HS julkaisi viime viikolla mielenkiintoisen artikkelin ”mitä meditaatio meille tekee”, joka sivuaa osaltaan meditaation mahdollisia haittavaikutuksia. Artikkeli käsitteli pääpiirteittäin psykoterapeutti Sami Mänty-Ahon kokemuksia zen-meditaatiosta sekä meditaation haittoja erityisesti vakavista mielenterveyshäiriöistä kärsivien osalta meditaatioyhteisössä.
Koska olen meditaation suuri puolestapuhuja, haluan nostaa esiin muutamia ajatuksiani meditaation haittoihin liittyen myös tässä blogissa.
Mitä meditaatio minulle merkitsee?
Mikäli olet tutustunut blogiini jo aikaisemmin tiedät, että meditointi on tärkeä osa päivittäistä joogaharjoitustani. Meditoin yleensä joogaharjoituksen päätteeksi, mutta viime aikoina aamu- ja/tai iltahiljentyminen ovat olleet osa arkeani. Meditoin, koska se syventää joogaharjoitustani ja saa oloni tuntumaan vakaammalta, kärsivällisemmältä ja ylipäätään luottavaisemmalta elämää kohtaan sekä olemaan läsnä tässä hetkessä.
Yksi asia, joka osaltani on myös syytä mainita on se, että ajattelen meditaation olevan osa joogaa ja joogista elämäntapaa. En siis noudata orjallisesti minkään tietyn koulukunnan meditaatiotekniikkaa, vaan täydennän joogaharjoitustani hiljentymällä ja mielen tyhjentämisellä. Teen yleensä niin sanotusti perus tietoisuus- ja läsnäoloharjoituksia mindfulness- ja vipassana -tekniikoita hyödyntäen. Lisäksi olen käynyt joillakin ohjatuilla mindfulness-tunneilla sekä Helsingin Hakaniemessä toimivan Nirodha Ry:n Vipassana -meditaatio illoissa.
Minulle joogan, meditaation, henkisyyden ja tieteen välillä ei ole ristiriitaa. Olen ehdottomasti tutkimuksen puolestapuhuja ja näiden teemojen saralta olisi tärkeää saada lisätietoa sekä meditaation hyödyistä että haitoista. Tiedostan, että henkisten oivallusten sekä sisäisten prosessien tutkiminen meditaation ja joogan yhteydessä on haastavaa, niin kuin myös Helsingin Yliopiston dosentti Anu Raevuori toteaa mainitsemassani artikkelissa. Meditaatiossa koetut tunnetilat voivat olla hyvin hienovaraisia, sisäisiä tunteita, joita voi olla vaikea pukea sanoiksi – siksi näitä kokemuksia on myös vaikea tutkia.
Säännöllisellä meditoinnilla on tutkitusti runsaasti positiivisia vaikutuksia, mutta voiko meditaatio sitten olla haitallista?
Niin kuin HS:n artikkelissakin mainitaan, meditaatio on terminä niin sanotusti kattokäsite monille eri meditaatiokoulukunnille. Näin ollen käsitteen sisälle mahtuu runsas kirjo erilaisia hiljentymistekniikoita aina viiden minuutin mindfulness-harjoittelusta uskonnollisissa meditaatioyhteisöissä harjoitettaviin menetelmiin. Siksi ei ole samantekevää, missä yhteydessä meditaation haittavaikutuksista puhutaan.
Uskoakseni lähes mikä tahansa tekeminen liiallisuuksiin vietynä voi saada ihmisessä aikaan haittavaikutuksia. HS:n artikkeli tarkastelee yhden ihmisen kertomaa yhteisössä, jossa meditaatiosessiot esimerkiksi retriittien yhteydessä voivat olla hyvinkin pitkiä – puhutaan tuntien mittaisesta päivittäisestä meditaatiosta kuukausien ajan. Kun meditoinnin haittavaikutuksia halutaan tarkastella tutkimuksessa, on täysin eri asia puhua 15 minuutin päivittäisestä meditaatiosta kuin 5 tunnin päivittäisestä meditaatiosta. Yksi merkittävä asia meditoinnin hyötyjä ja haittoja arvioitaessa onkin mielestäni meditointiin käytetty aika ja kohtuullisuus.
Ajattele esimerkiksi sanontaa: 30:llä minuutilla liikuntaa päivässä on terveyttä edistäviä positiivisia vaikutuksia ihmiseen elämään. Mutta miltäpä kuulostaa viisi tuntia päivässä kuntosalilla rehkimistä? Aivan. Kun jotakin asiaa tehdään paljon ja pitkään, oli kyseessä sitten urheilu, meditointi, syöminen, valvominen tai nukkuminen, alkaa liiallinen tekeminen karsimaan positiivisia vaikutuksia. Näin myös meditaatiossa. Joillekin retriitit sopivat, joillekin ei – tässä yhteydessä ei mielestäni voida kuitenkaan puhua objektiivisesti meditoinnin haitoista yleisesti.
”Läsnäolo ja hetkessä eläminen on vaivatonta ja mielekästä, ei sitä että hoemme mielessämme pakottavaa: ”ole läsnä, ole läsnä, ole läsnä” -mantraa. ”
Sama pätee läsnäoloon. Läsnäolo ja niin sanotusti hetkessä eläminen tarkoittavat parhaimmillaan sitä, että olemme aidosti läsnä tärkeissä elämän pienissä ja suurissa iloissa ja suruissa, ystävien ja perheen seurassa, nautimme arjesta ja juhlasta, otamme haasteet vastaan elämässä tietäen, että nekin menevät ohi. Päästämme irti menneisyyden häpeästä eläen tätä päivää, kuitenkaan murehtimatta tulevaa. Läsnäolo ja hetkessä eläminen on vaivatonta ja mielekästä, ei sitä että hoemme mielessämme pakottavaa mantraa: ”ole läsnä, ole läsnä, ole läsnä”.
Läsnäolo ei ole sitä, että pakotamme mielemme tähän hetkeen, se voi olla pieni ja lempeä ajatus, joka siirtää mielen huomisen työasioista ruokailuhetkeen tai keskusteluun lapsesi tai ystäväsi kanssa. Pakonomainen läsnäolon ja elämän merkityksellisyyden ajattelu ovat puolestaan jotakin muuta kuin hetkessä elämistä, ei niin lempeää ja hyödyllistä läsnäoloa.
Meditaation alkuhuuma voi olla maagista
Sitten on asioihin hurahtaminen ja alkuhuuma. Tiedät varmasti tunteen, kun olet aloittanut uuden harrastuksen tai löytänyt kiinnostavan mielenkiinnon kohteen. Opit uutta ja alat saamaan uuden kautta positiivisia vaikutuksia omaan elämääsi. Tunne on huumaava, ehkä hieman ylivirittynyt ja ajattelet; tätä lisää. Asiaa tarkastellaan niin sanotusti vaaleanpunaiset lasit silmillä, ja kaikki mitä uuteen lajiin tai asiaan liittyy, on hienoa ja upeaa. Ja se on inhimillistä – olen itsekin erehtynyt luulemaan, että meditaation myötä elämän murheet ja huolenaiheet eivät enää hätkähdytä minua.
Meditointi ei siis ole tässäkään asiassa poikkeus. Ihmiselle, jolle hiljaisuus ja mielen hiljentyminen ovat vieraita asioita, voi ensimmäinen meditointikerta, jolloin mieli oikeasti tyhjentyy ajatuksista ja arjen kohinoista, olla hyvinkin tajunnanräjäyttävä kokemus. Meditointi voi myös saada mietiskelijän tarkastelemaan omia elämänvalintojaan sekä omaa käytöstään uudella tavalla: mitä minä oikeasti elämältä haluan ja millainen tyyppi minä olen?
Meditointi ja itsetutkiskelu ei ole aina helppoa – eikä kukaan näin väitäkään
Toisaalta hiljentyessä voi tulla esiin myös ikäviä tuntemuksia. Erityisesti silloin, jos mielessä on paljon käsittelemättömiä asioita, traumoja ja ikäviä tukahdutettuja muistoja, voi meditointi tuoda paljon kipeitäkin asioita pintaan. Jos ja kun aloitteleva meditoija näitä kokee, voi hiljentyminen olla jopa tuskallista. Kukaan ei ole sanonut, että tutkimusmatka itseen ja omaan mieleen olisi helppoa. Ihmisen lähtökohdat vaikuttavat siihen, mitä meditaatiossa tapahtuu.
Myös ohjaajalla ja menetelmällä on vaikutusta. Kun meditoinnissa niin sanotusti etenee ja kehittyy, on tärkeää että omista tuntemuksista voi keskustella jonkun kanssa. Kokenut ohjaaja omaa traumainformoidun työotteen meditaatio-ohjaukseen ja osaa tarvittaessa kertoa oppilaalle, mikäli meditointia kannattaa vähentää ja ohjaa tarvittaessa avun piiriin. Myös omalla kokemuksella on väliä – mikäli meditaatio tuntuu syystä tai toisesta pahalle, kannattaa sitä silloin luultavasti vähentää.
Joillekin ihmisille meditointi voi laukaista fyysisiä ahdistuksen tunteita, ja tämän tiedän jo ihan ammatillisestakin näkökulmasta traumatisoituneiden ihmisten parissa työskennelleenä. Keholliset tuntemukset ja oman sydämen sykkeen tai hengityksen kuuntelu voi olla liikaa psyykelle, kun fyysinen paha olo on valtava. Tällöin erityisesti yksin meditointi kannattaa jättää pois suosiolla omista arkirutiineista ja keksiä jotakin muuta maadoittavaa tekemistä.
Meditointi voi siis paljastaa mielestä piilotettuja ja tukahdutettuja traumoja, jotka voivat edellyttää käsittelyä omassa mielessä joko yksin tai jonkun ulkopuolisen kanssa. Parhaimmillaan meditointi voi kuitenkin opettaa hyväksymään myös ikäviä tunteita, käsittelemään niitä rauhallisesti ja hyväksyen sekä opettaa lempeyttä itseä ja toisia kohtaan. Ylipäätään kehollisten menetelmien tavoitteena on löytää omasta kehosta turvapaikka, jossa on miellyttävä olla. Siksi yhden ikävän meditaatiokerran perusteella ei kannattaa heittää menetelmää romukoppaan sellaisenaan.
Meditointi ei ole terapiaa
Yksi asia, joka tulisi pitää mielessä on myös se, että meditointi ei ole synonyymi terapialle, eikä näitä kahta tulisi mielestäni rinnastaa keskenään. Psykoterapia on terveydenhuollon ammattilaisen tarjoama hoitomuoto psyykkisten traumojen ja eri mielenterveyden häiriöiden hoidossa. Meditaatio sen suppeassa merkityksessä on puolestaan keino hiljentää mieli, läsnäoloa ja kykyä elää tässä hetkessä ja väylä oppia tuntemaan oma mieli, ajatukset ja itsensä. Tätä kaikkea voi ilman muuta tarjota myös terapia, mutta kaikki meditoivat ihmiset, eivät ole terapian tarpeessa. Meditointi voi siis olla harrastus siinä missä murtomaahiihto tai uintikin.
”Meditointi voi olla keino käsitellä vaikeita tunteita
esimerkiksi psykoterapian ohella. ”
Meditointi voi olla keino käsitellä vaikeita tunteita esimerkiksi psykoterapian ohella. Mindfulness-harjoittelu on Suomessakin tunnustettu esimerkiksi ahdistuksen hoitomenetelmäksi terveydenhuollossa muun mielenterveyshoidon ohella. Meditointi voi myös olla väylä sen oivaltamisen, että ihminen on terapian tarpeessa, ja silloin sinne onkin hyvä hakeutua. Nämä eivät siis ole toisiaan poissulkevia asioita, vaan ne voivat parhaimmillaan täydentää toisiaan.
Mitä, missä ja miten meditoidaan?
Myös sillä, missä ja miten meditoimaan, voi olla erilaisia – sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia – ihmisen mieleen. Niin kuin jo aikaisemmin totesin, meditointi-termin alle niputetaan runsaasti erilaisia koulukuntia ja meditaatiosuuntauksia, jotka voivat erota toisistaan valtavasti sekä tavoitteiden että hengellisten ja uskonnollisten uskomusten osalta. Myös syyt aloittaa meditointi voivat vaihdella.
Yksi tärkeä tekijä meditoinnin aloittamisessa onkin se, että päätös harjoittelusta lähtee itsestä. Hiljentymisellä tavoitellaan kenties sisäistä rauhaa ja itseensä tutustumista, parempaa stressinsieto- ja keskittymiskykyä sekä levollisuutta ja harmoniaa. Jos tavoitteeksi asetetaan sen sijaan maksimaalinen luovuus ja työteho, ja itse harjoittelu aloitetaan ikään kuin ”pakotettuna” vaikkapa työnantajan toimesta, aletaan olla jo hakoteillä.
”Jokainen meditointikerta kun on ainutlaatuinen, eivätkä meditoinnin hyödyt tule pakotettuna. ”
Meditoinnille ei nimittäin tulisi asettaa suuria odotuksia ja tavoitteita: jokainen meditointikerta kun on ainutlaatuinen, eikä meditoinnin hyödyt tule pakotettuna. Jos sen sijaan meditointia harrastaa säännöllisesti ilman sen suurempia odotuksia, voi yllättyä positiivisesti. Työnantaja ei voi myöskään tietää työntekijöiden henkilökohtaista taustaa, jolla voi olla merkitystä meditoinnin aloittamisessa.
Meditaation vai yhteisön haittavaikutuksia?
Mielestäni ei ole myöskään samantekevää puhutaanko meditoinnin haitoista uskonnollisen ja lahkomaisen, ankaran sääntökirjan alaisuudessa harjoitettavasta meditaatiota, vai päivittäisistä puolen tunnin mindfulnessiin perustuvasta tietoisen läsnäolon harjoituksista. Tällä hetkellä useimmat meditointia käsittelevät tutkimukset keskittyvät juuri mindfulness -harjoitteluun, jonka juuret ulottuvat buddhalaisen filosofiaan, mutta se ei menetelmänä sitoudu mihinkään uskontoon tai hengellisiin oppeihin.
Yhteisöllä voikin olla erittäin merkittävä vaikutus ihmisen mieleen ja ajatteluun sekä tapoihin jäsentää – tässä tapauksessa meditaatiosta ja sen tuomista oivalluksista – omia kokemuksia. Yhteisö voi parhaimmillaan olla tärkeä voimavara elämässä ja sieltä voi löytyä myös oma henkinen koti.
Joukkoon kuuluminen ja samankaltaisten- ja ajattelevien ihmisten löytäminen elämään on tärkeää. Joku löytää yhteisönsä opiskelijayhteisöstä, toinen harrastuksista, joku politiikasta tai meditaatioyhteisöstä. Jos yhteisö kuitenkin rajoittaa yhteydenpitoa sukulaisiin ja ystäviin, toimii kulttimaisesti tai muutoin ankarasti, aletaan olla jo vaarallisilla vesillä. Mutta liittyykö tämä enää meditaatioon sen varsinaisessa merkityksessä ja voiko tuolloin puhua meditaation haitoista?
Silti, meditoinnilla voi ilman muuta olla myös haittavaikutuksia ja asiasta on voitava käydä keskustelua. Asiasta kirjoittaa blogissaan esimerkiksi psykologi ja tietokirjailija Ari-Pekka Skarp, joka toteaa:
”On yleinen myytti, että meditaatio voi olla haitallista lähinnä traumataustaisille ihmisille. Tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että haitallisia vaikutuksia esiintyy usein myös ihmisillä, joilla ei ole minkäänlaista traumataustaa tai aiempia mielenterveyden ongelmia. Tyypillisiä haittavaikutuksia ovat ylivirittyneisyys tai alivirittyneisyys, keskittymisen ja muistamisen vaikeudet, univaikeudet, aistihavaintoihin liittyvä epämiellyttävyys, hankaluudet sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja tasapainoisen minäkokemuksen horjuminen. ”
Lopuksi
Tällä blogitekstillä en halua mitätöidä kenenkään kertomaa ahdistavasta yhteisöstä tai meditaatiosta ylipäätään. En myöskään tarkoita, että HS:n artikkelissa mainitussa zen-yhteisössä olisi jotakin vikaan, koska on tunne yhteisöä. Puhun yhteisöistä yleisellä tasolla.
Koska jokaisen subjektiiviset kokemukset asioista ovat yksilöllisiä, jäsentävät ihmiset asioita eri tavalla. Se, että yksi on kokenut jonkun yhteisön ikäväksi, ei siis tarkoita sitä, että kaikki kokisivat asian niin tai että kokemus olisi absoluuttinen totuus. Samanaikaisesti se on kuitenkin yhden ihmisen kokemus asiasta, ja siksi myös todellinen.
Mielestäni on äärimmäisen tärkeää, että myös ikävistä asioista keskustellaan rakentavasti, koska asioilla on aina kaksi puolta. Arvostan suuresti ihmisiä, jotka uskaltavat kertoa avoimesti vaikeista kokemuksistaan omilla kasvoillaan. Se, jos mikä on rohkeaa. Meditoinnin haitoista puhuttaessa tulee kuitenkin muistaa, että yhteisöissä tapahtuvat erimielisyydet ja vääryydet eivät nekään ole synonyymi meditaatiolle.
Meditaatioon liittyvälle tutkimukselle on eittämättä tilausta. Meditointi voi olla äärimmäisen mielenkiintoinen ja mehukas tie oman mielensä syövereihin matkalla kohti itsensä hyväksymistä ja onnellisempaa elämää. Samanaikaisesti on kuitenkin todettava, että kaikille se ei välttämättä sovi.
Lähtökohtaisesti kuitenkin ajattelen, että kohtuullinen ja säännöllinen meditointi on turvallista lähes jokaiselle, joka ei kärsi vakavasta mielenterveydenhäiriöstä. Mikäli hiljentymisestä aletaan maalailemaan uhkakuvia meditoinnin negatiivisista vaikutuksista, kertoo se mielestäni omaa tarinaansa yhteiskunnan tilasta. Miksi oman itsensä, kehonsa ja mielensä äärelle pysähtymistä tulisi lähtökohtaisesti pitää haitallisena ja pelottavana?
Sinua saattaisi myös kiinnostaa:
