Kuinka valita itselle soveltuva joogalaji?

Koska olet eksynyt tämän blogiartikkelin äärelle, pohdit todennäköisesti uuden harrastuksen eli joogan aloittamista. Hienoa! Tiedän kokemuksesta, kuinka haastavalta oman joogatyylin löytäminen voi alkuun tuntua, koska joogaskene on laaja ja erilaisia suuntauksia on valtavasti. Tässä postauksessa kerron, mitä sinun kannattaa ottaa huomioon itsellesi sopivaa tyyliä valitessasi ja esittelen lyhyesti 8 eri joogalajia. 

Vrikshasana eli puuasana (three pose) on lähes kaikista joogatyyleistä löytyvä asento.

Sinun ei tarvitse olla notkea tai vahva aloittaaksesi jooga 

Usko tai älä, sinun ei tarvitse osata yhtään mitään joogaan liittyvää aloittaaksesi uutta harrastusta – ja tämä pätee lähestulkoon kaikkiin joogatyyleihin. Joogan aloittamisesta leijailee ilmoilla kummallisia käsityksiä liittyen siihen, kehtaako tunnille mennä ”koska kaikki muut ovat niin notkeita ja itse olen kuin rautakanki”. Tosiasiassa kuitenkin juuri se kaikista jäykin tyyppi tarvitsee joogaa eniten. 

On toki mahdollista, että uusi harrastus saattaa tuntua alkuun hieman haastavalta, mutta se kuuluu asiaan. Harrastamme, koska haluamme oppia uutta, kehittää itseämme, saada onnistumisen kokemuksia ja ylittää itsemme. Voin myöntää, että itselläni kesti lähes vuoden verran uskaltautua astangajoogakurssille, koska ajattelin, etten ole tarpeeksi vahva astangajoogaan. Nyt ajatus tuntuu absurdilta ja jos olisin tiennyt paremmin, olisin todennäköisesti aloittanut lajin paljon aikaisemmin. 

Jotta sinä kuitenkin säästyisit moiselta mielen kepposelta, vielä kertauksena: saat mennä joogatunnille täysin omana itsenäsi, eikä sinun tarvitse osata tai olla mitään erityistä aloittaaksesi lajia. Jooga on ihan kaikille.

Joogatyylin valitseminen lähtee omista tarpeista 

Maailmasta löytyy satoja joogasuuntauksia laidasta laitaan klassissesta hathajoogasta naurujoogaan ja astangasta skumppajoogaan. Itse asiassa, joogatyylien todellista lukumäärää on mahdotonta arvioida, koska uusia suuntauksia syntyy jatkuvasti yksittäisten opettajien sertifioidessa uusia tyylejä ympäri maailmaa (koitin googlettaa määrää tuloksetta). Ei siis ole ihme, että valtavasta tyylien kirjosta voi olla hankala valita itselleen mieluisaa suuntausta.

Ennen joogatyyleihin perehtymistä on hyvä kysyä itseltään, mitä juuri sinä joogalta toivot ja mitkä ovat sinun yksilölliset tarpeesi ja kiinnostuksen kohteesi lajiin liittyen. Ihan niin kuin muidenkin harrastusten kanssa, lähtee joogasuuntauksen valitseminen omien tavoitteiden ja mieltymysten tunnistamisesta. Myös kokeileminen on enemmän kuin sallittua.

Lajia valitessasi voit kysyä itseltäsi esimerkiksi seuraavaa:

  • Mitä toivot saavasi joogasta? 
  • Haluatko aloittaa uuden harrastuksen ihan muuten vaan? 
  • Haluatko kehittää voimaa ja liikkuvuutta? 
  • Vai kaipaatko sittenkin rentouttavaa ja hidastempoista venyttelyä? 
  • Kiinnostaako sinua akrobaattiset liikkeet vai oletko kiinnostunut enemmän joogan meditatiivisesta puolesta? 
  • Haluatko helpotusta kireään olotilaan?
  • Onko sinulla yliliikkuvuutta nivelissä?
  • Onko sinulla joitakin fyysisiä rajoitteita, jotka voivat vaikuttaa suuntauksen valintaa?

Voi siis olla, että sinulla on joku tietty asia, kuten stressi tai selkäkipu, joihin toivoisit löytäväsi helpotusta joogan keinoin. Tai sitten haluat vain puhtaasti kokeilla jotain uutta harrastusta ilman sen kummempaa syytä. Vain sinä itse tiedät, mitkä ovat motiivisi joogan suhteen ja siksi niitä on hyvä pohtia.

Joogata voi melkein missä tahansa, kun perustekniikat ovat hallussa.

Joogalajeihin tutustuminen – 8 erilaista joogatyyliä

Kun olet hahmotellut itsellesi, mitä olet oikeastaan lajista hakemassa, on aika siirtyä tutkimaan hieman eri joogasuuntauksia. 

Yleisesti lajeista on hyvä tietää, että lähes kaikki modernit joogasuuntaukset pitävät sisällään samankaltaisia asanoita eli joogaliikkeitä, mutta niiden rytmi, painotus ja teho vaihtelevat. Siten myös itse harjoittelussa on suuria eroavaisuuksia ja lajit voivat erota toisistaan paljon. Myös harjoittelun pienet vivahteet, kuten esimerkiksi katseenkohdistuksen paikka joogaliikkeen aikana, voi vaihdella tyylistä riippuen.

Tässä muutamia joogatyylejä, joita olen joko itse harrastanut tai joihin olen muuten vaan perehtynyt oman mielenkiintoni mukaan:

  1. Astangajooga

Astangajooga on dynaaminen, voimaa ja notkeutta kehittävä joogalaji, jossa yhdistyvät liikkuvuus-, hengitys-  ja voimaharjoittelu sekä joogafilosofia ja arvot. Toisin kuin yleisesti luullaan, voi astangajoogan aloittaa “missä kunnossa tahansa”, eikä aloittelijan tarvitse olla notkea tai omata voimaa lajia aloittaakseen. 

Harjoittelu alkaa oman kehon ja kunnon mukaan, ja kaikkia liikkeitä voi tehdä oman liikkuvuuden ja voimatason rajoissa myös helpotetusti. Yleisesti astangajoogaa pidetään joogalajien “raskaimpana” muotona, johon kuuluu näyttäviä akrobaattisia liikkeitä. Harjoitussarja on aina sama ja asanat tehdään samassa järjestyksessä, joten myös tuloksia on nähtävissä nopeasti.

Laji sopii sinulle, mikäli haluat lisätä kehoosi notkeutta, liikkuvuutta, voimaa ja kohottaa kuntoa. Apuvälineitä astangassa ei juurikaan käytetä. 

Lue lisää: Mitä on astangajooga?

  1. Hathajooga

Klassinen hathajooga on kenties tunnetuin joogasuuntaus, joka muodostaa myös usean modernin joogalajin, kuten astangajoogan perustan. Se on rauhallista “perusjoogaa”, joka sopii mainiosti aloittelijoille. 

Hathajoogan asanat tehdään hidastempoisesti ja lempeästi oman hengityksen tahdissa. Liike- ja hengitysharjoitusten kautta pyritään kehittämään tasapainoa mielen ja kehon välillä. Hathajoogasta on olemassa erilaisia variaatioita, kuten lempeä hathajooga ja dynaaminen hathajooga. Näin ollen myös hathajoogasta on olemassa “raskaampia” muotoja.

Hathajooga sopii lähes kaikille joogasta kiinnostuneille, vasta-alkajasta pidempään jooganneille. Useilla tunneilla on käytössä myös apuvälineitä, kuten blokkeja, bolstereita ja nauhoja.

  1. Yin-jooga

Yin-jooga on lempeä ja rauhallinen joogamuoto, jossa asanat tehdään erittäin hitaasti ja rauhallisesti. Liikkeissä rentoudutaan ja niissä pysytään jopa useiden minuuttien ajan kuitenkaan viemättä liikettä ääriasentoon. Venytys pyritään kohdentamaan lihasten sijasta sidekudokseen. Laji voi olla parhaimmillaan hyvin meditatiivista ja terapeuttista. 

Yin-jooga sopii hyvin palauttavaksi harjoitukseksi muun liikuntaharrastuksen rinnalle, mutta myös muuten vaan rentoutumista ja stressinpoistoa kaipaavalle harjoittelijalle. Tässä suuntauksessa apuvälineitä käytetään paljon.

Mikäli omaat yliliikkuvat nivelet, ei yinjooga ole välttämättä sinulle paras mahdollinen joogamuoto, jotta nivelet eivät veny entisestään. Jos olet kuitenkin kiinnostunut nimenomaan yin-joogasta, on venytysten kanssa syytä olla äärimmäisen tarkka, jotta liikettä ei viedä “ylivenytykseen” ja siten aiheuta harmia nivelille. Nivelten yliojentumisen välttämiseksi on hyvä käyttää runsaasti apuvälineitä.

  1. Kundaliinijooga

Kundaliinijooga tai “tietoisuuden jooga” on joogamuoto, jossa harjoittelija pyrkii tietoisesti herättämään kehossa olevan kundaliinienergian, jonka sanotaan uinuvan kerällä ihmisen alimmassa chakrassa eli juurichakrassa. Harjoituksessa keskitytään joogaliikkeiden lisäksi runsaasti hengitykseen, mantroihin, meditaatioon ja kehon energiakeskuksiin. 

Kundaliinijooga on vahva joogamuoto, joka sopii erityisesti heille, jotka ovat kiinnostuneita joogan henkisestä puolesta, tietoisuudesta sekä intuition herättämisestä ja toivovat löytävänsä syvällisyyttä omasta joogaharjoituksesta. Tämä on myös joogasuuntaus, johon haluaisin itse tutustua enemmän tulevaisuudessa.

  1. Vinyasa Flow / Flow-jooga

Flow-jooga on virtaava ja dynaaminen joogamuoto, jossa liikkeet tehdään virtaavasti oman hengityksen tahdissa. Flow-joogassa asentoharjoituksesta muodostuu kaunis ja virtaava kokonaisuus, eikä tässä tyylissä ole yhtä ja oikeaa harjoitussarjaa. Jokainen harjoitus on oma kokonaisuutensa ja näin ollen myös tunnit ovat erilaisia.

Flow-joogan sisälle mahtuu useita erilaisia tyylejä. On olemassa lempeää flow-joogaa, voimaa kehittävää power-joogaa tai vaikkapa chakroihin ja energioihin keskittyvää flow-joogaa. Jokainen joogatunti onkin opettajansa näköistä ja siksi myös niin yllätyksellistä ja ihanaa! Flow-jooga sopii mainiosti myös omaan kotiharjoitukseen, koska voit tehdä sitä, mitä kehosi tarvitsee juuri sillä harjoitushetkellä. 

Tämä joogatyyli sopii henkilöille, jotka kaipaavat vaihtelua ja yllätyksellisyyttä omaan harjoitukseensa. Flow-tunneille mentäessä on hyvä olla jonkinlaista joogakokemusta esimerkiksi hathajoogasta, koska toisinaan flow-joogan tempo voi olla nopeampi kuin “perusjoogassa”. Näin ollen myöskään asentoja ei käydä välttämättä aivan perusteellisesti läpi, jonka vuoksi asanoiden perustekniikat on hyvä olla hallussa.

  1. Traumasensitiivinen jooga

Traumasensitiivinen jooga on kehitetty ihmisille, jotka ovat kokeneet traumaattisen tapahtuman elämässään tai kärsivät posttraumaattisesta stressistä. Traumasensitiivisen joogan avulla pyritään löytämään kehosta turvapaikka, tarkastelemaan kehotuntemuksia, vakauttamaan autonomista hermostoa ja säätelemään elimistön vireystilaa. Menetelmä perustuu neurologiaan, trauma- ja  kiintymyssuhdeteorioihin sekä yksilön osallisuuden kunnioittamiseen.

Traumaattiset tapahtumat vaikuttavat lähes aina kehoon ja sen toimintoihin. Toisinaan keho voi jäädä niin sanotusti “puolustusvalmiuteen”, mikä näkyy kehossamme esimerkiksi ylivirittyneenä tilana, ahdistuksena ja paniikkikohtauksina.  Traumasensitiivisen joogan avulla pyritään rauhoittamaan autonomista hermostoa ja siten myös vaikuttamaan edellä mainittuihin trauman aiheuttamiin kehollisiin reaktioihin. 

Tämä joogamuoto sopii traumaattisen tapahtuman kokeneille henkilöille, jotka kärsivät jonkinlaisista kehollisista tuntemuksista traumaattisen tilanteen johdosta ja haluavat vakauttaa keho–mieli -yhteyttä sekä omaa suhtautumista kehoon. On myös tärkeää muistaa, että traumasensitiivinen jooga voi auttaa trauman aiheuttamiin kehollisiin oireisiin, mutta se ei terveydenhuollon virallinen ole hoitomuoto trauman hoitoon.

  1. Hotjooga / Bikramjooga

Hotjoogassa/ Bikram-joogassa tehdään hathajoogasta tuttuja joogaliikkeitä kehoa lämpimämmässä, noin +38C asteisessa huoneessa. Harjoitus muodostuu 26 joogaliikkeestä sekä hengitysharjoituksista. Bikram-joogan sanotaan poistavan myrkkyjä kehosta, kehittävän tasapainoa, voimaa ja liikkuvuutta sekä rentouttavan.

Itse innostuin joogasta alunperin nimenomaan hotjoogatunneilta, vaikka nykyään en niillä juurikaan enää käy. Voin kuitenkin luvata, että näillä tunneilla hiki virtaa ja harjoituksen jälkeen todella tuntee tehneensä jotakin. Tämä laji sopii vilukissoille. Etenkin talvipakkasten aikaan, lämpimään joogastudioon on ihana mennä harjoittelemaan.

  1. Raskausjooga

Raskausajan jooga edistää äidin hyvinvointia ja valmentaa tulevaan synnytykseen. Harjoittelun avulla avataan kehon jumeja ja mahdollisia kiputiloja lempeillä venytyksillä, tehdään tilaa kohdussa kasvavalle lapselle, opetellaan arkea helpottavia ergonomisia asentoja ja valmistaudutaan tulevaan synnytykseen. Raskausjooga on varsin erilaista ns. perusjoogaan verrattuna, sillä muuttuva keho ja uudet tuntemukset vartalossa vaativat hieman erilaista keskittymästä ja harjoittelua, kun ”normaalitilassa”. 

Raskausjoogaa suosittelisin ihan jokaiselle raskaana olevalle, olipa joogataustaa tai ei. Usein raskausjoogaan kuuluu myös synnytysvalmennus, johon voi osallistua oman kumppanin kanssa. 

Lue lisää: Raskausjooga – mitä se on ja miksi se on hyödyllistä?

Kohti ensimmäistä tuntia

Jooga on erinomainen ja edullinen harrastus, joka tuo parhaimmillaan elämääsi runsaasti positiivisia vaikutuksia. Käy kokeilemassa uteliaasti eri suuntauksia ja löydä tyyleistä se oma juttusi. Muista myös, ettei ole mitenkään kiellettyä harjoitella välillä eri joogatyylejä – jokainen saa rakentaa oman harjoituksensa omien mieltymystensä mukaan.

Loppuun vielä muistutuksena, että mikäli sinulla on fyysisiä rajoituksia, jotka voivat vaikuttaa harjoitukseesi, tee hyvä teko itsellesi ja mainitse siitä opettajallesi. Kokenut opettaja antaa vaihtoehtoja joogaliikkeiden tekemiseen ja huomioi aloittelijan tunnilla. Lähes kaikkia suuntauksia on mahdollista harjoittaa turvallisesti, kunhan liikkeet tehdään oikein, omaa kehoa ja mahdollisia rajoituksia kuunnellen. 

Toivottavasti sait tästä postauksesta hieman osviittaa eri joogatyylien eroista ja painotuksista sekä kenties rohkeutta uuden harrastuksen aloittamiseen.

Lähteet: 

https://www.tctsy.fi/traumasensitiivinen-jooga-1

https://www.kundaliinijoogahelsinki.com