettajista vaihtelua sitäkin enemmän. Mutta mistä tunnistaa hyvän joogaopettajan? Tässä blogipostauksessa kerron, minkälaisia ominaisuuksia hyvältä joogaopettajalta mielestäni löytyy.
Hyvä joogaopettaja elää niin kuin opettaa.
Joogaopettajien taustat ja taso vaihtelevat
Sanotaan se nyt ääneen ja kiertelemättä: tänä päivänä joogaopettaja on trendikäs ammatti. Onhan sosiaalinen media täynnä toinen toistaan inspiroivampia tarinoita siitä, kuinka hektisestä oravanpyörästä on hypätty kohti tuntematonta ja aloitettu uusi elämä joogaopettajana jossakin trooppisella paratiisisaarella. Myös hyvinvointi- ja joogabisnes kukoistavat. Ei siis ole ihme, että joogaopettajuus kiinnostaa monia.
Myös opettajakoulutukseen hakeutumisen syyt vaihtelevat; jollekin motiivina toimii oman harjoituksen syventäminen, toinen haluaa sen sijaan tehdä elämäntavasta ammatin. Siinä missä joku hakeutuu koulutukseen 20 vuoden asanaharjoittelun tuloksena, saattaa toinen hakeutua siihen melko lyhyelläkin joogataustalla. Vaihtelua on siis paljon.
Joogaopettajaksi on monia eri tapoja tulla, joista länsimaissa tunnetuin lienee yhdysvaltalaisen Yoga Alliancen sertifioima RYT200-koulutus. Moni opettajaksi haluava käy koulutuksen ulkomailla esimerkiksi kuukauden intensiiviopetuksena, Suomessa kyseisen sertifikaatin mukaan suunniteltua koulutusta tarjoavat puolestaan useat eri joogakoulut. Suomessa koulutus kestää yleensä noin vuoden ajan. Joissakin tyyleissä joogaopettajaksi tullaan puolestaan kokemuksen kautta, jolloin opettajan ura alkaa joogatuntien avustavana ohjaajana.
Koska motiivit joogaopettajan ammattiin hakeutumisessa vaihtelevat, voi myös ohjaajien taso vaihdella hurjasti joogaskenen sisällä. On olemassa hyviä ja intohimoisia opettajia, aloittelevia ja kehittyviä opettajia, lempeitä ja positiivisia opettajia, epävarmoja ja tiukkoja opettajia, joogan filosofiaan perehtyneitä opettajia ja sitten ihan vain fyysiseen venyttelyyn keskittyneitä opettajia. Se, millainen joogaopettaja miellyttää juuri sinua, riippuu täysin siitä millaisesta joogasta ja ihmistyypistä pidät. Seuraavaksi kerron, minkälaisia ominaisuuksia hyvältä joogaopettajalta mielestäni löytyy.
Hyvän joogaopettajan tunnusmerkkejä
Jooga elämäntapana
Mielestäni hyvä joogaopettaja elää niin kuin opettaa. Joogasta on muodostunut opettajalle elämäntapa pelkän asanaharjoittelun sijaan ja elämää ohjaavat joogafilosofiasta kumpuavat arvot sekä moraalikäsitykset, joita toteutetaan myös omassa käytöksessä ja arjessa.
Monille joogaopettajille voi käydä niin, että oma joogaharjoitus jää sivuun opetustyöhön syventyessä, jolloin ollaan mielestäni hieman eksytty joogan perimmäiseltä tieltä. Mielestäni jooga ja jooginen elämäntapa lähtee aina henkilökohtaisesta harjoituksesta. Jos joskus itse hakeudun opettajakoulutukseen, toivon etten koskaan menetä intohimoa oman harjoituksen kehittämiseen.
Lempeys ja määrätietoisuus
Hyvä joogaopettaja ohjaa oppilasta määrätietoisesti mutta lempeästi. Opettaja näkee jokaisen oppilaan yksilönä; opettaja ohjaa oppilasta oikeissa asanatekniikoissa ja voi joskus hieman ”puskea harjoitusta eteenpäin”, oppilaan rajoja kuunnellen ja kunnioittaen.
Tästä syystä suosin mielelläni pienempien joogakoulujen tunteja, jotta opettajat käyvät tutuiksi ja siten myös ohjaus on yksilöllisempää. Vaihtelu on tietysti välillä hyvästä, mutta mikäli opettaja vaihtuu jokaisella tunnilla, ei opettaja-oppilassuhde voi kehittyä.
Ohjaus ja neuvonta asanoissa / oppilaisiin keskittyminen
Hyvä joogaopettaja näyttää joogaliikkeet salin etuosassa (tai vaihtoehtoisesti keskellä), mutta ei joogaa itse tunnin mukana. Joogaopettaja seuraa oppilaiden harjoittelua, kiertää salissa korjaamassa mahdollisia virheasentoja ja neuvoo tarvittaessa.
Toisin sanoen: hyvä opettaja keskittyy oppilaisiinsa, eikä itseensä tunnin aikana. Tämä takaa sen, että oppilaat tekevät liikkeet oikein, jolloin vältytään mahdollisilta loukkaantumisilta. Mikäli opettaja joogaa itse, siirtyy keskittyminen väistämättä opetuksesta oman harjoitukseen. Tällaisia tunteja olen nähnyt paljon ulkomailla ja ne ovat herättäneet mielessäni aina ihmetystä.
Ryhmän tason huomioiminen
Hyvä opettaja huomio ryhmän taitotason ja kehityksen. Mielestäni liian vaikeiden asanoiden tekeminen suuressa ryhmässä erityisesti silloin, kun paikalla on myös aloittelijoita, on vastuutonta joogaopettajalta. Erityisesti joogan alkuinnostuksen aikaan tuoreilla joogeilla saattaa on taipumusta ylivenyttää lihaksia ja vääntäytyä asentoihin, jotka voivat pahimmillaan aiheuttaa äkillistä kipua. Tällöin asanoihin ikään kuin väännytään ”hampaat irvessä”.
Edellä mainittu harjoitustapa on kaukana joogan lempeästä filosofiasta ja pahimmillaan väkivaltaa omaa kehoa kohtaan. Hyvä opettaja ohjaa oppilasta kuuntelemaan omaa vartaloaan, ja kertoo aloittelijoille helpompia liikevariaatioita.
Kokenut opettaja tunnistaa myös sen, onko ryhmä kiinnostunut asanaharjoittelun lisäksi joogan filosofisesta puolesta vai kannattaako tunnilla keskittyä vain fyysiseen harjoitukseen.
Asanoiden vaikutusten tunteminen
Hyvä joogaopettaja tietää, millaisia vaikutuksia jooga-asennoilla on ihmisen kehoon ja elimistöön. Hän ymmärtää monipuolisesti kehon anatomiaa, asanoiden vaikutusta kehon toimintoihin, hengitystekniikkaa ja joogan filosofiaa. Oppilaiden ohjaukseen ei siis riitä esimerkiksi vain se, että opettaja taipuu itse monimutkaisiin ja haastaviin jooga-asanoihin.
Aikaa kysymyksille ja keskustelulle
Hyvä ohjaaja saapuu joogasaliin hyvissä ajoin ja antaa aikaa oppilaiden mahdollisille kysymyksille. Kiireettömyys, rauha ja hyväksyminen ovat tärkeitä tekijöitä miellyttävän joogatunnin rakentumisessa.
Hyvä opettaja myös kysyy oppilailta tunnin päätteeksi, nousiko oppilaiden mieleen mahdollisia kysymyksiä harjoitukseen liittyen ja vastaa niihin.
Positiivinen ja avoin olemus
Hyvä joogaopettaja on positiivinen, ystävällinen ja mikä tärkeintä; hän ei kanna joogasaliin päivän mahdollisia negatiivisia tunnetiloja. Huonoja päiviä on kaikilla, myös joogaopettajilla, mutta hyvä ohjaaja osaa jättää ikävät tunnetilat salin ja joogaharjoituksen ulkopuolelle.
Joogatunnin tulisi olla oppilaalle positiivinen, rentouttava ja voimaannuttava kokemus. Mikäli joogaopettajalla on huono päivä ja tämä heijastuu joogaryhmään, voi negatiivisuus tarttua myös oppilaisiin.
Tuleeko sinulle mieleen muita hyvän joogaopettajan tunnusmerkkejä?
Loppuun vielä: edellä mainitut hyvän joogaopettajan tunnusmerkit perustuvat omaan kokemukseeni erilaisista opettajista, eivätkä ne ole mikään absoluuttinen totuus hyvästä ohjaajasta. Mielestäni erilaisia ohjaajia tarvitaan, eikä joogaopettajuus edellytä aina esimerkiksi henkisyyttä tai syvällistä joogafilosofian tuntemusta.
HS julkaisi viime viikolla mielenkiintoisen artikkelin ”mitä meditaatio meille tekee”, joka sivuaa osaltaan meditaation mahdollisia haittavaikutuksia. Artikkeli käsitteli pääpiirteittäin psykoterapeutti Sami Mänty-Ahon kokemuksia zen-meditaatiosta sekä meditaation haittoja erityisesti vakavista mielenterveyshäiriöistä kärsivien osalta meditaatioyhteisössä.
Koska olen meditaation suuri puolestapuhuja, haluan nostaa esiin muutamia ajatuksiani meditaation haittoihin liittyen myös tässä blogissa.
Mitä meditaatio minulle merkitsee?
Mikäli olet tutustunut blogiini jo aikaisemmin tiedät, että meditointi on tärkeä osa päivittäistä joogaharjoitustani. Meditoin yleensä joogaharjoituksen päätteeksi, mutta viime aikoina aamu- ja/tai iltahiljentyminen ovat olleet osa arkeani. Meditoin, koska se syventää joogaharjoitustani ja saa oloni tuntumaan vakaammalta, kärsivällisemmältä ja ylipäätään luottavaisemmalta elämää kohtaan sekä olemaan läsnä tässä hetkessä.
Yksi asia, joka osaltani on myös syytä mainita on se, että ajattelen meditaation olevan osa joogaa ja joogista elämäntapaa. En siis noudata orjallisesti minkään tietyn koulukunnan meditaatiotekniikkaa, vaan täydennän joogaharjoitustani hiljentymällä ja mielen tyhjentämisellä. Teen yleensä niin sanotusti perus tietoisuus- ja läsnäoloharjoituksia mindfulness- ja vipassana -tekniikoita hyödyntäen. Lisäksi olen käynyt joillakin ohjatuilla mindfulness-tunneilla sekä Helsingin Hakaniemessä toimivan Nirodha Ry:n Vipassana -meditaatio illoissa.
Minulle joogan, meditaation, henkisyyden ja tieteen välillä ei ole ristiriitaa. Olen ehdottomasti tutkimuksen puolestapuhuja ja näiden teemojen saralta olisi tärkeää saada lisätietoa sekä meditaation hyödyistä että haitoista. Tiedostan, että henkisten oivallusten sekä sisäisten prosessien tutkiminen meditaation ja joogan yhteydessä on haastavaa, niin kuin myös Helsingin Yliopiston dosentti Anu Raevuori toteaa mainitsemassani artikkelissa. Meditaatiossa koetut tunnetilat voivat olla hyvin hienovaraisia, sisäisiä tunteita, joita voi olla vaikea pukea sanoiksi – siksi näitä kokemuksia on myös vaikea tutkia.
Säännöllisellä meditoinnilla on tutkitusti runsaasti positiivisia vaikutuksia, mutta voiko meditaatio sitten olla haitallista?
Niin kuin HS:n artikkelissakin mainitaan, meditaatio on terminä niin sanotusti kattokäsite monille eri meditaatiokoulukunnille. Näin ollen käsitteen sisälle mahtuu runsas kirjo erilaisia hiljentymistekniikoita aina viiden minuutin mindfulness-harjoittelusta uskonnollisissa meditaatioyhteisöissä harjoitettaviin menetelmiin. Siksi ei ole samantekevää, missä yhteydessä meditaation haittavaikutuksista puhutaan.
Uskoakseni lähes mikä tahansa tekeminen liiallisuuksiin vietynä voi saada ihmisessä aikaan haittavaikutuksia. HS:n artikkeli tarkastelee yhden ihmisen kertomaa yhteisössä, jossa meditaatiosessiot esimerkiksi retriittien yhteydessä voivat olla hyvinkin pitkiä – puhutaan tuntien mittaisesta päivittäisestä meditaatiosta kuukausien ajan. Kun meditoinnin haittavaikutuksia halutaan tarkastella tutkimuksessa, on täysin eri asia puhua 15 minuutin päivittäisestä meditaatiosta kuin 5 tunnin päivittäisestä meditaatiosta. Yksi merkittävä asia meditoinnin hyötyjä ja haittoja arvioitaessa onkin mielestäni meditointiin käytetty aika ja kohtuullisuus.
Ajattele esimerkiksi sanontaa: 30:llä minuutilla liikuntaa päivässä on terveyttä edistäviä positiivisia vaikutuksia ihmiseen elämään. Mutta miltäpä kuulostaa viisi tuntia päivässä kuntosalilla rehkimistä? Aivan. Kun jotakin asiaa tehdään paljon ja pitkään, oli kyseessä sitten urheilu, meditointi, syöminen, valvominen tai nukkuminen, alkaa liiallinen tekeminen karsimaan positiivisia vaikutuksia. Näin myös meditaatiossa. Joillekin retriitit sopivat, joillekin ei – tässä yhteydessä ei mielestäni voida kuitenkaan puhua objektiivisesti meditoinnin haitoista yleisesti.
”Läsnäolo ja hetkessä eläminen on vaivatonta ja mielekästä, ei sitä että hoemme mielessämme pakottavaa: ”ole läsnä, ole läsnä, ole läsnä” -mantraa. ”
Sama pätee läsnäoloon. Läsnäolo ja niin sanotusti hetkessä eläminen tarkoittavat parhaimmillaan sitä, että olemme aidosti läsnä tärkeissä elämän pienissä ja suurissa iloissa ja suruissa, ystävien ja perheen seurassa, nautimme arjesta ja juhlasta, otamme haasteet vastaan elämässä tietäen, että nekin menevät ohi. Päästämme irti menneisyyden häpeästä eläen tätä päivää, kuitenkaan murehtimatta tulevaa. Läsnäolo ja hetkessä eläminen on vaivatonta ja mielekästä, ei sitä että hoemme mielessämme pakottavaa mantraa: ”ole läsnä, ole läsnä, ole läsnä”.
Läsnäolo ei ole sitä, että pakotamme mielemme tähän hetkeen, se voi olla pieni ja lempeä ajatus, joka siirtää mielen huomisen työasioista ruokailuhetkeen tai keskusteluun lapsesi tai ystäväsi kanssa. Pakonomainen läsnäolon ja elämän merkityksellisyyden ajattelu ovat puolestaan jotakin muuta kuin hetkessä elämistä, ei niin lempeää ja hyödyllistä läsnäoloa.
Meditaation alkuhuuma voi olla maagista
Sitten on asioihin hurahtaminen ja alkuhuuma. Tiedät varmasti tunteen, kun olet aloittanut uuden harrastuksen tai löytänyt kiinnostavan mielenkiinnon kohteen. Opit uutta ja alat saamaan uuden kautta positiivisia vaikutuksia omaan elämääsi. Tunne on huumaava, ehkä hieman ylivirittynyt ja ajattelet; tätä lisää. Asiaa tarkastellaan niin sanotusti vaaleanpunaiset lasit silmillä, ja kaikki mitä uuteen lajiin tai asiaan liittyy, on hienoa ja upeaa. Ja se on inhimillistä – olen itsekin erehtynyt luulemaan, että meditaation myötä elämän murheet ja huolenaiheet eivät enää hätkähdytä minua.
Meditointi ei siis ole tässäkään asiassa poikkeus. Ihmiselle, jolle hiljaisuus ja mielen hiljentyminen ovat vieraita asioita, voi ensimmäinen meditointikerta, jolloin mieli oikeasti tyhjentyy ajatuksista ja arjen kohinoista, olla hyvinkin tajunnanräjäyttävä kokemus. Meditointi voi myös saada mietiskelijän tarkastelemaan omia elämänvalintojaan sekä omaa käytöstään uudella tavalla: mitä minä oikeasti elämältä haluan ja millainen tyyppi minä olen?
Meditointi ja itsetutkiskelu ei ole aina helppoa – eikä kukaan näin väitäkään
Toisaalta hiljentyessä voi tulla esiin myös ikäviä tuntemuksia. Erityisesti silloin, jos mielessä on paljon käsittelemättömiä asioita, traumoja ja ikäviä tukahdutettuja muistoja, voi meditointi tuoda paljon kipeitäkin asioita pintaan. Jos ja kun aloitteleva meditoija näitä kokee, voi hiljentyminen olla jopa tuskallista. Kukaan ei ole sanonut, että tutkimusmatka itseen ja omaan mieleen olisi helppoa. Ihmisen lähtökohdat vaikuttavat siihen, mitä meditaatiossa tapahtuu.
Myös ohjaajalla ja menetelmällä on vaikutusta. Kun meditoinnissa niin sanotusti etenee ja kehittyy, on tärkeää että omista tuntemuksista voi keskustella jonkun kanssa. Kokenut ohjaaja omaa traumainformoidun työotteen meditaatio-ohjaukseen ja osaa tarvittaessa kertoa oppilaalle, mikäli meditointia kannattaa vähentää ja ohjaa tarvittaessa avun piiriin. Myös omalla kokemuksella on väliä – mikäli meditaatio tuntuu syystä tai toisesta pahalle, kannattaa sitä silloin luultavasti vähentää.
Joillekin ihmisille meditointi voi laukaista fyysisiä ahdistuksen tunteita, ja tämän tiedän jo ihan ammatillisestakin näkökulmasta traumatisoituneiden ihmisten parissa työskennelleenä. Keholliset tuntemukset ja oman sydämen sykkeen tai hengityksen kuuntelu voi olla liikaa psyykelle, kun fyysinen paha olo on valtava. Tällöin erityisesti yksin meditointi kannattaa jättää pois suosiolla omista arkirutiineista ja keksiä jotakin muuta maadoittavaa tekemistä.
Meditointi voi siis paljastaa mielestä piilotettuja ja tukahdutettuja traumoja, jotka voivat edellyttää käsittelyä omassa mielessä joko yksin tai jonkun ulkopuolisen kanssa. Parhaimmillaan meditointi voi kuitenkin opettaa hyväksymään myös ikäviä tunteita, käsittelemään niitä rauhallisesti ja hyväksyen sekä opettaa lempeyttä itseä ja toisia kohtaan. Ylipäätään kehollisten menetelmien tavoitteena on löytää omasta kehosta turvapaikka, jossa on miellyttävä olla. Siksi yhden ikävän meditaatiokerran perusteella ei kannattaa heittää menetelmää romukoppaan sellaisenaan.
Meditointi on tutkimusmatka omaan mieleen.
Meditointi ei ole terapiaa
Yksi asia, joka tulisi pitää mielessä on myös se, että meditointi ei ole synonyymi terapialle, eikä näitä kahta tulisi mielestäni rinnastaa keskenään. Psykoterapia on terveydenhuollon ammattilaisen tarjoama hoitomuoto psyykkisten traumojen ja eri mielenterveyden häiriöiden hoidossa. Meditaatio sen suppeassa merkityksessä on puolestaan keino hiljentää mieli, läsnäoloa ja kykyä elää tässä hetkessä ja väylä oppia tuntemaan oma mieli, ajatukset ja itsensä. Tätä kaikkea voi ilman muuta tarjota myös terapia, mutta kaikki meditoivat ihmiset, eivät ole terapian tarpeessa. Meditointi voi siis olla harrastus siinä missä murtomaahiihto tai uintikin.
”Meditointi voi olla keino käsitellä vaikeita tunteita
esimerkiksi psykoterapian ohella. ”
Meditointi voi olla keino käsitellä vaikeita tunteita esimerkiksi psykoterapian ohella. Mindfulness-harjoittelu on Suomessakin tunnustettu esimerkiksi ahdistuksen hoitomenetelmäksi terveydenhuollossa muun mielenterveyshoidon ohella. Meditointi voi myös olla väylä sen oivaltamisen, että ihminen on terapian tarpeessa, ja silloin sinne onkin hyvä hakeutua. Nämä eivät siis ole toisiaan poissulkevia asioita, vaan ne voivat parhaimmillaan täydentää toisiaan.
Mitä, missä ja miten meditoidaan?
Myös sillä, missä ja miten meditoimaan, voi olla erilaisia – sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia – ihmisen mieleen. Niin kuin jo aikaisemmin totesin, meditointi-termin alle niputetaan runsaasti erilaisia koulukuntia ja meditaatiosuuntauksia, jotka voivat erota toisistaan valtavasti sekä tavoitteiden että hengellisten ja uskonnollisten uskomusten osalta. Myös syyt aloittaa meditointi voivat vaihdella.
Yksi tärkeä tekijä meditoinnin aloittamisessa onkin se, että päätös harjoittelusta lähtee itsestä. Hiljentymisellä tavoitellaan kenties sisäistä rauhaa ja itseensä tutustumista, parempaa stressinsieto- ja keskittymiskykyä sekä levollisuutta ja harmoniaa. Jos tavoitteeksi asetetaan sen sijaan maksimaalinen luovuus ja työteho, ja itse harjoittelu aloitetaan ikään kuin ”pakotettuna” vaikkapa työnantajan toimesta, aletaan olla jo hakoteillä.
”Jokainen meditointikerta kun on ainutlaatuinen, eivätkä meditoinnin hyödyt tule pakotettuna. ”
Meditoinnille ei nimittäin tulisi asettaa suuria odotuksia ja tavoitteita: jokainen meditointikerta kun on ainutlaatuinen, eikä meditoinnin hyödyt tule pakotettuna. Jos sen sijaan meditointia harrastaa säännöllisesti ilman sen suurempia odotuksia, voi yllättyä positiivisesti. Työnantaja ei voi myöskään tietää työntekijöiden henkilökohtaista taustaa, jolla voi olla merkitystä meditoinnin aloittamisessa.
Meditaation vai yhteisön haittavaikutuksia?
Mielestäni ei ole myöskään samantekevää puhutaanko meditoinnin haitoista uskonnollisen ja lahkomaisen, ankaran sääntökirjan alaisuudessa harjoitettavasta meditaatiota, vai päivittäisistä puolen tunnin mindfulnessiin perustuvasta tietoisen läsnäolon harjoituksista. Tällä hetkellä useimmat meditointia käsittelevät tutkimukset keskittyvät juuri mindfulness -harjoitteluun, jonka juuret ulottuvat buddhalaisen filosofiaan, mutta se ei menetelmänä sitoudu mihinkään uskontoon tai hengellisiin oppeihin.
Yhteisöllä voikin olla erittäin merkittävä vaikutus ihmisen mieleen ja ajatteluun sekä tapoihin jäsentää – tässä tapauksessa meditaatiosta ja sen tuomista oivalluksista – omia kokemuksia. Yhteisö voi parhaimmillaan olla tärkeä voimavara elämässä ja sieltä voi löytyä myös oma henkinen koti.
Joukkoon kuuluminen ja samankaltaisten- ja ajattelevien ihmisten löytäminen elämään on tärkeää. Joku löytää yhteisönsä opiskelijayhteisöstä, toinen harrastuksista, joku politiikasta tai meditaatioyhteisöstä. Jos yhteisö kuitenkin rajoittaa yhteydenpitoa sukulaisiin ja ystäviin, toimii kulttimaisesti tai muutoin ankarasti, aletaan olla jo vaarallisilla vesillä. Mutta liittyykö tämä enää meditaatioon sen varsinaisessa merkityksessä ja voiko tuolloin puhua meditaation haitoista?
Silti, meditoinnilla voi ilman muuta olla myös haittavaikutuksia ja asiasta on voitava käydä keskustelua. Asiasta kirjoittaa blogissaan esimerkiksi psykologi ja tietokirjailija Ari-Pekka Skarp, joka toteaa:
”On yleinen myytti, että meditaatio voi olla haitallista lähinnä traumataustaisille ihmisille. Tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että haitallisia vaikutuksia esiintyy usein myös ihmisillä, joilla ei ole minkäänlaista traumataustaa tai aiempia mielenterveyden ongelmia. Tyypillisiä haittavaikutuksia ovat ylivirittyneisyys tai alivirittyneisyys, keskittymisen ja muistamisen vaikeudet, univaikeudet, aistihavaintoihin liittyvä epämiellyttävyys, hankaluudet sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja tasapainoisen minäkokemuksen horjuminen. ”
Meditointi ei ole aina vaaleanpunaista ruusuilla tanssimista.
Lopuksi
Tällä blogitekstillä en halua mitätöidä kenenkään kertomaa ahdistavasta yhteisöstä tai meditaatiosta ylipäätään. En myöskään tarkoita, että HS:n artikkelissa mainitussa zen-yhteisössä olisi jotakin vikaan, koska on tunne yhteisöä. Puhun yhteisöistä yleisellä tasolla.
Koska jokaisen subjektiiviset kokemukset asioista ovat yksilöllisiä, jäsentävät ihmiset asioita eri tavalla. Se, että yksi on kokenut jonkun yhteisön ikäväksi, ei siis tarkoita sitä, että kaikki kokisivat asian niin tai että kokemus olisi absoluuttinen totuus. Samanaikaisesti se on kuitenkin yhden ihmisen kokemus asiasta, ja siksi myös todellinen.
Mielestäni on äärimmäisen tärkeää, että myös ikävistä asioista keskustellaan rakentavasti, koska asioilla on aina kaksi puolta. Arvostan suuresti ihmisiä, jotka uskaltavat kertoa avoimesti vaikeista kokemuksistaan omilla kasvoillaan. Se, jos mikä on rohkeaa. Meditoinnin haitoista puhuttaessa tulee kuitenkin muistaa, että yhteisöissä tapahtuvat erimielisyydet ja vääryydet eivät nekään ole synonyymi meditaatiolle.
Meditaatioon liittyvälle tutkimukselle on eittämättä tilausta. Meditointi voi olla äärimmäisen mielenkiintoinen ja mehukas tie oman mielensä syövereihin matkalla kohti itsensä hyväksymistä ja onnellisempaa elämää. Samanaikaisesti on kuitenkin todettava, että kaikille se ei välttämättä sovi.
Lähtökohtaisesti kuitenkin ajattelen, että kohtuullinen ja säännöllinen meditointi on turvallista lähes jokaiselle, joka ei kärsi vakavasta mielenterveydenhäiriöstä. Mikäli hiljentymisestä aletaan maalailemaan uhkakuvia meditoinnin negatiivisista vaikutuksista, kertoo se mielestäni omaa tarinaansa yhteiskunnan tilasta. Miksi oman itsensä, kehonsa ja mielensä äärelle pysähtymistä tulisi lähtökohtaisesti pitää haitallisena ja pelottavana?
Kirjoittelin elokuun alussa sokerittomuusprojektistani, jonka päätin aloittaa hektisen ja ruokavalioni osalta hieman retuperällä olleen, kesäloman jälkeen. Koska kirjoitan nyt tätä blogitekstiä, voin onnitella itseäni: I made it – kuukausi ilman sokeria (ja itse asiassa hieman ylikin).
Mutta minkälaisia muutoksia olen sitten huomannut olotilassani kuukauden herkuttomuuden jälkeen?
Fiiliksiä herkkulakon jälkeen.
Sokerikierteen katkaiseminen ja herkkuhimon hiipuminen
Itselleni tärkein positiivinen muutos projektissa on ollut ehdottomasti sokerikierteen katkaiseminen. Ja tästä olen aivan mahdottoman ylpeä! Suoraan sanottuna en edes muista, milloin viimeksi olisin ollut yli kuukauden – tai edes kokonaisen viikon – ilman sokeria ja herkkuja. Luultavasti joskus ennen raskauden alkua eli noin parisen vuotta sitten.
Koska minulla ei missään kohtaa herkuttomuusprojektiani ole ollut tavoitteena painonpudotus sinällään, en ole sen kummemmin rajannut ruokavaliotani. Ainoa konkreettinen muutos, jonka tein syömiseeni sokerittomuuden myötä, oli säännöllinen ruokailurytmi ja sen ylläpito. Tämä ei tietysti ole mikään kovin mullistava uutinen, mutta niin se vain on – säännöllinen ateriarytmi on aivan ehdoton asia herkkulakon onnistumisessa.
Säännöllisen syömisen myötä en ole tuntenut missään vaiheessa koko kuukautta vastustamattoman palavaa tarvetta syödä herkkuja, vaikka houkutuksiakin on tullut vastaan. Itselleni tämä myös kertoo sen, että ruokavaliossa on tässä suhteessa ollut petrattavaa. Kun syö säännöllisesti ja terveellisesti, elimistö ei huuda ylimääräisiä sokereita verensokerien laskiessa liian pitkästä syömättömyydestä johtuen.
Ehkä vaikeimmat hetket sokerittomuudessa ovat tulleet vastaan silloin, kun olen joutunut kieltäytymään herkuista esimerkiksi kyläillessä. Jostain syystä sokerittomuus herättää ihmisissä tunteita puolesta ja vastaan, ja kieltäytyminen herkuista tuntuu toisinaan epäkohteliaalta. Sokerittomuuden perustelu voi tuntua haastavalta erityisesti silloin, jos tavoitteena ei ole niin ikään laihduttaminen, vaan terveyspainotteiset syyt. Kyllä te tiedätte nää ”kyllä sä nyt yhden voit ottaa” kommentit.
Oikeastihan siinä ei ole mitään epäkohteliasta, jos haluaa pitää itsestään huolta ja voida hyvin. Vastapainona ihmettelyihin olen myös saanut runsaasti positiivisia tsemppiviestejä asiaan liittyen sekä kuullut monia tarinoita siitä, kuinka sokerittomuus on muuttanut elämän huomattavasti positiivisempaan suuntaan.
Ruokavalio on muuttunut terveellisemmäksi
Toinen tärkeä seikka herkuttomuusprojektissa on ollut ruokavalion muuttuminen ylipäätään terveellisemmäksi. Itse syön yleisesti melko terveellisesti, mutta joitakin aterioita on tullut silloin tällöin skipattua esimerkiksi suklaalla. Sokeripitoiset herkut sisältävät runsaasti kaloreita ja nopeaa energiaa, minkä johdosta oikeaa nälkää voi olla vaikea tunnista. Näin tulee myös jätettyä väliin terveellisiä välipaloja ja pahimmillaan kokonaisia aterioita. Sokerilakon aikana en luonnollisesti ole missään vaiheessa syönyt orastavaan nälkään suklaapatukkaa lennosta, vaan enemmän oikeaa ja terveellistä ruokaa.
Se, että jääkaapissa on aina normaalia ruokaa, onkin ollut ehdoton edellytys sokerittomuuden alkutaipaleella. Omalla kohdallani varsinkin alkuun ruokaostokset tuli suunniteltua siten, että jääkaapissa on aina myös terveellistä naposteltavaa, joskin pahimmat herkkuhimot ovat jo historiaa, eikä sokeria oikeasti tee enää mieli. Pahin sokerihimo hellitti parissa viikossa, mutta huomaan edelleen, että mikäli ateriaväli pitkittyy syystä tai toisesta, saattaa makeaa tehdä mieli. Silloin yksinkertaisesti syön jotain muuta ja sokerihimo menee ohi.
Ruokavalio koostuu perus kotiruoasta ja välipaloista.
Herkuttomuuden myötä yleinen vireystaso on virkeämpi
Kuukauden aikana yleinen vireystaso on selkeästi noussut, eikä kesäloman jälkeisiä jäätäviä “nuupahduksia” ole enää esiintynyt yhtä paljon kuin kesän lopussa. Omalla kohdallani vireystasoa on kuitenkin hieman vaikea arvioda, koska elämme edelleen pikkuvauva-arkea, ja yöheräämiset ovat valitettavasti vieläkin osa meidän perheen arkea. On sanomattakin selvää, että jatkuva katkonainen uni vaikuttaa energiatasoihin. Myös ferritiiniarvoni olivat kesän alussa hyvin matalat (arvo 11), millä on ollut eittämättä vaikutusta jaksamiseeni.
Verraten heinäkuun loppuun olo on kuitenkin huomattavasti pirteämpi ja jaksan tehdä enemmän asioita. Sokerikierteen noidankehä onkin siinä mielessä katala, että yhtäältä sokeri uuvuttaa ja saa olon nuutuneeksi, mutta toisaalta se antaa nopean energiapiikin uupuneeseen olotilaan. Kun tämän kierteen saa katkaistua, muuttuu olo puolestaan tasaisemmaksi. Yhteenvetona voisin sanoa, että olo on edelleen ajoittain väsynyt, mutta selkeästi suunta on parempi sokerilakon aloittamisen jälkeen. Tämä jos mikä motivoi jatkamaan sokerittomuutta.
Turvotus on vähentynyt
Yksi selkeä ja konkreettinen positiivinen muutos olossani on turvotuksen vähentyminen. Vaikka minulla ei ole tällä hetkellä käytössäni vaakaa huomaan selkeästi, että vanhat farkut sujahtavat helposti jalkaan ja olo on muutenkin “sutjakampi”.
Koska ihmiset ovat yleensä myös kiinnostuneita numeroista, mittasin vyötärönympärykseni sokerilakon alussa ja näin hieman yli kuukauden sokerittomuuden jälkeen senttejä vyötäröltä näyttää lähteneen 2cm eli vyötärö on kaventunut 68 senttitimetristä 66 senttimetriin. Liikuntarutiineihini on kuulunut joogaa ja muutamia jumppia, millä voi myös olla jotain tekemistä vyötärön kapenemisen kanssa. Oli niin tai näin, vatsa vaikuttaa jotenkin timmimältä, mikä on ihan kiva näin synnyttäneen naisen näkövinkkelistä.
Vyötärö kuukauden sokerittomuuden jälkeen (ennen kuvaa ei valitettavasti ole).
Motivaatio liikkumiseen on kasvanut
Ja vielä viimeisimpänä muttei vähäisimpänä: sokerilakon myötä innostukseni liikkumiseen on kasvanut. Viimeisen kahden viikon aikana on tullut jumppailtua muutamaan otteeseen ryhmäliikunnassa ja käytyä jopa kerran kuntosalilla. Tämä on luultavasti tulosta kasvaneesta vireystasosta, sillä vielä kuukausi sitten kuntosalille raahautuminen tuntui vähintäänkin puolimaratonilta. Liikunta taas saa oloni tuntumaan edelleen virkeämmältä, ja siten myös positiivinen kierre jatkuu.
Kokonaisuutena voisinkin sanoa, että harkkulakon tavoitteet eli sokerikierteen katkaiseminen ja vireystason kasvattaminen tuli saavutettua projektin myötä ja olen asiasta äärimmäisen tyytyväinen.
No aionko sitten jatkaa sokerittomuutta? Ehdottomasti. Mitään tiettyä päivämäärä en halua sokerittomuuden asettaa, mutta tällä ruokavaliolla mennään toistaiseksi myös jatkossa:)
Ps. Voit lukea lisää mun vinkkejä sokerittomuuden aloittamiseen tästä postauksesta.
Syyskuun alun kunniaksi tämän viikon blogiaiheena on luvassa hieman erilaista teemaa – aloitan nimittäin neliosaisen postaussarjan paritantran alkeista. Tämä on postaussarjan ensimmäinen osa, jossa kerron:
Mitä tantra ja paritantra ovat?
Kenelle paritantra sopii?
Kuinka olen päätynyt aloittamaan tantran yhdessä puolisoni kanssa?
Useimmilla ihmisillä ensimmäinen mielikuva tantrasta liittyy tavalla tai toisella seksiin. Ehkä käsitteestä nousee mieleesi esimerkiksi sanat erotiikka, seksuaalienergia tai tantrinen rakastelu. Tantra voi toden totta olla kaikkea tätä, eikä mikään edellä mainituista asioista ole poissuljettua menetelmän harjoittamisessa, mutta klassinen tantra oppina on jotakin paljon suurempaa kuin seksuaalinen nautinto. Itse asiassa koko filosofian typistäminen vain seksuaalisuuteen on varsin länsimaalaistunut ja kapeakatseinen tarkastelutapa tämän historiallisen opin tarkoituksesta ja alkuperästä. Mutta mitä tantra sitten oikeastaan on?
Sana ”tantra” tulee sanskritin kielestä, ja se tarkoittaa ”laajentumista”. Tarkasteltaessa tantraa oppina, voi termi tarkoittaa perinteiden yhdistämistä kokonaisvaltaiseksi käytännöksi. Tantran varhaisimmat harjoittajat pitivät oppia kattavana kehon ja mielen järjestelmänä, jonka tavoitteena on tiedon ja viisauden laajentaminen – sen ymmärtämistä, että koko maailma on toisiinsa kietoutunut kokonaisuus. Nykypäivänä länsimaissa harjoitettavasta ja monien tuntemasta, seksuaalisuuten ja seksuaalienergiaan keskittyvästä tantrasta, käytetään usein nimitystä ”neotantra”. Tantran harjoittajia kutsutaan puolestaan tantrikoiksi.
Klassisen tantran juuret ulottuvat hindulaiseen ja buddhalaiseen filosofiaan n. 500 vuotta ajanlaskun aloittamisen jälkeen. Tantraa ei voida yksiselitteisesti määritellä tai asettaa vain johonkin tiettyyn filosofiaan tai käytäntöön, sillä tantran harjoittajat ovat jakautuneet useisiin eri koulukuntiin. Opin sisälle mahtuu siis runsaasti käytäntöjä ja tekniikoita, joilla tantraa harjoitetaan. Sen harjoitusmenetelmiin lukeutuu sekä henkisiä että fyysisiä harjoituksia, joita ovat esimerkiksi jooga, meditaatio, mantraaminen, mudrat, chakratyöskentely sekä pari- ja yksilöharjoittelu. Yhteistä kaikille tantrisille opeille on kuitenkin se, että tantra on henkisen valaistumisen tie, joka vahvistaa yhteyttä itseen sekä muuhun maailmaan.
Tantran perimmäinen tarkoitus – tiedon ja tietoisuuden laajentaminen sekä ykseyden ja yhteyden kokeminen – ovat osa sekä klassisen tantran että neotantran filosofiaa. Näin ollen tantralla on siis monia yhtymäkohtia erilaisiin itämaisiin henkisiin oppeihin. Tantrassa keho ja kehollisuus ovat kuitenkin merkittävässä osassa tuota yhteyden kokemista ja keho onkin niin sanotusti “työkalu” valaistumiseen.
”Tantra on yhteyttä itseen ja muihin, tietoisuutta ja läsnäoloa, yhteyttä universumiin ja maailmankaikkeuteen sekä rakkautta ja hyväksymistä.”
Kiteytettynä ymmärrän tantran siten, että se on yhteyttä itseen ja muihin, tietoisuutta ja läsnäoloa, yhteyttä universumiin ja maailmankaikkeuteen sekä rakkautta ja hyväksymistä. Toisin kuin monissa muissa henkisissä opeissa, tantrassa seksuaalisuutta ei nähdä negatiivisena ominaisuutena, eikä esteenä henkiselle kasvulle. Päin vastoin seksuaalisuus ja seksuaalinen nautinto ovat tantralle ominaisia ja luonnollisia asioita.
Mitä on paritantra?
Paritantra on yhdessä kumppanin kanssa tehtävää tantraharjoittelua, jonka tavoitteena on:
vahvistaa sekä henkistä että fyysistä yhteyttä kumppaniin
lisätä vetovoimaa puolisoiden välillä
elävöittää ja ravita parisuhdetta
poistaa häpeää ja tabuja kumppanien välillä
vahvistaa läsnäoloa ja tietoisuutta parisuhteessa sekä elämässä ylipäätään.
Joissakin tilanteissa ja ryhmissä tantran pariharjoituksia on mahdollista tehdä myös jonkun muun läheisen tai miellyttävän henkilön kuin kumppanin kanssa, mutta tällöin oleellista on, että pari on itsellesi mieluisa ja luotettava henkilö – joku, jonka kanssa haluat vahvistaa henkistä yhteyttä ja jolle uskaltaa avautua. Paritantra ei siis ole synonyymi tantraseksille, eivätkä tantraharjoitukset ole automaattisesti eroottisia.
Usein paritantrakurssit ovat kuitenkin suunnattu pariskunnille. Pariskunnille suunnatussa paritantrassa tehdään erilaisia läsnäoloa ja kumppanien välistä yhteyttä vahvistavia harjoituksia muun muassa keskustelun, kosketuksen ja eri aistien harjoittamisen keinoin. Usein alkeistason paritantrassa keskitytään paljolti kumppanien välisen henkisen yhteyden vahvistamiseen sekä toisen näkemiseen kokonaisena ja avoinna. Eroottiset harjoitukset ovat vapaaehtoisia, eikä niitä ole halutessaan pakko tehdä lainkaan. Tehtäviä tehdään aina oman mielen ja kehon rajoissa – avoin keskusteluyhteys ja sen harjoittelu toisen kanssa ovat siis tärkeä osa paritantraa.
Tantrassa ymmärretään, että meillä kaikilla on perimmäinen halu ja toive tulla nähdyksi, kuulluksi ja rakastetuksi juuri sellaisina kuin olemme. Paritantrassa pyritään sanoittamaan ja aistimaan, mikä tuntuu itsestä ja toisesta hyvälle sekä herkistymään kuuntelemaan omia sekä toisen hienovaraisia viestejä ja tarpeita. Tuomitsematta ja rakastaen. Itsensä ja oman mielen avaaminen toiselle voi olla yllättävän haastavaa myös pitkissä parisuhteissa oleville pareille, eikä harjoitusten voimaa voi siksi vähätellä.
Kenelle paritantra sopii?
Paritantra sopii sellaisille pariskunnille, jotka haluavat vahvistaa ja elävöittää parisuhdetta, saada lisämaustetta seksielämään, rakentaa luottamusta kumppanien välillä sekä kasvattaa vetovoimaa oman puolison kanssa. Usein paritantraan hakeutuvien suhde saattaakin olla väljähtänyt tai yhteys toiseen on etääntynyt arkisen puurtamisen keskellä. Tantraan hakeutuvien on hyvä olla ainakin jossain määrin avarakatseisia tai ainakin suhtautua harjoitteluun avoimin mielin; välillä tantra saattaa naurattaa ja hämmentää, välillä itkettää – ja se kaikki kuuluu asiaan.
Ehkä tärkeintä, paritantra sopii sellaisille pariskunnille, jotka haluavat tehdä töitä suhteensa eteen ja että parisuhde voi hyvin. Kuunteleminen, läsnäolo ja toisen näkeminen ovat asioita, joiden äärelle ihan jokaisen parisuhteessa elävän olisi hyvä pysähtyä. Tantra voi parhaimmillaan saada laimentuneen suhteen kukoistamaan ja saada kumppanien välille takaisin sen kuuluisan “alkuhuuman” tunteen. Ja kyllä – tantrasta voi saada sitä kaivattua kipinää seksielämään.
Paritantrasta voi löytää alkuhuuman kipinää parisuhteeseen.
Kuinka olen päätynyt aloittamaan paritantran?
Tantra on itselleni uusi aluevaltaus henkisen hyvinvoinnin alueella. Vaikka olen ollut varovaisen kiinnostunut aiheesta jo useamman vuoden ajan, sisältää tämän hetkinen tantrakokemukseni vain muutamia satunnaisia tantra-workshopeja ja introtunteja eri joogatapahtumien yhteydestä. Lisäksi aikaisemmat kokemukseni menetelmästä ovat olleet hieman kahtiajakoisia.
Jotkut tantratunnit (erityisesti tantrameditaatiot) ovat olleet selittämättömän upeita ja ainutlaatuisia: tantrameditaatiossa lataus ihmisten välillä, tunteet, avoimuus ja herkkyys ovat olleet aivan omaa luokkaansa, ja harjoittelusta on jäänyt maagisen upea ja rauhallinen olotila. Jotkut tantrakokeiluni ovat puolestaan olleet aloittelijalle suoraan sanottuna hieman liikaa. Seksuaalienergiaan heittäytyminen vieraassa ympäristössä on ollut oman mukavuusalueeni ja rajojeni ulkopuolella, ja siten kyseiset workshopit ovat olleet ehkä liiankin latautuneita omaan makuuni. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että workshopeissa olisi ollut jotakin väärää tai ikävää – en vain ole itse ollut sellaiseen vielä valmis.
Aloittelijan onkin syytä aloittaa tantraharjoittelu kenties hieman pienemmässä alkeisryhmässä, eikä mennä suoraan syvään päätyyn, mikäli omaan kehoon ja seksuaalisuuteen liittyy epävarmuuksia. Pääosin käsitykseni tantrasta on kuitenkin erittäin positiivista, ja kaikki kokemukseni ovat aina olleet vähintäänkin mielenkiintoisia. Oli niin tai näin, tantra on jotakin, mikä pitää itse kokea ja tuntea avoimin mielin.
Miksi juuri nyt?
Oikeastaan ihmettelen itsekin, kuinka tantra on osaltani jäänyt aina vain kokeiluasteelle, eivätkä syvää tyytyväisyyttä herättäneet kokemukseni ole kantaneet hedelmää sen pidemmälle alkuinnostuksen siivittämänä. Tällä kertaa paritantran aloittaminen on kuitenkin lähtenyt täysin puolisoni aloitteesta, mistä olen hänelle erittäin kiitollinen.
Täytin nimittäin kesäkuun lopussa pyöreitä eli kokonaiset 30-vuotta. Syntymäpäiväni kunniaksi sain kumppaniltani yllätykseksi Maitri Tantrikan järjestämän paritantran verkkokurssin, johon olemme hiljalleen tutustunut kesän aikana. Lahja oli itselleni enemmän kuin mieluisa, sillä vauva-arjen pyöritys on rehellisesti sanottuna vienyt veronsa parisuhteen huoltamiselta ja kahdenkeskiseltä ajalta kumppanin kanssa.
Kysyessäni puolisoltani, miksi hän halusi aloittaa paritantran kanssani juuri nyt, kertoi hän tärkeimmäksi syyksi halun löytää toisemme uudelleen, mutta myös uudella tavalla. Lisäksi taustalla vaikuttivat aiemmat sekä muiden hyvät kokemukset tantrasta, läheisyyden vahvistaminen ja parisuhteeseen panostaminen arjen keskellä.
Tantran ytimessä on rakkaus.
Tantraa pareille -verkkokurssi
Maitri Tantrikan “Tantraa pareille” -verkkokurssi on Maitri Eerikäisen kehittämä, pariskunnille suunnattu paritantran online-kurssi. Verkkokurssi sopii sekä täysin aiheeseen perehtymättömille että jo aiemmin tantraa harrastaneille pariskunnille. Kurssin harjoitukset sisältävät ajattomia ja klassisia paritantraharjoituksia, joita voi tehdä kotona täysin omassa aikataulussa, vaikka yhden harjoituksen kerrallaan.
Kurssin teemat jakautuvat kolmeen eri jaksoon, jotka ovat seuraavat:
Intiimiys
Rakkaus
Polariteetti
Jokaisesta teemasta löytyy harjoituksia juuri kyseisen teeman vahvistamiseen oman kumppanin kanssa. Intiimiysjaksolla harjoitusten avulla etsitään syvempää intiimiä yhteyttä puolisoon. Rakkausosiossa herätellään rakkautta ja hyväksymistä itseä sekä toista kohtaan. Viimeinen eli polariteetti-jakso keskittyy vetovoiman vahvistamiseen kumppanien välillä.
Videoiden pituudet vaihtelevat 5 minuutista 20 minuuttiin. Kukin kategoria alkaa introvideolla, joka johdattelee pariskunnan jakson teemaan. Itse harjoitusvideoita on yhteensä 12 kappaletta, ja niitä voi tehdä omassa tahdissa. Kurssi on voimassa ostopäivästä vuoden ajan, joten harjoituksia voi tehdä myös useampaan otteeseen. Kurssin hinta on 59 euroa. Kurssiin voit tutustua tästä linkistä.
Lähtökohtaisesti pidän läsnäolokursseista -ja tunneista enemmän verraten verkossa järjestettäviin tapahtumiin, mutta nykyiseen elämäntilanteeseeni verkkokurssi sopii mainiosti ja se on yllättänyt minut ja puolisoni valtavan positiivisesti. Vauva-arjen keskeltä voisi nimittäin olla hankalaa irrottautua viikottaiselle tunnille yhdessä kumppanin kanssa, eikä koko viikonlopun kestävälle kurssille olisi mahdollista osallistua tämänkään vertaa.
Tällä hetkellä olemme käyneet läpi kurssin ensimmäisen osion eli intiimysjakson, josta kerron myöhemmin lisää tantrapostaussarjan toisessa osiossa. Tantrapostaukset julkaisen syksyn mittaan siinä aikataulussa, kun kerkeän aiheesta kirjoittelemaan ja miten etenemme kurssilla puolisoni kanssa.
Mikäli tantra siis kiinnostaa, pysy kuulolla myös jatkossa:) Jos sinulle herää kysymyksiä aiheeseen liittyen, vastaan niihin mielelläni kommenteissa.
