Niin kuin osa teistä lukijoista saattaakin jo tietää Instagramin puolelta, aloitin Kaisa Kärkkäisen luotsaaman Heartful Yoga -opettajakoulutuksen viime toukokokuussa. Tässä postauksessa ajattelin avata vähän fiiliksiä siitä, mikä sai minut hakemaan juuri kyseiseen opettajakoulutukseen ja millaisia ajatuksia minulla ylipäätään on joogaopettajuuden suhteen.
Minustako joogaopettaja?
Ihan alkuun on varmaankin syytä mainita, ettei joogaopettajakoulutukseen hakeutuminen ole ollut itselleni mikään hetken mielijohde, vaan ajatus on itänyt vahvasti mielessä jo vuodesta 2019. Liki kahdeksan vuoden suhteellisen säännöllisen (ja välillä epäsäännöllisen) joogaharjoittelun jälkeen tiedon ja oppimisen jano on yksinkertaisesti kasvanut niin suureksi, että koulutukseen hakeutuminen on muodostunut pitkäaikaiseksi haaveeksi, jonka haluan tässä kohtaa elämääni toteuttaa.
Miksi sitten nyt, eikä jo kolme vuotta sitten? Suurin syy tähän on lienee se, etten ole kokenut olevani valmis joogaopettajakoulutukseen. Tämä voi olla totta tai sitten puhtaasti sisäisen kriitikkoni ääni, joka on kuiskinut korvaani “etten osaa tätä ja tuota asanaa, en ole harjoitellut tarpeeksi kauan, en ole tarpeeksi joogi jne” Tällainen itsensä alentaminen on tietysti aivan hölmöä, sillä aloittavathan monet opekoulutuksen jo paljon varhaisemmassa vaiheessa, eikä siinä ole mitään pahaa. Oli niin tai näin, jokaisen joogapolku on yksilöllinen, eikä sitä tulisi koskaan verrata muihin (niinkuin ei itseään ylipäätään!). Myös motiiveja koulutukseen hakeutumiseen on monia: toinen haluaa syventää joogatietämystään ja omaa harjoitustaan, toinen puhtaasti vaihtaa alaa ja ruveta kokopäiväiseksi joogaopettajaksi.
Myös astangajoogapolkuni on luultavasti yksi syy siihen, että mielikuvani joogaopettajuudesta on ollut vahvasti se, että ”opettajaksi tullaan, ei opiskella”. No, tämän ajatuksen olen kuopannut aikapäiviä sitten sikseen – enhän olisi muuten hakeutunut juuri Heartful Yoga -opettajakoulutukseen. Joogaopettajia kun on monenlaisia, enkä halua arvottaa opettajuutta tai esimerkiksi koulutukseen hakeutumisen motiiveja. Astangajoogaopettajuuteen on kuitenkin oma polkunsa ja kunnioitan sitä edelleen valtavasti, eikä aikomukseni ole opettaa astangaa. Toisaalta astangajoogaharjoitukseni ei ole täysin jäänyt, vaan teen edelleen omaa harjoitustani, silloin kun tarvitsen sitä.
Toisekseen koulutuksen aloittaminen on lykkääntynyt ihan käytännön syistä; raskaus ja esikoisen saaminen on vienyt huomion siihen tärkeimpään eli lapseen ja perheeseen, eikä uusille opinnoilla olisi ollut tilaa elämässäni viime vuosien aikana, sillä koko lapsiperhearjen opettelu on ollut uuden oppimista. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että elämässä on tilaa jollekin uudelle ja inspiroivaa vaiheelle. Olen kuullut joskus sanonnan, että se mitä teet/päätät NYT määrittää sen, missä olet viiden vuoden päästä. Ehkä sisäinen intuitio kaipaa muutosta elämään tässä hetkessä ja aika näyttää mihin se vie.
Kolmanneksi tällä hetkellä elämässäni ei ole myöskään mitään massiivisia haasteita (selkävaivoja lukuunottamatta), jotka olisivat omaan harjoitukseni (ja kenties oman sisimpäni) tutkimisen esteenä, vaan suurimmat kuohunnat ovat takana päin. Siksi myös koulutukseen hakeutuminen on tuntunut ajankohtaiselta. Lisäksi opekoulutus voi antaa itselleni työkaluja oman harjoituksen syventämiseen, ja kenties joskus muiden opettamiseen. Kiinnostavaa on kuitenkin se, että vielä toukokuussa ajattelin, että opettajakoulutus on ensisijaisesti vain omaa harjoitustani varten, mutta jo nyt helmikuun kynnyksellä myös opettaminen alkaa tuntumaan realistiselta. Ehkä voisin välittää joogan parantavia vaikutuksia myös muille?
Miksi juuri Heartful Yoga -opettajakoulutus?
Astangajooga on ollut itselleni tärkeä harjoitus usean vuoden ajan, jonka rinnalla olen harjoitellut hatha/flow-joogaa. Olen kuitenkin viimeisen vuoden aikana potenut jonkinlaista, Matti Rautaniemen sanoja lainatakseni ”joogakriisiä”, joka on aiheuttanut sisäistä kuohuntaa liittyen siihen, mihin suuntaan olen omaa harjoitustani viemässä. Mikä oman joogaharjoitukseni päämäärä on? Erityisesti synnytyksen ja raskauden jälkeiset selkävaivat ovat muuttaneet suhtautumistani asanaharjoitukseen ja omaan kehooni. Kuinka saan rakennettua harjoituksestani vakaan, lempeän ja vahvan? Sellaisen, joka tukee kokonaisvaltaisesti kehoa ja mieltä?
Kehollisten kokemusten ja selkävaivojen takia halusin yksinkertaisesti löytää jotain lempeää ja maanläheistä omaan harjoitukseeni, jotain joka tukee ja ravitsee minun kehoani. Omalla tavallaan olen siis palannut takaisin alkupisteeseen: haluan tutkia joogan parantavia ja kehollisia vaikutuksia omassa kehossani ja löytää uudenlaisen kehoyhteyden muuttuneeseen vartalooni.
Heartful Yoga ja Kaisa Kärkkäinen ovat molemmat putkahdellut tasaisin väliajoin joogapolulleni ja lempeyden teema on aina resonoinut, mutta syystä tai toisesta en ole perehtynyt aiheeseen sen syvällisemmin. Eri koulutusvaihtoehtoja pohtiessani juuri kyseinen koulutus on kuitenkin kutsunut vahvasti sen lempeän ja sallivan lähestymistavan johdosta. Koulutuksen teemat ja toteutus vaikutti myös kokonaisuutena varsin kattavalta.
Ja mikä mahtava päätös tämä on ollutkaan, sillä löysin jotakin paljon parempaa, mitä osasin kuvitella! Kaisa on kertakaikkisen hurmaava, läsnäoleva ja lämmin joogaopettaja ja olen äärimmäisen kiitollinen hänen taitavasta opastuksesta matkalla joogaopettajaksi. Joogavuosieni aikana olen harjoitellut useiden opettajien johdolla, jotka ovat antaneet minulle paljon. Näistä opettajista Kaisa on kuitenkin tavallaan henkilökohtaisin sekä tutuin ja toivon, että saan pitää Kaisan opettajanani vielä pitkään. En voi myöskään sanoin kuvailla, kuinka tärkeäksi ja läheiseksi meidän tulevien joogaopettajien opiskeluporukka on muodostunut näiden kuukausien aikana. Ja mainitsinko jo koulutuspaikan visuaalisen puolen? Koulutus pidetään Kaisan tunnelmallisella kotistudiolla, joka huokuu estetiikkaa, läsnäoloa ja harmoniaa.
No entäs sitten se opettaminen?
Tällä hetkellä opettajakoulutus on hieman yli puolessa välissä, mutta se on antanut itselleni jo nyt valtavasti työkaluja sekä itsetutkiskeluun että omaan harjoitukseeni. Voisinkin sanoa, että viimeisten viikkojen aikana asiat ovat loksahtaneet kehoni suhteen niin sanotusti paikalleen. Vahvistamisen, osteopatian ja lempeyden kautta olen löytänyt apua selkävaivoihin, mikä on massiivinen edistysaskel koko hyvinvoinnilleni. Vaatimattomasti, usko ja luotto oman kehoni voimaan on löytynyt uudelleen ensimmäisen kerran lapsen saamisen jälkeen.
Kehollisen tasapainon myötä myös mieleni on löytänyt kaivattua rauhaa. Olen hyväksynyt sen, ettei tässä kohtaa tarvitse tietää, missä olen esimerkiksi viiden vuoden päässä. Olen matkalla oikeaan suuntaan. Intuition kuunteleminen tai oma sisäinen voima eivät ryömi esiin pakottamalla, vaan myötätunnon, hyväksymisen ja herkkyyden kautta.
Itse opettaminen tuntuu tällä hetkellä vielä aika kaukaiselta haaveelta, vaikka intoa olisi (sinäkö siellä sisäinen kriitikko?). Koulutuksen aikana olen huomannut, että joogan opettaminen vaatii paljon enemmän kuin sen, että tekee itse säännöllistä asanaharjoitusta. Kaikessa yksinkertaisuudessaan jo pelkästään asanoiden ohjeistaminen toiselle edellyttää toistoja ja paneutumista. Se, mikä on itselle harjoituksessa tuttua, voikin tuntua toiselle selittäessä monimutkaiselta: “Öö, laita se käsi, eikun siis oikea käsi eteen, eikun siis oikean jalan viereen ja sitten.. ööö. Ja nyt hengitellään”. Saat varmaan kiinni? Ja tämän lisäksi tunnille tulisi luoda oikea tunnelma, rauha ja turvallinen ilmapiiri. Ei välttämättä aivan helppoa.
Koulutuksen aikana olen oivaltanut, ettei koulutus sellaisenaan tee vielä valmiiksi joogaopettajaksi. Joogaopettajakoulutus antaa eväät turvalliseen ja lempeään opettamiseen, mutta itse opettaminen ja rohkeus siihen syntyvät käytännön tasolla eli opettamalla. Hiljaa hyvä tulee.
Haparoinnista ja epävarmuudesta huolimatta yksi asia nyt kuitenkin kirkkaasti mielessä; minä haluan opettaa joogaa.
Lue myös: Minun joogamatkani
Kerronpa täysin toisesta kulmasta aihetta koskettavan kokemuksen muutaman vuoden takaa.
Olin vuosien saatossa miettinyt, että joogaamisen aloittaminen saattaisi olla kiinnostava juttu. Sain sitten eräänä syksynä päähäni, että pitäisiköhän lähteä ihan alan alkulähteille Intiaan hankkimaan koulutusta. Pienen googlettamisen jälkeen huomasin, että Intiassa koulutusten tarjonta oli niin valtaisaa, että ainakin amatöörin oli vaikea saada aiheesta mitään tolkkua. Seuraavaksi googletin koulutuksia hiukan lähempää olinpaikkaani, mikä oli eteläinen Eurooppa. Hämmästykseni olikin melkoinen, kun huomasin vuosia käyttämäni supermarketin yläkerrassa olevan joogastudion – missä vieläpä oli puolen vuoden kuluttua alkamassa joogaopettajakoulutus.
Opettajakoulutuksen ilmoituksessa suositeltiin vuoden ajan jatkunutta säännöllistä joogan harjoittamista. Koska kyse oli vain suosituksesta, lähetin yhteyshenkilölle tiedustelun tarkistaakseni asianlaidan. Kerroin olevani 48-vuotias mies, joka ei ole koskaan käynyt yhdelläkään joogatunnilla, mutta opettajakoulutus kiinnostaisi. Problem?
Ilmeni, että no problem. Kokemuksen osalta kyseessä oli vain suositus. Sen sijaan vaatimuksena oli avoin mieli, halu oppia ja sitoutuminen ilmestyä matolle päivittäin positiivisella asenteella. Opettajakoulutus järjestettäisiin intensiivimallisena. Tarkoitti sitä, että 200 tunnin opit injektoitaisiin kroppaan ja mieleen kuukauden aikana – kuutena päivänä viikossa, aamusta iltaan.
Ilmoittauduin koulutukseen välittömästi, jolloin minut kytkettiin koulutukseen tulossa olevien WhatsApp-ryhmään. Tapana oli, että ryhmään liitetyt kertoivat joogataustastaan ja esittelivät yleisesti itsensä. Hieno homma. Taustani oli siis nolla. Olin myös ryhmän ainoa mies ja porukan vanhin. Vasta tuossa vaiheessa yhteyshenkilöni oikeasti havahtui siihen, että kokemukseni todella oli nolla. Hän oli kuolla nauruun – kuten myös kaikki muut ryhmän jäsenet – minä mukaan lukien. Sain kutsuntapaisen käskyn saapua heti seuraavana päivänä studiolle, jotta saisin edes hiukan kokemusta ennen koulutuksen alkamista. Aikaa oli se puoli vuotta.
Studion naiset olivat ymmärrettävästi ihmeissään. Satakiloinen täydellinen amatööriäijä ilmestyi paikalle, joka aikoi jostakin syystä suorittaa intensiivisen joogaopettajakoulutuksen. Siitä rattaat kuitenkin lähtivät rullaamaan ja nikamat naksahtelemaan. Ensimmäisestä tunnista alkaen huomasin, että kyse ei ainakaan ollut pelkästä stereotyyppisestä venyttelystä. Joogahan oli ja on kovimmillaan melkoista urheilua. Peruskuntoni oli onneksi hyvä. Osallistuin tunneille kaksi kertaa päivässä viitenä-kuutena päivänä viikossa. Useimmiten aamun tunti oli vinyasaflow ja illalla oli vuorossa yin. Pian studion naisten hämmästys lisääntyi: toihan onkin näköjään tosissaan. Lisäksi tein parin tunnin polkupyörä- ja tunnin kävelylenkit. En varmasti olisi koulutuksen kaikkein elastisin ja notkein, mutta päätin, että kunnosta mikään ei ainakaan jäisi kiinni. Eikä jäänytkään.
Puolen vuoden kuluttua opetus alkoi. Pysyin kokeneempien joogien vauhdissa melko hyvin. Merkitystä ei myöskään ollut sillä, etten taivu kaikkein mutkikkaimpiin asanoihin. Aina voidaan tehdä variaatioita. Täytin kuitenkin puolta vuotta aiemmin esitetyt vaatimukset kirkkaasti. Ilmestyin joka aamu ensimmäisten joukossa matto kainalossa studion oven taakse. Mieli oli positiivinen ja kirkas. Ja niin siinä sitten kävi, että kuukauden jälkeen olin sertifioitu hatha-vinyasa-joogaopettaja.
Miksi siis hankkiuduin joogaopettajakoulutukseen? Sen syvällisempää syytä siihen ei ole, mutta sanoisin sen tapahtuneen sisäisen äänen johdattamana. Tarkoitukseni oli myös hankkia nopeasti ja mahdollisimman paljon perustietoa joogasta, eikä vaihtoehtoja näyttänyt juuri olevan: oli vain joogatunteja tai joogaopettajakoulutus.
Joogaopettajakoulutus – koulutuksen tyylistä ja ehdoista riippuen – voi siis sopia myös täydellisille amatööreille. 🙂
Moikka, ja kiitos kommentista! Ja siis aivan mieletön tarina <3 Ihan mahtavaa, että uskalsit lähteä koulutukseen ilman aikaisempaa kokemusta! Jostain sisältä varmasti se halu ja intuitio joogan pariin on kutsunut! Ihana kuulla tällaisia tarinoita, kiitos kun jaoit <3