Joogaopettajan mietteitä valmistumisen jälkeen

Niin siinä nyt sitten kävi, että joogaopettajakoulutus on tullut päätökseen ja valmistuin virallisesti lempeyden joogaopettajaksi. Täytyy myöntää, että tässä vaiheessa valmistuminen tuntuu edelleen melkeinpä epätodelliselta. Mihin kokonainen vuosi on taas vierähtänyt? Eikö me enää tavatakaan kuukausittain opiskeluporukan kanssa? Juurihan me aloitettiin.

Pohdiskelevana tyyppinä mieli alkaa jo työstämään kysymyksiä, että mitä seuraavaksi ja mitäpä sitä oikeastaan haluaisi toisille opettaa? Mitä minusta haluaa tulla läpi? Ja toisaalta sitä pohtii, että haluaakohan kukaan ylipäätään tulla tunneilleni? Ja sitä, että opettaminen on itseasiassa yllättävän haastavaa. 

Mikä siinä joogan opettamisessa tällä hetkellä sitten mietityttää?

Kuva: Maria Kärkkäinen

Mitä haluaisin välittää joogasta muille?

Vuosia joogapolkua matkanneena, on joogasta muodostunut itselleni jotakin paljon suurempaa kuin tavallinen harrastus. Täysin joogaan perehtymättömälle tyypille tuntuu melkein mahdottomalta selittää, mitä jooga itselleni merkitsee. Ai, sä harrastat joogaa? Hmm. No joo, harrastan. Tai no en mä oikeastaan harrasta, jooga on vähän niinkuin elämäntapa. Jotakin joka on mukana arjessa ja vapaa-ajalla, työelämässä ja perheessä. Jooga on tässä ja nyt, läsnä melkeinpä koko ajan.

Joogaharjoitus on antanut itselleni älyttömän paljon paitsi kehollisena harjoituksena, myös henkisenä harjoituksena. Työvälineitä oman mielen työstämiseen. Lisännyt myötätuntoa ja lempeyttä itseäni ja muita kohtaan. Kasvattanut kehotietoisuutta ja yleistä hyvinvointia. Arvot elämään ja se, millainen ihminen lopulta haluan olla ovat kaikki seurasta siitä, että otin ensimmäisen askeleeni joogan tiellä.

Mitä tästä kaikesta tiedosta haluaisin sitten välittää muille? Sitä kun haluaisi antaa ihmisille jotakin, mitä on itse joogasta saanut. Mielenrauhaa ja tyyneyttä, apua stressiin. Tilaa kehoon sekä mieleen. Vai jotakin suurempaa? Henkisen heräämisen? Fakta on kuitenkin se, että valtaosa tunneille tulijoista haluaa luultavasti kehollisen harjoituksen, oppia asanoita ja rentoutua. Uuden harrastuksen, josta voi kasvaa myöhemmin jotakin suurempaa. 

Kaikkea tietoa ei voi luonnollisesti sisällyttää yhteen kurssiin, saatika tuntiin, joten joogan opettamisessa ja tuntien suunnittelussa on tehtävä valintoja. Vai miltä kuulostaisi asanaharjoitus hengitysharjoituksilla, korteilla, joogan historialla ja filosofialla, kirjoitustehtävillä, pariharjoituksilla ja chakraluennolla höystettynä? Nyt jo alkoi hengästyttää. Vähemmän on enemmän, mitä tulee tähänkin asiaan. 

Ja jotta asiat eivät menisi liian yksinkertaiseksi, niin toisaalta mieli paradoksaalisesti pohtii, että antaako 200 RYT koulutus kuitenkin tarpeeksi kattavaa osaamista turvalliseen ja innostavaan opetukseen. Tiedänkö ja osaanko tarpeeksi? 

Erilaiset kehot ja tavat oppia:

Joogaopettajakoulutuksen aikana olen tullut myös kipeän tietoiseksi siitä, että se mikä itselle tuntuu hyvälle voi olla toiselle haastavaa, jopa kivuliasta. Esimerkiksi monille rentouttava kuolleen miehen asento eli savasana voi olla jonkun alaselälle minuutteja kestävää jatkuvaa tuskaa. Erilaisten variaatioiden tarjoaminen tunneilla on tärkeää ja mitä enemmän opetan, sitä enemmän olen tähän haasteeseen kohdannut. Tavallaan juuri se, että pääsee itse vaivatta haastaviinkin asanoihin, voi tehdä opettamisesta vaikeampaa. Paras keino tähän on opettaa sitä, mitä itse harjoittelee ja minkä oikeasti osaa jo todella hyvin. Niin hyvin, että pystyy tarjoamaan asanasta erilaisia variaatioita tai kokonaan toisen vaihtoehdon myös niille, joille asento on syystä tai toisesta mahdoton. Kehot kun ovat erilaisia, eikä itse oppilaassa ole mitään vikaa, vaikka joku asento ei tuntuisikaan omalta.

Myös tavat oppia uutta vaihtelevat. Toiset oppivat nopeasti, toiset hitaampaa. Visuaalinen oppija oppii parhaiten katsomalla, auditiivinen kuuntelemalla. Kinesteettinen oppija omaksuu asioita puolestaan tuntoaistin avulla. Ei ole väärää tai oikeaa tapaa oppia, mutta näiden tapojen yhdistäminen vaatii kokemusta ja lukuisia opetustunteja joogaopettajalta.

Tähän lienee paras lääke on harjoitteleminen. Itsevarmuus tekemiseen muodostuu toistojen kautta, joten itse opettamisessa kehittyy – milläs muulla – kuin opettamalla. Olen kuitenkin yllättynyt siitä, kuinka jännittävältä ensimmäisten tuntien pitäminen onkaan tuntunut. Jo ihan siinä ihmisten edessä seisominen kehoni kanssa on uutta. Jotakin, johon en ole tottunut. Voisin puhua ehkä jonkinlaisesta ramppikuumeesta. Tämä jännitys on kuitenkin lähtenyt aina tunnin edetessä pois, mutten olisi uskonut, että joogamaton siirtäminen huoneen etuosaan voi saada tällaisia (täysin luonnollisia ja ymmärrettäviä) fiiliksiä aikaan. Lempeyttä ja myötätuntoa itseä kohtaan, sanoisi joogaopettaja Kaisa varmaan tässä kohtaa.

Itse opettamisesta olen kuitenkin nauttinut ja uskon, että minulla voisi olla oppilaille paljonkin annettavaa. 

Kuva: Maria Kärkkäinen

Joogan opettamisen aloittaminen:

Kolmas asia, joka on pyörinyt mielessä runsaasti on ylipäätään joogan ohjaamisen aloittaminen. Varsinkin pääkaupunkiseudulla on runsaasti joogastudioita, joissa opettaa äärettömän upeita, osaavia ja ihania joogaopettajia. Miten sitä sitten aloittaa omat tunnit aloittelevana opettajana ja haluaako kukaan ylipäätään tulla just mun tunneille? Olenko tarpeeksi hyvä? Kiinnostaako ketään tulla mun tunneille? Eikä aleta edes puhumaan joogatuntien markkinoinnista, yrittäjyydestä ja laskutuksesta. 

Ja samassa sitä huomaa, että siellä se sisäinen itsekriitikko taas huutelee ja stressaa tulevaisuudesta, mikä on merkillistä, sillä kyseessähän on jooga! Juuri se asia, jonka kautta saan yhteyden itseeni ja helpotusta arjen kuormittaviin asioihin. Toisaalta ymmärrän nyt myös sen, miksi joogaopettajuuden polulle siirtyessä on hyvä pohtia, mitä tarkoittaa kun ”harrastuksesta tai intohimosta tulee ammatti” ja kuinka se voi vaikuttaa omaan joogasuhteeseen. Asia, joka on aikaisemmin ollut täysin itseäsi ja omaa hyvinvointiasi varten, muuttuukin työksi. Yhtäkkiä myyt osaamistasi ja saat siitä mahdollisesti korvauksen. Kuinka hinnoitella oma osaaminen ja pyytää siitä korvausta? Kuinka oma joogaharjoitus pysyy itseäsi varten siten, ettei tuntien suunnittelu pyöri mielessä harjoituksen aikana.

Eroon ylianalysoinnista:

Lopulta huomaan, että mieli on lipsahtanut ylianalysoimisen puolelle ja palaan tähän hetkeen, sillä kaikesta hapuilusta ja pohtimisesta huolimatta päällimmäinen tunne mielessä on kiitollisuus. Olen kiitollinen, että olen saattanut koulutuksen loppuun ja saanut tutustua uskomattoman ihaniin kanssaopiskelijoihin. Olen kiitollinen, että olen saanut opiskella Kaisa Kärkkäisen sekä monien muiden asiantuntijoiden johdolla. Olen kiitollinen, että olen jo tässä vaiheessa päässyt opettamaan puistojoogaa luonnon helmassa Herttoniemen Kartanolla ja päässyt siten myös harjoittelemaan opettamista. 

Tällä hetkellä luotan siihen, että olen ottanut askeleen oikeaan suuntaan. Mitään pakkoa ja kiirettä minulla ei ole mihinkään, joten antaa asioiden, myös joogaopettjuuden, tapahtua omalla painollaan. Jotenkin vaan tällä kertaa teki mieli purkaa näitä epävarmuuden olotiloja, vaikka syvällä sisimmässäni tiedän, että palaset loksahtavat vielä kohdalleen. Ehkä mun tunneille tulee just ne tyypit, joiden kuuluukin tulla. 

Nyt ei tarvitse tietää tai stressata tulevasta<3

Lue myös: Heartful Yoga – miksi hakeuduin joogaopettajakoulutukseen?

Heartful Yoga – miksi hakeuduin joogaopettajakoulutukseen?

Niin kuin osa teistä lukijoista saattaakin jo tietää Instagramin puolelta, aloitin Kaisa Kärkkäisen luotsaaman Heartful Yoga -opettajakoulutuksen viime toukokokuussa. Tässä postauksessa ajattelin avata vähän fiiliksiä siitä, mikä sai minut hakemaan juuri kyseiseen opettajakoulutukseen ja millaisia ajatuksia minulla ylipäätään on joogaopettajuuden suhteen. 

Tervetuloa Vasaramäelle.

Minustako joogaopettaja?

Ihan alkuun on varmaankin syytä mainita, ettei joogaopettajakoulutukseen hakeutuminen ole ollut itselleni mikään hetken mielijohde, vaan ajatus on itänyt vahvasti mielessä jo vuodesta 2019. Liki kahdeksan vuoden suhteellisen säännöllisen (ja välillä epäsäännöllisen) joogaharjoittelun jälkeen tiedon ja oppimisen jano on yksinkertaisesti kasvanut niin suureksi, että koulutukseen hakeutuminen on muodostunut pitkäaikaiseksi haaveeksi, jonka haluan tässä kohtaa elämääni toteuttaa.

Miksi sitten nyt, eikä jo kolme vuotta sitten? Suurin syy tähän on lienee se, etten ole kokenut olevani valmis joogaopettajakoulutukseen. Tämä voi olla totta tai sitten puhtaasti sisäisen kriitikkoni ääni, joka on kuiskinut korvaani “etten osaa tätä ja tuota asanaa, en ole harjoitellut tarpeeksi kauan, en ole tarpeeksi joogi jne” Tällainen itsensä alentaminen on tietysti aivan hölmöä, sillä aloittavathan monet opekoulutuksen jo paljon varhaisemmassa vaiheessa, eikä siinä ole mitään pahaa. Oli niin tai näin, jokaisen joogapolku on yksilöllinen, eikä sitä tulisi koskaan verrata muihin (niinkuin ei itseään ylipäätään!). Myös motiiveja koulutukseen hakeutumiseen on monia: toinen haluaa syventää joogatietämystään ja omaa harjoitustaan, toinen puhtaasti vaihtaa alaa ja ruveta kokopäiväiseksi joogaopettajaksi.

Myös astangajoogapolkuni on luultavasti yksi syy siihen, että mielikuvani joogaopettajuudesta on ollut vahvasti se, että ”opettajaksi tullaan, ei opiskella”. No, tämän ajatuksen olen kuopannut aikapäiviä sitten sikseen – enhän olisi muuten hakeutunut juuri Heartful Yoga -opettajakoulutukseen. Joogaopettajia kun on monenlaisia, enkä halua arvottaa opettajuutta tai esimerkiksi koulutukseen hakeutumisen motiiveja. Astangajoogaopettajuuteen on kuitenkin oma polkunsa ja kunnioitan sitä edelleen valtavasti, eikä aikomukseni ole opettaa astangaa. Toisaalta astangajoogaharjoitukseni ei ole täysin jäänyt, vaan teen edelleen omaa harjoitustani, silloin kun tarvitsen sitä.

Toisekseen koulutuksen aloittaminen on lykkääntynyt ihan käytännön syistä; raskaus ja esikoisen saaminen on vienyt huomion siihen tärkeimpään eli lapseen ja perheeseen, eikä uusille opinnoilla olisi ollut tilaa elämässäni viime vuosien aikana, sillä koko lapsiperhearjen opettelu on ollut uuden oppimista. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että elämässä on tilaa jollekin uudelle ja inspiroivaa vaiheelle. Olen kuullut joskus sanonnan, että se mitä teet/päätät NYT määrittää sen, missä olet viiden vuoden päästä. Ehkä sisäinen intuitio kaipaa muutosta elämään tässä hetkessä ja aika näyttää mihin se vie. 

Kolmanneksi tällä hetkellä elämässäni ei ole myöskään mitään massiivisia haasteita (selkävaivoja lukuunottamatta), jotka olisivat omaan harjoitukseni (ja kenties oman sisimpäni) tutkimisen esteenä, vaan suurimmat kuohunnat ovat takana päin. Siksi myös koulutukseen hakeutuminen on tuntunut ajankohtaiselta. Lisäksi opekoulutus voi antaa itselleni työkaluja oman harjoituksen syventämiseen, ja kenties joskus muiden opettamiseen. Kiinnostavaa on kuitenkin se, että vielä toukokuussa ajattelin, että opettajakoulutus on ensisijaisesti vain omaa harjoitustani varten, mutta jo nyt helmikuun kynnyksellä myös opettaminen alkaa tuntumaan realistiselta. Ehkä voisin välittää joogan parantavia vaikutuksia myös muille? 

Minustako joogaopettaja?

Miksi juuri Heartful Yoga -opettajakoulutus?

Astangajooga on ollut itselleni tärkeä harjoitus usean vuoden ajan, jonka rinnalla olen harjoitellut hatha/flow-joogaa. Olen kuitenkin viimeisen vuoden aikana potenut jonkinlaista, Matti Rautaniemen sanoja lainatakseni  ”joogakriisiä”, joka on aiheuttanut sisäistä kuohuntaa liittyen siihen, mihin suuntaan olen omaa harjoitustani viemässä. Mikä oman joogaharjoitukseni päämäärä on? Erityisesti synnytyksen ja raskauden jälkeiset selkävaivat ovat muuttaneet suhtautumistani asanaharjoitukseen ja omaan kehooni. Kuinka saan rakennettua harjoituksestani vakaan, lempeän ja vahvan? Sellaisen, joka tukee kokonaisvaltaisesti kehoa ja mieltä?

Kehollisten kokemusten ja selkävaivojen takia halusin yksinkertaisesti löytää jotain lempeää ja maanläheistä omaan harjoitukseeni, jotain joka tukee ja ravitsee minun kehoani. Omalla tavallaan olen siis palannut takaisin alkupisteeseen: haluan tutkia joogan parantavia ja kehollisia vaikutuksia omassa kehossani ja löytää uudenlaisen kehoyhteyden muuttuneeseen vartalooni. 

Heartful Yoga ja Kaisa Kärkkäinen ovat molemmat putkahdellut tasaisin väliajoin joogapolulleni ja lempeyden teema on aina resonoinut, mutta syystä tai toisesta en ole perehtynyt aiheeseen sen syvällisemmin. Eri koulutusvaihtoehtoja pohtiessani juuri kyseinen koulutus on kuitenkin kutsunut vahvasti sen lempeän ja sallivan lähestymistavan johdosta. Koulutuksen teemat ja toteutus vaikutti myös kokonaisuutena varsin kattavalta.

Ja mikä mahtava päätös tämä on ollutkaan, sillä löysin jotakin paljon parempaa, mitä osasin kuvitella! Kaisa on kertakaikkisen hurmaava, läsnäoleva ja lämmin joogaopettaja ja olen äärimmäisen kiitollinen hänen taitavasta opastuksesta matkalla joogaopettajaksi. Joogavuosieni aikana olen harjoitellut useiden opettajien johdolla, jotka ovat antaneet minulle paljon. Näistä opettajista Kaisa on kuitenkin tavallaan henkilökohtaisin sekä tutuin ja toivon, että saan pitää Kaisan opettajanani vielä pitkään. En voi myöskään sanoin kuvailla, kuinka tärkeäksi ja läheiseksi meidän tulevien joogaopettajien opiskeluporukka on muodostunut näiden kuukausien aikana. Ja mainitsinko jo koulutuspaikan visuaalisen puolen? Koulutus pidetään Kaisan tunnelmallisella kotistudiolla, joka huokuu estetiikkaa, läsnäoloa ja harmoniaa.

Kaisa Kärkkäinen – Heartful Yogan perustaja ja sydän.

No entäs sitten se opettaminen?

Tällä hetkellä opettajakoulutus on hieman yli puolessa välissä, mutta se on antanut itselleni jo nyt valtavasti työkaluja sekä itsetutkiskeluun että omaan harjoitukseeni. Voisinkin sanoa, että viimeisten viikkojen aikana asiat ovat loksahtaneet kehoni suhteen niin sanotusti paikalleen. Vahvistamisen, osteopatian ja lempeyden kautta olen löytänyt apua selkävaivoihin, mikä on massiivinen edistysaskel koko hyvinvoinnilleni. Vaatimattomasti,  usko ja luotto oman kehoni voimaan on löytynyt uudelleen ensimmäisen kerran lapsen saamisen jälkeen.

Kehollisen tasapainon myötä myös mieleni on löytänyt kaivattua rauhaa. Olen hyväksynyt sen, ettei tässä kohtaa tarvitse tietää, missä olen esimerkiksi viiden vuoden päässä. Olen matkalla oikeaan suuntaan. Intuition kuunteleminen tai oma sisäinen voima eivät ryömi esiin pakottamalla, vaan myötätunnon, hyväksymisen ja herkkyyden kautta.

Itse opettaminen tuntuu tällä hetkellä vielä aika kaukaiselta haaveelta, vaikka intoa olisi (sinäkö siellä sisäinen kriitikko?). Koulutuksen aikana olen huomannut, että joogan opettaminen vaatii paljon enemmän kuin sen, että tekee itse säännöllistä asanaharjoitusta. Kaikessa yksinkertaisuudessaan jo pelkästään asanoiden ohjeistaminen toiselle edellyttää toistoja ja paneutumista. Se, mikä on itselle harjoituksessa tuttua, voikin tuntua toiselle selittäessä monimutkaiselta: “Öö, laita se käsi, eikun siis oikea käsi eteen, eikun siis oikean jalan viereen ja sitten.. ööö. Ja nyt hengitellään”. Saat varmaan kiinni? Ja tämän lisäksi tunnille tulisi luoda oikea tunnelma, rauha ja turvallinen ilmapiiri. Ei välttämättä aivan helppoa. 

Koulutuksen aikana olen oivaltanut, ettei koulutus sellaisenaan tee vielä valmiiksi joogaopettajaksi. Joogaopettajakoulutus antaa eväät turvalliseen ja lempeään opettamiseen, mutta itse opettaminen ja rohkeus siihen syntyvät käytännön tasolla eli opettamalla. Hiljaa hyvä tulee.

Haparoinnista ja epävarmuudesta huolimatta yksi asia nyt kuitenkin kirkkaasti mielessä; minä haluan opettaa joogaa. 

Lue myös: Minun joogamatkani

Vuoden 2021 TOP-5 luetuimmat blogipostaukset

Tammikuun kunniaksi ajattelin kääntää katseen vielä hetkeksi vuoteen 2021. Kulunut vuosi oli itselleni monin tavoin uusi ja jännittävä, johon sisältyi mm. tämän blogin aloittaminen. Vaikka en ole sen kummemmin blogiani missään mainostanut, on sivulleni tupsahtanut myös muutamia lukijoita ja kommentteja, joista kaikista olen valtavan kiitollinen. <3

Kokosin tähän blogitekstiin Piilotetun Pilvilinnan TOP-5 luetuimmat blogiartikkelit vuonna 2021. Vuoden aikana en ole juurikaan seurannut yksittäisten blogikirjoitusten tilastoja, joten tätä postausta kirjoittaessa on ollut mielenkiintoista tutkia, mitkä tekstit ovat herättäneet kiinnostusta teidän lukijoiden keskuudessa. Luetuimpien postausten sijoittumiseen on vaikuttanut osaltaan merkittävästi myös se, että osan teksteistä olen jakanut eri somekanavissa. Näköjään mainostaminen kannattaa, vaikka koen sen itselleni aika vieraaksi. Joka tapauksessa pidemmittä puheitta, tässä ne nyt ovat: blogin TOP-5 postaukset! 

Vuoden 2021 luetuimmat blogipostaukset:

1: Puistojoogaa Helsingissä vuonna 2021

Koostepostaus Helsingin puistojoogista kesällä 2021 oli yksi ensimmäisiä blogipostauksiani, ja itse asiassa koko blogini luetuin teksti. Tämä ei tullut itselleni sinällään yllätyksenä, koska puistojoogat tuntuivat olleen viime kesänä kiven alla, eikä oikein mistään löytynyt koottua tietoa aiheesta. Blogipostausidea syntyi siis puhtaasti tarpeesta, ja tilastojen puolesta näyttää myös siltä, että se on ollut ihmisille hyödyllinen. Täytyy ehdottomasti harkita vastaavanlaisen tekstin kirjoittamista myös tänä vuonna. 

2. Paritantran alkeisiin tutustumassa – tantran alkeet OSA 1

Myös paritantra on herättänyt selkeästi kiinnostusta lukijoiden keskuudessa. Itse asiassa tähän tekstiin tulee edelleen paljon lukukertoja google-hakujen kautta, mikä viestii siitä, että tietoa aiheesta haetaan yllättävän paljon. Tämä ilahduttaa minua suunnattomasti – olenhan ollut viime aikoina kiinnostunut aiheesta yhdessä puolisoni kanssa, ja näyttää siltä että paritantra kiinnostaa myös monia muita.

Huippua on ollut myös se, että monet ihmiset tuttavapiiristäni (moi tutut!🥰) ovat kyselleet mielenkiinnolla aiheesta, ja voinkin lämpimästi suositella paritantraa kaikille siitä vähänkin kiinnostuneille. Paritantrasta olen kirjoittanut tähän mennessä kaksi osiota – kolmannen julkaisen, jahka saan sen kirjoitettua.

Paritantraa käsittelevän postaussarjan toiseen osaan pääset tästä linkistä

3. Voiko meditointi olla haitallista?

Kolmannelle sijalle TOP-5 blogipostauksissa ylsi ”voiko meditointi olla haitallista?” -teksti. Tämä kirjoitus syntyi melko spontaanisti luettuani HS:n syyskuussa julkaiseman artikkelin, joka käsitteli pääpiirteittäin psykoterapeutti Sami Mänty-Ahon kokemuksia zen-meditaatiosta sekä meditaation haittoja erityisesti vakavista mielenterveyshäiriöistä kärsivien osalta meditaatioyhteisössä.

Mielestäni artikkeli oli vähintäänkin hämmentävä ja se herätti mielessäni ristiriitaisia ajatuksia. Blogipostauksessa halusinkin nostaa keskusteluun omia fiiliksiäni aiheeseen liittyen ja rohkenin myös julkaisemaan tekstin Facobookin joogayhteisössä, missä kirjoitus sai ihan hyvän vastaanoton. Tämän tekstin julkaiseminen myös jännitti itseäni kaikista eniten.

4. Synnytyksestä palautuminen – mitä kropalle (ja mielelle) kuuluu 9kk jälkeen? 

Neljännelle sijalle ylsi postaus, jossa avasin tuntemuksiani yhdeksän kuukautta synnytyksen jälkeen. Tämä on on monin tavoin blogini henkilökohtaisin kirjoitus, jossa käsittelin kattavasti sekä kehollisia että henkisiä fiiliksiä synnytykseen ja raskauteen liittyen. Päädyin kirjoittamaan tekstin, koska halusin käydä systemaattisesti läpi palautumisprosessiani, ja todella pysähtyä oman kehoni ja mieleni äärelle pohtimalla ja kirjoittamalla, missä kropan ja mielen kanssa nyt mennään.

Myös tämä teksti sai hyvän vastaanoton Facebookissa jaettuani sen erääseen vauvaryhmään. Palautumiseen liittyvistä asioista tulisi selkeästi keskustella myös kuukausia synnytyksen jälkeen – ei vain vauvakuplan ensimmäisten viikkojen aikana, jolloin mieli on vielä myllerryksessä uudesta pienokaisesta sekä hormooneista. Tähän kiinnitetään myös aivan liian vähän huomiota esimerkiksi terveydenhuollossa ja neuvolassa.

5. Kuukausi ilman sokeria – miltä nyt tuntuu? 

Viidettä sijaa pitää postaus, jossa avasin fiiliksiä kuukauden sokerittomuuden jälkeen. Sokerittomuus tuntuukin olevan aina ajankohtainen aihe, oli syynä sitten painonpudotus tai terveydelliset syyt. Mukavaa oli myös se, että postauksen jälkeen sain lukuisia viestejä ja kokemuksia tutuilta liittyen sokerittomaan elämäntapaan. Osa viesteistä oli tsemppaavia, osa puolestaan kertoi kokemuksiaan liittyen siihen, kuinka sokerittomuus herättää ihmisissä ärtymystä ja arvostelua. Mielenkiintoista sekin! Sokerittomuus on sittemmin päättynyt, mutta katsotaan onko keväällä tarvetta uudelle kierrokselle.

Siinä ne nyt sitten oli! Kiva, jos olet pysähtynyt blogini äärelle ja löytänyt kirjoituksistani jotakin mielenkiintoista päivääsi. Jos haluaisit kuulla tänä vuonna jostain tietystä aiheesta, ehdota ihmeessä postausaihetta kommenteissa.

Syysretki Evon retkeilyalueelle

Ihanaa lokakuuta sinne ruudun toiselle puolelle! <3 Tehtiin viime viikonloppuna pieni yhdistetty mökki/- retkeilyreissu Pääjärvelle ja Evon retkeilyalueelle.

Tästä postauksesta löydät fiiliksiä kyseiseltä viikonlopulta!

Syysilmassa liikkuminen piristää!

Mitä luonto minulle merkitsee? 

Tänä päivänä luonto on saanut yhä suuremman merkityksen omassa elämässäni ja erityisesti näin syksyn väriloiston aikaan keho ja mieli ovat suorastaan huutaneet luonnossa liikkumista ja raitista syysilmaa. Viime vuosina on muutenkin tullut pohdittua enemmän omaa suhtautumistani luontoon ja luonnossa liikkumiseen.

Lapsille luonto ja luonnossa liikkuminen on usein luonnollisia asioita: kasvit, ötökät ja eläimet ovat kiinnostavia ja ihmeellisiä, metsäretki luonnon helmaan on kuin tutkimusmatka eksoottiseen viidakkoon. Reissun kruunaa yhteinen eväshetki metsässä, sillä maistuuhan ihan tavallinen retkileipäkin puun juurella takuuvarmasti rutkasti paremmalta kuin kotona.

Usein jotain kuitenkin tapahtuu monille varhaisaikuisuuden kynnyksellä: ihminen vieraantuu luonnosta. Eikä ihme – telkkariohjelmat ja puhelimet voivat saada yhä nuoremmat jäämään sisälle luontoretkien sijaan, sosiaalinen media vie aikaa ja huomiota videopeleistä puhumattakaan. Eikä tässä ole mitään ”silloin kun minä oli nuori” viisastelua. Näin oli myös 90-luvulla ja omalla kohdallani uskallan tämän myöntää. 

Suoraan sanottuna varhaisaikuisuuteni aikana oma suhteeni luontoon on ollut melko etäinen: ötökät ja paljain varpain luonnossa liikkuminen on tuntunut inhottavalta ja jopa vähän pelottavalta. Melkoinen muutos siihen, että lapsuudessa rakastin metsää ja retkeilyä, tutkimusmatkoja luontoon ja ylipäätään kaiken eläväisen tutkimista. 

Viimeisen kolmen vuoden aikana asiaan on kuitenkin tullut suuri muutos: mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän olen kaivannut luonnon hiljaisuuteen ja rauhaan. Jos oloni on stressaantunut tai muutoin ikävä, minulla on tapana kävellä lähirantaan meditoimaan ja rauhoittumaan. Luonnon läheisyydessä mieli rauhoittuu ja saan otettua etäisyyttä arjen paineisiin. 

Syksyn väreistä inspiroituneena olenkin googlaillut ahkerasti eri Suomen kansallispuistoja ja tästä innostuneena päätettiin tarttua perheeni kanssa tuumasta toimeen ja vuokrata viime viikonloppuna mökki Hämeenkoskelta, josta teimme päiväretken Evon retkeilualueelle. 

Vuokramökki Pääjärven rannalta.

Evon retkeilyalue

Koska meidän perheeseen kuuluu pian vuoden täyttävä vaippa-ikäinen, tulee likimain kaikki tekeminen suunnitella pikkuveijarin aikataulujen mukaan. Mökkiviikonlopulle spekseiksi asetettiin kaksi asiaa, joista ensimmäinen oli se, että ajomatkan Helsingistä vuoramökille tuli olla suhteellisen lyhyt, maksimissaan parin tunnin mittainen. Toinen kriteeri oli puolestaan se, että mökin tuli sijaita jonkin kivan retkeilyalueen lähellä. 

Näillä ehdoilla päädyttiin vuokraamaan mökki Hämeenkoskelta Pääjärven rannalta, josta oli Evon retkeilyalueelle noin puolen tunnin ajomatka. Mikäli siis Evon retkeilyalue kiinnostaa enemmän, niin tässä muutamia tietoja kyseisestä paikasta:

Järvimaisemaa Evon retkeilyalueelta.

Missä?

Evon retkeilyalue sijaitsee Hämeenlinnassa ja Padasjoen kunnassa Lammi – Padasjoki -tien (nro 53) varrella. Evolle ajaa Helsingistä noin kahdessa tunnissa eli matkaa kertyy yhteensä noin 145 kilometriä. 

Helsingistä ihan vain päiväreissun tekeminen Evon retkeilyalueelle voi olla hieman liian pitkän ajomatkan päässä ainakin pikkulapsiperheelle, joten yöpyminen jossakin lähempänä kannattaa. Lahdesta ja Päijät-Hämeen alueelta Evolle pääsee puolestaan nopeasti päiväreissullekin.

Luontopolut:

Evolla on yhteensä 5 luontopolkua, joita ovat: 

  • Niemisjärven luontopolku, 3 km
  • Syrjänalusen harjupolku, 3 km. 
  • Savottapolku, 4 km
  • Luutajoen taimenpolku, 1 km,
  • Metsätaitoradalla, 4 km

Lisäksi alueella sijaitsee pidempiä vaellusreittejä. Yhteensä alueelle merkittyjä reittejä on n. 70 km edestä eli vaellettavaa riittää useammaksi päiväksi näin halutessaan. Evon retkeilyalueen sanotaan sopivan kaiken ikäisille ja -kuntoisille retkeilijöille, tosin osa luontoreiteistä on melko huonossa kunnossa. 

Retkieväitä voi pysähtyä syömään Ilvesvaellus-karttaan merkityille laavuille ja telttailualueille, joissa on myös kaikissa tulentekopaikka. Esimerkiksi makkaranpaisto ja retkieväiden lämmitys onnistuu hyvin kyseisillä paikoilla. Osa leirialueiden nuotiokatoksisita on myös varattavissa metsähallituksen asiakaspalvelusta.

Esteettömyys:

Evon retkeilymaasto on vaihtelevaa, mikä vaikuttaa luontoreittien vaativuuteen ja esteettömyyteen. Vaunujen kanssa luontopoluille ei voinut mennä, mutta järven rantaan pitkin kulki siisti soratie, jota pitkin pääsi kulkemaan jonkin matkaa mainiosti myös vaunujen kanssa. 

Lisäksi alueelta löytyy esteetön tulentekopaikka, onkipaikka ja WC. 

Telttailu ja yöpyminen:

Mikäli Evon retkeilyalueella haluaa yöpyä, sijaitsevat maksuttomat telttailualueet Valkea Mustajärvellä, Niemisjärvellä ja Koverolla. Lisäksi teltan saa pystyttää myös laavujen läheisyyteen. Retkeilyalueella on yhteensä 11 laavua sekä 3 varauslaavua. Lisäksi alueella on varattavissa yhteensä 3 vuokrakämppää (käenpesä, mustarven torppa, Onnin maja). 

Lisää voit tutustua Evon retkeilyalueeseen tästä linkistä.

Evolta.

Fiiliksiä Evon retkeilyalueesta:

Kaiken kaikkiaan Evosta jäi tosi mukavat fiilikset, vaikka vaunujen kanssa luontopoluilla liikkuminen olikin mahdotonta. Olemme molemmat puolisoni kanssa retkeilijöinä varsin ”aloittelijoita”, emmekä rehellisesti sanottuna olleet täysin varmoja, mitä reissua suunnitellessa kannattaa ottaa huomioon.

Ennen päiväretken tekemistä tutkailimme kyllä tietoja kyseisestä retkeilyalueesta ja päällimmäiseksi ajatukseksi jäi, että Evolla on joitakin esteettömiä palveluita. Koska olen luonteeltani melko ”fiilispohjalla” menijä, voinkin näin jälkiviisaana todeta, että retkeilyreittien esteettömyyteen ja vaativuuteen olisi kannattanut perehtyä rutkasti enemmän. Myös retkieväitä olisi voinut olla enemmän, koska ainakin puolisolleni iski annoskateus grillikatosten ruokailuista:D

Toisinaan pääsin kuitenkin itse kävelemään metsäpolkua pitkin, kun puolisoni jäi hiekkatielle vaunuttelemaan, retkileipiä syötiin puolestaan retkikatoksella. Paikkana Evo sopii varmasti lapsiperheille mainiosti silloin, kun lapset osaavat jo itse kävellä. Kokonaisuudessaan säät kuitenkin suosivat meitä ja nautittiin koko perheen voimin ulkona hengailusta ja ruskasta! 

Loppuun vielä muutamia kuvia syysreissulta!


Kun loman jälkeen väsyttää (ja kuinka välttää ”lomastressi” jatkossa?)

Kesälomamatkailua Suomen suvessa. Check.

Hotelliyö Saimaalla. Check. 

Rentouttava venereissu tuttavaperheen kanssa. Check. 

Vierailu mummolaan, toisella puolella Suomea asuvalle serkulle, tuttavaperheelle, vanhalle opiskelukaverille. Lomareissu ulkomaille. Lasten huvipuistoreissu. Patikointi kansallispuistossa. Pyöräretki, ravintolareissu ja minifestivaalit. Check, check, check, check, check, check…

Huh, kolme päivää lomaa jäljellä ja väsyttää enemmän kuin lomalle lähdettyä. Kuulostaako tutulta? Niin minustakin.

Loman tulee olla palauttavaa.

Lomallakin voi tehdä liikaa

Loman tulisi olla rauhoittumisen aikaa. Palautumista kuluneesta työvuodesta, stressistä ja siitä ihan perusarjesta. Oman ajan ottamista, akkujen latailua ja nauttimista pienistä hetkistä. Välillä pitkille vapaille voi kuitenkin kasautua niin paljon odotuksia ja toiveita tehdä mieluisia asioita, että kauan odotettu vapaa-aika meneekin huomaamatta suoranaiseksi juoksemiseksi. 

Koska lomalla halutaan tehdä asioita, joita omassa arjessa ei yksinkertaisesti ehditä tekemään, voi lomalaisen to do -lista kasvaa pitkäksi kuin varkain. Yhteiset hetket perheen kanssa halutaan kenties kruunata jollakin spesiaalilla tekemisellä, oli se sitten telttaretki metsään tai huvipuistomatka johonkin Suomen kesäkaupunkiin. Pidempi loma on joillekin myös kenties ainoa mahdollisuus tavata kaukana asuvia sukulaisia. 

Ajan hengen mukaisesti korona-aika on rajoittanut vapaa-ajan aktiviteetteja ja yhteistä aikaa läheisten kanssa.  Ei siis ole ihme, että kesälomalle on saattanut kasautua roppakaupalla tekemistä ja tapaamisia sukulaisten kanssa.

Näin kävi tänä kesänä myös omalle kohdalleni – ja siitä myös inspiraation lähde tähän blogitekstiin. Vaikka tänä päivänä elämänfilosofiaani kuvaavat sanat kiireettömyys, stressittömyys, rauha ja hetkessä eläminen, voin myöntää huomaavani näin loman jälkeen, että liikaa on tullut tehtyä. Oli kesälomareissu Tanskaan sukulaisten luokse, ystävän vierailu Helsingissä, puolison selän loukkaantuminen, mummolavisiitti, veneretkeä, sukulointia ja hotellilomailua. 

Sen sijaan yhteinen aika perheen kanssa, omat jutut ja ystävien tapaaminen sekä ihan vain yksinolo ja hengailu jäivät vähemmälle. Hektisessä lomamoodissa myös hiljentyminen ja joogaharjoitus jäivät sivummalle, mikä puolestaan lisäsi kiireen tuntua. Siispä tällaiselle rauhaa rakastavalle, vähän introvertille tyypille, kesälomalla on ollut selkeästi liikaa aktiviteetteja oman mielenrauhan ylläpitämiseksi. Kai tämäkin on sitä henkistä kasvua todeta, että välillä elämä lipsahtaa juoksemiseksi, mutta näistä kokemuksista opitaan ja ammennetaan uutta. 

Kuinka välttää ”lomastressi”?

Vaikka lomailu menikin omalta osaltani hieman hektiseksi olen kiitollinen siitä, että tänä päivänä osaan pysähtyä näiden tuntemusten äärelle ja rauhoittua pohtimaan, kuinka tähän tilanteeseen on päädytty ja mitä voisin jatkossa tehdä toisin, jotta kesäloma olisi oikeasti rentouttava ja palauttava. Olen myös sikäli onnellisessa asemassa, etten suuntaa tänä vuonna kesäloman jälkeen töihin, vaan edessä on ihan perus arkista tekemistä vauvaperhearjessa.

Tein kuitenkin pienen muistilistan tulevaisuutta varten siitä, millaisista elementeistä kiireetön loma koostuu. Olit sitten vasta aloittelemassa kesälomaasi tai parhaimmillaan viettämässä sitä, on hyvä pysähtyä pohtimaan, mikä sinua oikeasti rentouttaa ja millä asioilla palaudut arjesta. 

Tästä listasta kannattaa ottaa muutama tärppi rentouttavan loman viettämiseen (jatkossa toimin niin myös itse): 

Älä suunnittele liikaa

Lomalla pitää olla aikaa vain ”olla”. Mikäli kesälomakalenterisi näyttää siltä, että lähestulkoon jokaiselle lomaviikolle on tiedossa reissuja, sukulointia ja tai muuta aktiviteettia, karsi reilusti jotakin pois lomalistalta. Reissaaminen itsessään on uuvuttavaa, ja ihan vain kotona oleskelu on myös tärkeää rauhoittumisen kannalta. 

Vietä koti- ja perheaikaa myös lomaillessasi

Ystävien ja sukulaisten tapaaminen on monelle tärkeä osa kesälomanviettoa, mutta yhtä tärkeitä ovat myös yhdessä vietetyt hetket oman perheen ja puolison kanssa. Vietä siis aikaa myös vain oman ydinperheen kesken tai ihan vain itseksesi kotona. 

Yhdistä sukulaistapaamisia

Näin korona-aikaan sukulaisia ja kavereita on tullut nähtyä tavanomaista vähemmän, jonka vuoksi tapaamisia voi olla niin sanotusti ”rästissä”. Mikäli sukulaiset asuvat kaukana ja matkan varrella on monta etappia, voi olla järkevää kutsua sukulaisia yhteen paikkaan sen sijaan, että itse kiertäisi monta eri paikkaa lyhyen ajan sisällä. Tämä tietysti edellyttää sitä, että sukulaissuhteet ovat jokseenkin kunnossa ja että pandemiatilanne on hallinnassa.

Lomalla on myös ok sanoa ”ei”

Omien rajojen tunnistaminen myös mukavien asioiden parissa on tärkeää. Termi ”lomastressi” ei ole tuulesta tempaistu ja yleensä se muodostuu siitä, että loma-aikataulu kiristyy vapaapäivien käydessä vähiin. Lomalla on siis enemmän kuin ok sanoa ”nyt en kerkiä”, mikäli joku tuntuu olevan liikaa. Omat vapaapäivät ovat myös tärkeitä menoja suunniteltaessa kesälomaa. 

Rentoudu luonnossa

Luonto on mitä parhain paikka tuulettua ja palautua. Olen huomannut, että ihan vain muutaman tunnin oleskelu luonnossa rentouttaa ja maadoittaa välittömästi. Luonnon kauneus ja hiljaisuus tuovat mielen perusasioiden äärelle ja muistuttaa siitä, että oikeasti meillä ei ole kiire yhtään minnekään.

Varaa aikaa myös itsellesi

Vietä myös omaa aikaa! Tämä on varmaankin tärkein asia koko listalta, mutta se pääsi omalla kohdallani akuutisti unohtumaan loman aikana (osin pakon sanelemana tosin). 

Itselleni varsinkin näin tuoreena äitinä oman ajan ottaminen vain jotenkin unohtuu, ja toisinaan tuntuukin siltä, että puolisoni on tässä minua rutkasti parempi. 

Oman ajan ottamisen tai sen järjestämisen ei kuitenkaan tarvitse olla mitään sen kummempaa kuin esimerkiksi kävelylenkki metsässä, joogatunti, lyhyt käynti harrastuksessa tai vaikkapa kirjan lukeminen tai meditointi rannalla. On kuitenkin tärkeää muistaa todella ottaa palauttavaa aikaa myös itsellesi – oli se sitten lyhyt tai vähän pidempi hetki.

Pyhitä viimeinen lomaviikonloppu rauhoittumiselle

Mikäli sinulla ei ole mahdollisuutta järjestää löyhempää kesäloma-aikataulua, koita järjestää edes viimeinen lomaviikonloppusi rauhoittumiselle. Vietä aikaa kotona joko yksin tai perheen kanssa, tee asioita, jotka saavat sinut rentoutumaan, lepää, syö ravintorikasta ja terveellistä ruokaa ja tee asioita joista nautit ja jotka maadoittavat sinua. 

Itselleni maadoittavia asioita ovat jooga, meditointi, kirjoittaminen ja maukas mutta terveellinen ruoka. Ne saavat mieleni ja kehoni voimaan hyvin.

Toivottavasti sinulla on ollut mukava loma tai se on vielä edessä! <3 Mikä saa sinut rentoutumaan?

Sinua saattaisi myös kiinnostaa: Oletko sinäkin suorittaja? (ja kuinka välttää se joogaharjoituksessa?)

Synnytyksestä palautuminen – mitä kropalle (ja mielelle) kuuluu 9 kk jälkeen?

Tämän viikon blogipostaus poikkeaa hieman viime viikkojen teemoista, mutta käsittelee kehollisuutta senkin edestä – aiheena on nimittäin raskaudesta ja synnytyksestä palautuminen. 

Niin kuin olet jo ehkä saattanut aikaisemmista postauksistani huomata, sain esikoispoikani likimain yhdeksän kuukautta sitten. Kehoni on siis edelleen palautumassa valtavasta muutoksesta, mutta alkaa tuntumaan hiljalleen omalta, tutulta vartaloltani. Tässä postauksessa käsittelen raskaudesta toipumista ja omaa palautumisprosessiani 9 kuukauden aikajänteellä synnytyksestä. 

Synnytyksestä palautuminen yleisesti

Synnytyksestä toipuminen on yksilöllinen prosessi, johon vaikuttavat muun muassa äidin psyykkinen ja fyysinen vointi, ikä ja synnytyksen kulku. Lapsen syntymän jälkeen äidin tunnemyrskyssä oleva mieli sekä muuttunut keho käyvät läpi valtavia mullistuksia samanaikaisesti, kun uusi tulokas on saapunut perheeseen. Myös Baby Blues eli synnytyksen jälkeinen herkistyminen voi yllättää nostamalla tunteet pintaan mitä ihmeellisimpien asioiden kohdalla. 

Kehollisen toipumisen lisäksi palautuminen on myös henkinen prosessi, joka vaatii sulattelua: kuinka suhtautua muuttuneeseen kehoon, kolotuksiin ja mahdollisiin kipuihin sekä uuteen elämänvaiheeseen? 

Ylipäätään synnytyksestä ja raskaudesta palautumista on mahdotonta tarkastella vain kehollisesta näkökulmasta tai vain synnytyksestä toipumisena. Kehon muutokset kun ovat tapahtuneet hiljalleen yhdeksän raskauskuukauden aikana, ei suinkaan synnytysosastolla yhdessä yössä. Mielestäni synnytyksestä palautuminen onkin käsitteenä varsin kapea, ja siten myös palautumiselle sekä sen tarkastelulle on syytä antaa aikaa. Tämä on myös syy, miksi haluan kirjoittaa aiheesta vasta nyt – 9 kuukautta synnytyksen jälkeen. Seuraavaksi käyn läpi seuraavia palautumisen osa-alueita:

  • Jälkitarkastus
  • Episiotomia
  • Lantionpohjalihakset
  • Kuukautiset
  • Vatsalihasten erkauma ja jännesauma
  • Liikunnan aloittaminen
  • Paino
  • Hemoglobiini ja ferritiiniarvo
  • Lantio ja Linea negra
  • Henkinen palautuminen

Neuvolan jälkitarkastus vs. fysioterapeuttinen jälkitarkastus

Olen saanut neuvolasta paljon hyötyjä ja vinkkejä matkallani äitiyteen, mutta neuvolan jälkitarkastus synnytyksen jälkeen oli melkoinen pettymys. Poikani syntymän jälkeen odotin innolla jälkitarkastusta, jonka sanotaan olevan melkeinpä pakollinen “ensietappi” liikuntarutiineihin palaamisessa. Odotin saavani tietoa ja vinkkejä erkauman hoitoon sekä turvallisen liikuntaharjoittelun aloittamiseen. Harmikseni sain kuitenkin vain kuulla toteamuksen, että “erkaumaa on”, ehkäisyvalistusta ja pikaisen gynekologisen vilkaisun alakertaan Kelan vanhempainrahaa varten.

Fysioterapeuttiseen jälkitarkastukseen meno olikin itselleni luonnollinen valinta selvittää kehoni ”tilaa” raskauden ja synnytyksen jälkeen. Kävin fysioterapeuttisessa jälkitarkastuksessa Kulosaaressa sijaitsevassa Mommy and Me -hyvinvointikeskuksessa noin kolme kuukautta synnytyksen jälkeen. Paikka on erikoistunut perheiden kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, ja omasta kokemuksestani voinkin lämpimästi suositella paikkaa myös sinulle, joka painiskelet palautumiseen liittyvien kysymysten äärellä.

Jälkitarkastuksessa käytiin läpi synnytyksen kulkua, mahdollisia repeämiä ja tikkausarpia sekä niiden hoitoa, lantionpohjalihasten toimintaa, vatsalihasten erkaumaa ja ylipäätään kehon kiputiloja synnytyksen jälkeen. Fysioterapeutti tarkasti myös vatsalihasten erkauman ja jännesauman tilanteen, arvio tilanteeni joogan ja uheilun aloittamisen suhteen sekä neuvoi liikkeitä lantion seudun kireyksiin. 

Kolmen kuukauden kohdalla synnytyksestä vatsan seutuni oli palautunut lähes normaaliksi, mutta selkäni oli autuaan jumissa vauvan kantelusta ja imettämisestä. Sain fysioterapeutilta dynaamisia täsmävenytyksiä kylkien ja alaselän jumien avaamiseen sekä syvien vatsalihasten harjoittamiseen. 

Episiotomia

Alatiesynnytyksen aikana tehdystä episiotomiasta eli tutummin epparista aiheutunut leikkaushaava parantui omalla kohdallani nopeasti, noin kahden viikon jälkeen synnytyksestä. Leikkaushaava ei ole aiheuttanut minkäänlaista harmia tämän jälkeen. 

Lantionpohjalihakset 

Lantionpohja- ja vatsalihakset ovat kovilla raskauden ja synnytyksen myötä. Kohtu palautuu luonnolliseen kokoonsa noin kuuden viikon jälkeen synnytyksestä, mutta lantionpohjalihasten palautuminen vie tyypillisesti enemmän aikaa. 

Itse aloitin lantionpohjalihasten treenaamisen jo ennen synnytystä raskausjoogassa opittujen vinkkien avulla ja jatkoin harjoituksia heti synnytyksen jälkeen – jo synnytysosastolla olon aikana. Niinpä myös lantionpohjalihakseni palautuivat synnytyksestä melko nopeasti, noin muutaman kuukauden jälkeen, vaikka osastolla niiden lihasvoima tuntuikin olemattomalta. 


Kuukautiset

Kuukautisten alkaminen synnytyksen jälkeen riippuu paljolti siitä, imettääkö äiti pienokaistaan vai ei. Osalla kuukautiset voivat alkaa imetyksestä huolimatta varhain, osalla sen sijaan vasta imetyksen päätyttyä. Olen myös joskus kuullut, että maaginen 6 kuukauden eli täysimetyksen raja, on yleensä etappi ensimmäisten kuukautisten esiintymiselle.

Itse imetän ja omalla kohdallani kuukautiset ovat edelleen varsin sekaisin, joskin jo alkaneet. Ensimmäiset kuukautiset tulivat juurikin tuon kuuden kuukauden tietämillä, mutta ne olivat hyvin niukat. Tämän jälkeen tulivat myös ”oikeat” kuukautiset, mutta sittemmin niitä ei ole näkynyt.

Vatsalihasten erkauma ja jännesauma

Raskauden myötä lähes kaikille naisille muodostuu ainakin jonkinlainen vatsalihasten erkauma. Tämä on täysin normaalia ja erkauman palautuminen lähtee lähes poikkeuksetta liikkeelle spontaanisti heti synnytyksen jälkeen. Nopein palautuminen tapahtuu 2-3 kuukauden jälkeen synnytyksestä, eikä suoria vatsalihaksia tulisi treenata ennen erkauman ja jännesauman palautumista. 

Itse olin varsin onnekas erkauman suhteen, sillä äitiysfysioterapeutin mukaan erkauma ja jännesaumani olivat palautuneet “täydelliseen kuntoon” jo kolmen kuukauden jälkeen synnytyksestä. Epäilen, että nopeaan palautumiseen on vaikuttanut vankka joogatausta.

Sen sijaan vatsalihasten yleinen vahvuus tuntuu palautuneen normaaliksi vasta aivan viime viikkojen aikana ja olen uskaltautunut aloittaa myös suorien vatsalihasten harjoittelemisen vähitellen. Myös vatsan iho on edelleen hieman erilainen aikaisempaan verrattuna, mutta suurin vatsan ”pussimaisuus” katosi noin 8 kuukauden jälkeen synnytyksestä. Raskausarvilta säästyin kokonaan, mitä ihmettelen, koska minulla on kehossa joitakin raskausarpia teiniajoilta – olin siis henkisesti valmistautunut niiden ilmestymiseen vatsan seudulle myös raskauden myötä.

Liikunnan ja treenaamisen aloittaminen

Liikunnan aloittaminen synnytyksen jälkeen on yksilöllistä. Alkuun kevyet vaunulenkit ovat riittävää liikuntaa synnyttäneelle. Itse aloitin liikkumisen hiljalleen vaunulenkeillä ja alkuun kävelin vain 15 minuuttia kerrallaan lisäten hiljalleen lenkkeihin aina 15 minuuttia lisäaikaa. 

Noin kuukauden kohdalla aloitin varovaisen venyttelyn ja hieman yli parin kuukauden jälkeen aloitin lempeän äiti-vauva joogan yhdessä pienokaiseni kanssa. Kolmen kuukauden kohdalla sain äitiysfyssarilta ”luvan” aloittaa liikkumisen, jonka jälkeen palasin takaisin kevennetyn astangajooga- ja flowharjoituksen pariin. Puolen vuoden kohdalla aloitin myös käymisen äiti-vauva jumpassa (tästä kiitos upealle PT:lle Anu-Mari Perälälle). 

Kuntosalilla olen käynyt muutamaan otteeseen, mutta tällä hetkellä liikunta painottuu joogailuun, kävelyyn ja vauvajumppaan. Kuntosaliharjoittelun palaan sitten joskus, kun on sen aika – ajallisesti ja oman vireystason mukaan.

Kotijoogailua

Paino

Raskausaikana odottajan paino nousee väistämättä. Lähtötilanteesta riippuen painonnousu voi olla kaikkea 8-30 kilon välillä – ja tämä on täysin normaalia. Oma painoni nousi raskauden aikana 20 kiloa eli 56 kilosta 76 kiloon. Voin myöntää, että raskausaikana painonnousu hirvitti ajoittain, ja erityisesti loppukiri painonnousussa nesteturvotuksen myötä sai oloni tuntumaan melkoisen tukalalta ja kipeältä. Synnytyksen jälkeen suhtauduin asiaan kuitenkin suhteellisen rauhallisesti ja kiloja alkoi tippumaan nopeasti imetyksen myötä. Raskauskilojen putoamisessa kesti kokonaisuudessaan noin kuusi kuukautta. 

Ensimmäisen kahden kuukauden aikana en kiinnittänyt ruokavaliooni huomiota sen suuremmin; pyrin syömään terveellistä kotiruokaa, mutta vastapainoksi söin paljon suklaata ja herkkuja. Kuukauden aikana raskauskiloja putosi tästä huolimatta 12 kiloa. Tämän jälkeen kiloja putosi noin kahden kilon kuukausitahdilla eli maltillisesti mutta vakaasti hiljalleen kävelyyn, joogaan ja äitiysjumppaan palaten. 

Jälkikäteen ajateltuna tuntuu hieman hölmöltä, kuinka raskaaksi koin raskausajan painonnousun ja muuttuneen kehoni. Raskauskilojen lähteminen kun on yksilöllistä. Olisin voinut olla lempeämpi itseäni kohtaan loppuraskaudessa ja ottaa muutokset sellaisina kuin ne tulivat. Tällä hetkellä olen tyytyväinen nykyiseen olemukseeni ja todella vaikuttunut siitä, mihin kehoni onkaan pystynyt.

Ylipäätään palautumiseen ja raskausajan painonnousuun voi vaikuttaa se, onko kyseessä ensimmäinen, toinen vai kolmas raskaus. On myös hyvä muistaa, että jollain kilot voivat olla kiinni yksinkertaisesti imetyksestä johtuen – kaikilla ei nimittäin imettäminen raskauskiloihin vaikuta. 

Hemoglobiini ja ferritiiniarvo

On melko yleistä, että odottajan hemoglobiini- ja ferritiiniarvot laskevat raskauden aikana. Omalla kohdallani hemoglobiini oli lähes koko raskauden ajan alhainen ja vaihteli välillä 89-112. Menetin myös synnytyksessä paljon verta, joka laski rauta-arvojani entisestään. Alimmillaan hemoglobiiniarvot olivat alle 80 synnytyksen jälkeen. 

Sain neuvolasta ohjeistuksen käyttää rautavalmistetta läpi raskauden, mutta vatsaystävällisen rautalisän löytäminen ei ollut aivan helppoa. Lopulta löysin itselleni sopivan, vatsaystävällisen rautavalmisteen (Meltofar) vasta raskauden viimeisellä kolmanneksella. Sain myös synnytyksessä lisäverta, joka auttoi pahimpaan rautavajeeseen.

Tällä hetkellä hemoglobiiniarvoni on hyvä eli 136, mutta ferritiinitasot eli rautavarastot ovat edelleen tyhjillään (ferritiini viime mittauksessa 11). Jos unohdan hetkeksikin syödä rautalisää, on oloni äärimmäiseen uupunut ja vetelä. Ennen raskautta kaikki arvoni ovat olleet erinomaisia. 

Mikäli kärsit väsymyksestä ja uupuneesta olosta, suosittelen siis lämpimästi mittauttamaan myös ferritiiniarvosi – hemoglobiini ei aina kerro koko totuutta raudan määrästä elimistössä.

Lantio

Raskaus muuttaa naisen kehoa monin eri tavoin. Lantion leveneminen on edellytys sille, että lapsi pääsee kulkemaan maailmaan synnytyskanavaa pitkin. Keho tuottaa raskauden aikana myös relaksiini-hormoonia, joka pehmentää niveliä ja nivelsiteitä. Toisilla lantio palautuu synnytyksen jälkeen entiselleen, toisilla lantio levenee pysyvästi. 

Omalla kohdallani huomaan, että lantioluut ovat selkeästi jääneet hieman leveämmälle aikaisempaan verrattuna. Ennen raskautta lantioluuni olivat ikään kuin ”edempänä” ja hieman kulmikkaammat. Tämä on luultavasti pysyvä muutos, joka minulle jää raskaudesta. 

Linea negra 

Linea negra on vatsan keskelle ilmestyvä ruskea pigmenttiviiva, joka on seurausta lisääntyneestä estrogeeni- ja keltarauhashormoonin tuotannosta. Omalla kohdallani vatsaani koristi raskausaikana varsin tumma, häpykummulta lähes pallean kohdalle ulottuva linea negra. Sittemmin pigmenttiviiva on haalistunut ylävatsalta lähes kokonaan, mutta alavatsaani koristaa edelleen tuo kyseinen viiva. 

Alavatsaa koristaa edelleen haalea pigmenttiviiva.

Henkinen palautuminen

Ja sitten se henkinen palautuminen. Musta olisi aivan ihanaa kirjoittaa, miten hehkuin koko raskausajan sitä odottajan kuuluisaa onnen hehkua, liidin elämäni kunnossa lenkkipoluilla, joogasin ja vedin synnytyksen luomuna. Totuus on kuitenkin se, että koin raskausajan (etenkin loppuraskauden) todella rankaksi ja synnytys oli kaikkea muuta kuin luomu – kaikesta henkisestä valmistautumisesta huolimatta. Ja tämä kaikki on itselleni täysin ok, muttei se tarkoita sitä, että olisin vielä täysin eheytynyt prosessista kokonaisuudessaan.

Henkinen palautuminen raskaudesta ja synnytyksestä onkin aihe, josta puhutaan mielestäni aivan liian vähän. Synnytys ja raskaus ovat äärimmäisen väkeviä kokemuksia naiselle, ja mielestäni asian läpikäymiseen kiinnitetään merkillisen vähän huomioita terveydenhuollossa ja neuvolassa. Synnytys voi olla pahimmillaan jopa traumaattinen tilanne, eikä asian käsittelyyn riitä se, että synnytyksen kulusta keskustellaan 10 minuuttia sairaalassa tuoreen äidin ollessa tunnemyrskyn ja hormoonimuutosten keskellä, vauva kainalossa.

Mielenkiintoinen fakta on myös se, että tapaamani äitiysfysioterpautin mukaan synnytyksen läpikäyminen heti synnytyssalissa ei ole alkuunkaan riittävää, ja itse asiassa synnytyskokemus olisi tarpeellista käydä läpi tavalla tai toisella noin vuosi synnytyksen jälkeen. Itse ajattelin kirjoittaa synnytyskokemukseni ylös vuoden kohdalla.

Myös raskaudet ovat erilaisia – osa hehkuu ja kokee olevansa raskausaikana elämänsä kunnossa, toisille odotusaika voi olla ääretöntä tuskaa ja kipua. 

Omalla kohdallani kokemus synnytyksestä on pääosin hyvä, vaikka se olikin pitkä ja raskas. Olin tehnyt paljon henkistä valmistautumista tulevaan koettelemukseen mm. joogan ja synnytysvalmennuksen avulla, mutten osannut valmistautua synnytyksen lääketieteelliseen käynnistämiseen lapsiveden ennenaikaisen puhkeamisen johdosta. Synnytys ei siis käynnistynyt luonnollisesti. Käynnistykseen tarvittiin lopulta kalvojen puhkaisu, ballonki ja rutkasti oksitosiinia – eli sen eteen tehtiin likimain kaikki mahdollinen voitava. Kokemukseni synnytyksestä on kuitenkin ihan positiivinen, mihin vaikuttaa mm. saamani kivunlievityksen oikea-aikaisuus sekä kunnioittava ja ystävällinen kohtelu.

Sen sijaan raskausajasta palautuminen on ollut henkisesti rankempaa. Mitä enemmän raskausaikaa pohdin, sitä raskaammalta kyseinen aika tuntuu. Itse asiassa tällä hetkellä en voisi kuvitellakaan uutta raskautta ja voisinkin sanoa, että omalla kohdallani raskausajan läpikäymisessä on vielä tehtävää ja prosessoitavaa.

Kokonaisuudessaan olen kuitenkin äärimmäisen tyytyväinen palautumiseeni, vaikka välillä selkää kolottaa, eikä keho tunnu vieläkään 100% normaalilta. Yhdeksän kuukauden sääntö taitaa kuitenkin pitää jokseenkin paikkaansa; palautuminen vie aikaa – pääsääntöisesti vähintään sen odotusajan verran.

Sinua saattaisi myös kiinnostaa: Raskausjooga – mitä se on ja miksi se on hyödyllistä?