Ohjattujen meditaatioiden hyödyllisyys + meditaatiovideoita YouTubessa

Edellisessä postauksessa avasin hieman Mindfulness -harjoittelun taustaa ja sen vaikutuksia ihmismieleen. Lisäksi annoin pari vinkkiä harjoittelun aloittamiseen. Tässä postauksessa kerron, miksi ohjattujen meditaatioiden tekeminen kannattaa sekä jaan muutaman meditointiin hyväksi havaitsemani Youtube -kanavan  / meditaatiovideon, joita voit hyödyntää omassa harjoittelussasi. 

Miksi ohjattujen meditaatioiden tekeminen kannattaa?

Jokainen meditointihetki on ainutlaatuinen. Erityisesti meditaatioharrastuksen alussa tarkkaavaisuus herpaantuu helposti ja ajatuksia poukkoilee mielessä valtoimenaan. Se on täysin normaalia, eikä asiasta ole syytä ottaa painetta.

Kaikki eivät kuitenkaan syystä tai toisesta pysty aloittamaan harjoittelua itsenäisesti tai pääse ohjatuille tunneille. Mikäli olet yksi heistä, voit käyttää harjoittelusi tukena ohjattuja videoita ja äänitteitä. Ohjattujen meditaatioiden hyötynä on se, että harjoittelijan tarkkaavaisuus kiinnittyy ohjaajan ääneen, jolloin myös oma mieli rauhoittuu helpommin.

Keskittyminen oman hengityksen tarkkailuun on avainasemassa meditaatioharjoituksen alussa ja oikeastaan meditoinnissa ylipäätään. Eri tekniikoita kokeilemalla (hengityksen tarkkailu, kehomeditaatio, metta-meditaatio jne.) voit saada hiljentymisestä erilaisia kokemuksia. Jopa tekniikoista irtipäästäminen voi olla jossain hetkessä väylä syvään tyyneyden olotilaan ja sekin on näin ollen yksi meditaatiotekniikka.

Kokeile useita harjoituksia

Ohjattujen meditaatioiden välillä on eroja ja kokemukset niistä vaihtelevat. Ohjatuissa meditaatioissa vaihtelevat mm. ohjauksen rytmi, ohjaajan ääni sekä taustat, jotka kaikki resonoivat eri tavalla kullekin harjoittelijalle. Se mikä toimii toiselle, voi olla toiselle häiritsevää, jopa ärsyttävää. Siksi erilaisia tekniikoita ja harjoituksia on syytä testata ja löytää niistä itselleen sopivat harjoitukset.

Harjoittelemalla monipuolisesti useampia menetelmiä, voit saada meditoinnista syvyyttä omaan harjoitukseesi. Jos puolestaan opettelet uutta meditointitekniikkaa hieman kokeneempana harjoittelijana, voi ohjattujen harjoitusten tekeminen olla hyödyllistä uuden menetelmän sisäistämisessä.

Tässä vielä vinkkinä muutamia meditaatiokanavia- ja videoita YouTubessa:

Kuparikettu

Kuparikettu tekee ihania, ohjattuja ja melko lyhyitä meditaatioita eri teemoilla. Videoita löytyy joka lähtöön sekä vasta-alkajille että kokeneemmillekin meditoijille suomenkielellä. Videoiden aiheet ovat monipuolisia ja kanavalta löytyy mielenkiintoisia teemoja, kuten kohdistettuja chakrameditaatioita, horoskooppi- ja mielikuvitusmatkameditaatioita, syvärentoutusta jne.

Uskaltaisin sanoa, että tällä kanavalla on kattavin valikoima erilaisia meditaatiovideoita suomenkielellä. Usein videon kuvauksessa lukee, minkälaiselle harjoittelijalle kyseinen video sopii.  Tämä kanava on mun ehdoton lemppari!

https://www.youtube.com/channel/UCU31leKGEEtYXztVORlmvVA

Michael Sealey:

Michael Sealeyn rauhoittava ja terapeuttinen ääni on toiminut itselleni pelastavana enkelinä niin monta kertaa, etten pysy mukana laskuissa. Sealeyn hypnoterapia ja meditaatiovideot ovat todella rentouttavia ja mielenkiintoisia. Kuuntelen niitä silloin, kun olen ollut todella stressaantunut tai kiperässä tilanteessa. Sealeyn videot ovat englanniksi ja ne ovat melko pitkiä.

Alle 15 minuutin metta-meditaatio: 

Perinteinen, lyhyt metta-meditaatio. Youtubesta löytyy useita vaihtoehtoja metta-meditaatiolle, mutta tämä on oma suosikkini. Metta-meditaatio sopii hyvin esimerkiksi aamuharjoitukseksi, koska se virittää mielen myötätuntoiseen ja kiitolliseen olotilaan. Itse tykkään tehdä metta-meditaation aina ohjattuna ja englanniksi, siispä tämäkin video englanninkielisenä. 

Metta-meditaatio kannattaa ottaa kokeiluun ihan jokaisen, joka harrastaa meditointia tai on kiinnostunut siitä.

Sydänliiton perus Mindfulness-harjoituksia aloittelijalle

Tässä vielä todella yksinkertainen harjoitus vasta-alkajalle. Harjoitus perustuu hengityksen ja kehon tuntemusten tarkkailuun. 

Sydänliitolla on ylipäätään todella simppeleitä mindfulness-harjoituksia, jotka ovat mielestäni ihan hyviä.

7 minuutin mindfulness-harjoitus: https://www.youtube.com/watch?v=cF68gVXtwdg 

Toivottavasti sait jakamistani videoista inspiraatiota omaan harjoitukseesi. Jaa myös toki oma lempparisi kommentteihin – lupaan testata sen!

2 vastausta artikkeliin “Ohjattujen meditaatioiden hyödyllisyys + meditaatiovideoita YouTubessa”

  1. Onpa kiva, että kirjoitit postauksen meditaatioon liittyen. Mielenkiintoista luettevaa sekä tämä, että edellinen kirjoitus. Mahtavaa myös, että laitoit vinkkejä hyviksi kokemistasi harjoituksista. You Tube on niin täynnä kaikkea, että stressi tulee jo itselle sopivan ohjauksen löytämisestä 🙂

    1. Lämmin kiitos kommentistasi ja mahtava kuulla, että postauksista on ollut hyötyä. 💖 Se on ihan totta, että YouTuben videoviidakosta löytyy valikoimaa vaikka millä mitalla, joten voi olla vaikea lähteä etsimään videoita. Tässä blogissa pyrinkin jakamaan tietoa ihmisille meditaatiosta ja tekemään siitä helposti lähestyttävää☺️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *