Raskausjooga – mitä se on ja miksi se on hyödyllistä?

Viime viikolla kirjoittelin yleisesti synnytyksestä palautumisesta ja omasta palautumisprosessistani 9 kuukauden jälkeen. Tällä viikolla ajattelin jatkaa vielä osittain samalla aihealueella ja jakaa kokemukseni raskausjoogasta. Tässä postauksessa kerron, mitä on raskausjooga, miksi se on hyödyllistä ja millaisia harjoituksia raskausjoogatunneilla tehdään.

Raskaus muuttaa harjoittelua

Raskausaikana naisen kehossa tapahtuu runsaasti fysiologisia muutoksia. Nopeasti kasvava vatsa ja uudet muodot voivat vaikuttaa odottajan tapoihin liikkua yllättävilläkin tavoilla. Siinä missä toinen odottaja jatkaa lempi harrastustaan läpi raskauden, voi toinen joutua keskeyttämään tutun liikkumismuodon lähes kokonaan. Näin kävi myös omalla kohdallani, sillä alkuraskauden pahoinvointi pysäytti astangaharrastukseni lähes kokonaan –  jopa harjoituksen ajatteleminen toi kurkkuuni etovan tunteen.

Ylipäätään raskausaikana keho on äärimmäisen herkkä viestittämään, minkälainen kuormitus on vartalollesi liikaa – ja näitä viestejä on myös tärkeä kuunnella. Aikaisemman harrastuksen jatkamisen esteeksi voivat muodostua esimerkiksi pahoinvointi, selkä- ja liitoskivut, harjoitussupistukset ja yleinen väsymys. Asiasta ei kuitenkaan ole syytä ottaa sen kummempaa painetta – vanhoja lajeja kerkeää harrastamaan taas raskauden jälkeenkin. 

Pääsääntöisesti liikkuminen ja kehonhuolto tukevat äidin hyvinvointia ja jaksamista odotusajalla, kunhan harjoittelu tapahtuu oman kehon ja tuntemusten ehdoilla. Näin ollen liikuntamuotojen keventäminen voi siis olla paikallaan. Myös joogaharrastajan voi olla syytä keventää harjoitustaan raskauden myötä. Esimerkiksi astangajoogassa kehoa voimakkaasti kuormittavaa harjoitusta ei suositella tehtävän kolmen ensimmäisen raskauskuukauden aikana, eikä astangaa suositella aloitettavan uutena harrastuksena lainkaan. 

Raskausaikana odottajalle sopivia harrastusmuotoja ovatkin lempeät ja kehoa vahvistavat lajit, kuten kevyt kuntosaliharjoittelu, uinti, kävely ja tietysti raskausjooga. Viimeistään raskauden viimeisellä kolmanneksella moni odottaja kokee erinäisiä kolotuksia selässä ja niska-hartiaseudulla, joihin liikkuminen ja kehonhuolto voivat myös tuoda helpotusta.

Mitä on raskausjooga? 

Raskausjooga on lempeä ja turvallinen harrastus odotusajalle, eikä harrastusta aloittaakseen tarvitse olla minkäänlaista joogataustaa – uusia oivalluksia on luvassa ihan jokaiselle.  Yleisesti voidaan todeta, että raskausjooga eroaa paljon perinteisestä asanaharjoittelusta sekä tahdiltaan että joogaliikkeiltään. Tunnit ovat tyypillisesti hyvin hitaita, rauhallisia ja keskustelevia: urheilusuorituksen sijaan raskausjoogan tavoitteena on edistää kokonaisvaltaisesti äidin hyvinvointia ja valmentaa tulevaan synnytykseen sekä fyysisesti että henkisesti. 

Fyysisellä tasolla raskausjoogan avulla avataan kehon jumeja ja kiputiloja lempeillä venytyksillä, tehdään lantion alueelle tilaa ja opetellaan arkea helpottavia ergonomisia asentoja. Avainasemassa on oman kehon kuuntelu – pyöreän vatsan kanssa on yksinkertaisesti pakko pysähtyä ja olla ”ylisuorittamatta”.

”Parhaimmillaan raskausjooga voi lieventää synnytyspelkoa ja rohkaista odottajaa suhtautumaan synnytykseen voimaannuttavana kokemuksena.”

Henkisellä tasolla raskausjoogassa valmistaudutaan tulevaan synnytykseen ja edessä häämöttäviin supistuksiin keskustelun ja erilaisten kehollisten harjoitusten keinoin. Raskaus ja synnytys herättävät usein paljon kysymyksiä ja jopa pelkoa varsinkin ensisynnyttäjän mielessä; Kuinka paljon synnytys sattuu? Alatiesynnytys vai sektio? Millaista kivunlievitystä on tarjolla ja tarvitsenko sitä? Näiden teemojen äärelle pysähdytään myös raskausjoogassa. Parhaimmillaan raskausjooga voi lieventää synnytyspelkoa ja rohkaista odottajaa suhtautumaan synnytykseen voimaannuttavana kokemuksena.

Manipuran joogakurssi

Oma kokemukseni raskausjoogasta pohjautuu Manipuran raskausjoogakurssiin. Kurssi koostui kuudesta joogatunnista (1,5h) sekä kahdesta synnytysvalmennuskerrasta, joihin myös kumppani sai halutessaan osallistua. Kurssin hinta oli 185 euroa ja opettajana toimi Teija Aronen, joka oli äärimmäisen ihana ja lempeä joogaopettaja. Lämmin suositus siis hänen kursseilleen!

Manipuran kurssit perustuvat Vanda Scaravellin joogaopetuksiin, joille on ominaista meditatiivinen rytmi sekä pienet, lähes mikrotason liikkeet. Joogatunneilla oli pääsääntöisesti yksi teema, jonka ympärille harjoitus rakentui. Teemoja olivat esimerkiksi lantion liikkuvuus ja tilan tekeminen kohdussa kasvavalle lapselle, ääniharjoittelu, lantionpohjan lihasten vahvistaminen sekä hengitys. Kurssi soveltuu sekä alkuraskauden että loppuraskauden odottajille.

Synnytysvalmennus koostui puolestaan Malla Rautaparran vetämästä synnytyksen fysiologiaan keskittyvästä luennosta, erilaisista pariharjoituksista sekä tukihenkilön roolista synnytyksessä. Lisäksi tutustuimme erilaisiin synnytyksessä hyödynnettäviin apuvälineisiin, joita olivat esimerkiksi tens-laite, jumppapallo, liinat, guasha-kivi ja synnytysjakkara.

Itse koen raskausjoogan suurimmaksi hyödyksi pysähtymisen oman kehon äärelle, hengitysharjoitukset, lantion liikkuvuuteen ja rentouttamiseen liittyvät harjoitukset sekä äänenkäytön opettelun. Raskausjoogan tavoitteena ei ole toimia niin ikään viikottaisena urheilusuorituksena, vaan opetella kuuntelemaan omaa kehoa ja mieltä, vahvistaa yhteyttä kohdussa kasvavaan lapseen sekä rentoutua.

Joogaliikkeiden osalta hyvänä esimerkkinä kertoo puolestaan se, että teimme lähes jokaisesta joogatyylistä tutun soturiasanan vain yhden kerran koko joogakurssin aikana. Sen sijaan saatoimme esimerkiksi venyttää selkää tuolia tai jumppapalloa vasten ja kuunnella kehotuntemuksia harjoituksen aikana.

Seuraavaksi avaan lyhyesti raskausjoogan tärkeimpiä harjoituksia ja anteja, joita ovat:

  • Hengitysharjoitukset
  • Lantion liikkuvuuden harjoitukset
  • Asentoharjoittelu 
  • Ääniharjoitukset
  • Rentoutuminen
  • Lantionpohjalihasten vahvistaminen 
  • Apuvälineet
  • Synnytysvalmennus ja pariharjoittelu
  • Vertaistuki

Hengitysharjoitukset

Hengitys on tärkeä osa synnytystä. Hyvällä hengitystekniikalla supistusten vastaanottaminen saattaa helpottua ja lievittää kivun sietämistä. Raskausjoogassa harjoitellaan synnytyksessä sovellettavaa hengitystekniikkaa, jonka harjoittelun voi ottaa osaksi päivittäistä arkirutiinia. Toistojen avulla hengitystekniikka tulee helpommin käyttöön myös synnytyksessä – ja tämä pätee oikeastaan kaikkiin raskausjoogan oppeihin. Tunneilla harjoitellaan asentoja ja tekniikoita, joita kannattaa soveltaa siellä omassa arjessa.

Vinkki: Myös astangajoogasta tuttu ujjayi-hengitys voi toimia loistavasti synnytyksessä – tämä tuntui itselle luonnolliselta tavalta ”hengitellä” synnytyksessä, koska kyseinen hengitystekniikka on itselleni tuttu usean vuoden takaa.

Lantion liikkuvuuden harjoittaminen ja rentoutus

Raskausjoogassa harjoitellaan lantion liikkuvuutta erilaisin lantion pyöritysliikkein seisten ja jumppapallolla. Harjoitusten avulla tehdään tilaa kohdussa kasvavalle lapselle, mikä voi myös vapauttaa lantion seudulla esiintyvää painetta ja auttaa alaselän kipuihin. 

Tiesitkö? Lantion rentoutuminen on yhteydessä kasvojen ja leukalihasten / luuston rentouttamiseen. Mikäli haluat saada lantion seudun alueen rentoutuneeseen tilaan, lähtee harjoitus leukojen rentouttamisesta. Tätä harjoitellaan runsaasti raskausjoogatunneilla. 

Asentoharjoittelu

Raskausjoogan asentoharjoittelu eroaa pitkälti ”perusjoogasta”. Asentoharjoittelu tehdään aina oman kunnon ja voinnin mukaan, ja oman kehon kuuntelu onkin koko harjoituksen keskiössä. Raskausjoogassa tehdään turvallisia kehoa avaavaa liikkeitä, joissa huomioidaan kasvava vatsa. Näin ollen myöskään vatsalihaksia rasittavia liikkeitä, kuten lankkuja, ei raskausjoogassa tehdä. Joogaliikkeet ovat usein hyvin pieniä, ja asentoa syvennetään omien rajojen puitteissa.

Tiesitkö? Raskausjooga vahvistaa kehotietoisuutta ja opettaa tunnistamaan oman kehon rajoja lempeästi. Itselleni opeista on ollut myös hyötyä “normaali” harjoitteluun palaamisessa.

Ääniharjoitukset:

Synnytykseen kuuluvat erilaiset äänet. Mumina, kiljahdukset, huuto ja kirosanat voivat kaikki kuulua synnyttävän äidin “sanavarastoon”. Raskausjoogassa ääniharjoitukset olivat lempiosioni kurssin aikana. Kurssilla teimme erilaisia ääniharjoituksia mantrojen ja äänteiden avulla. Ryhmässä ääniharjoitukset resonoivat joogasalissa rentouttavasti ja kauniisti. Äänenkäyttö voi myös helpottaa supistuskipuja synnytyksessä. 

Rentoutuminen 

Stressi on asia, jota lienee lähes jokainen odottava äiti pyrkii välttämään raskausaikana. Liika rehkiminen ja murehtiminen vaikuttavat negatiivisesti äidin hyvinvointiin ja jaksamiseen odotusaikana, ja voivat aiheuttaa esimerkiksi ennenaikaista supistelua.

Erilaiset rentoutus- ja mielikuvaharjoitukset ovat tärkeä osa raskausajan joogaa. Kun äiti on rentoutuneessa ja levollisesti mielentilassa, vahvistuu myös yhteys vatsassa kasvavaan lapseen. Myös vauvan liikkeet tuntuvat vahvemmin rentoutuessa. Olet ehkä huomannut tämän käydessäni nukkumaan? 

Lantionpohjan lihasten vahvistaminen:

Raskauden aikana lantionpohjalihaksiin kohdistuu valtava paine, jonka johdosta niiden harjoittelu on syytä ottaa rutiiniksi jo ennen synnytystä. Raskausjoogassa opetellaan löytämään omat lantionpohjalihakset ja harjoitellaan niitä vahvistavia liikkeitä. Ennen synnytystä aloitettu lantionpohjan lihasten harjoittelu tukee myös synnytyksestä palautumista. 

Apuvälineiden käyttö

Erilaisten apuvälineiden, kuten jumppapallon, liinojen, guasha-kiven tai vaikkapa ihan perus kodin huonekalujen (erilaiset tasot, jakkara, tuolit) käyttö voi tuoda helpotusta raskausajan kolotuksiin sekä supistuskipuihin. Raskausjoogassa opetellaan käyttämään erilaisia apuvälineitä raskaudesta johtuvien kolotuksien ja särkyjen sekä supistusten lieventämiseksi. Myös erilaisten asentojen harjoittelu kivun lievittämiseksi on raskausjoogassa tyypillistä. 

Vinkki: Suosittelen lämpimästi ostamaan kotiin jumppapallon, mikäli sinulta ei vielä sellaista kotoa löydy ja olet raskaana. Jumppapallon päällä istuskelu / keinuttelu voi helpottaa tukalaa oloa loppuraskaudessa ja lievittää alaselkäsärkyjä. Jumppapallon voi ostaa edullisesti esimerkiksi Tokmannilta noin 10 euron hintaan. 

Synnytysvalmennus ja pariharjoittelu:

Manipuran raskausjoogaan kuului kattava synnytysvalmennus, johon myös tulevan äidin kumppani oli tervetullut. Synnytysvalmennuksessa käytiin läpi kehon fysiologisia muutoksia ja naisen kehon toimintaa synnytyksen ja raskauden näkökulmasta. Tämä oli äärimmäisen mielenkiintoista tietoa sekä odottajan että puolison / tukihenkilön näkökulmasta.

Lisäksi synnytysvalmennukseen kuuluu pariharjoittelu oman kumppanin / tukihenkilön kanssa. Pariharjoituksissa kokeillaan erilaisia asentoja ja harjoitellaan hierontatekniikoita, jotka voivat lievittää supistuskipuja. 

Puolison kommentti synnytysvalmennuksesta: ”Tunnit olivat mielenkiintoisia ja hyödyllisiä, sillä ne konkretisoivat raskautta puolisolle myös esimerkkien kautta. Pariharjoittelu oli mukava ja intiimi hetki meille myös pariskuntana. ”

Vertaistuki

Viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä kurssin antina oli vertaistuki. Raskausjoogassa tapaa muita odottavia äitejä, joiden kanssa voi keskustella avoimesti raskausajan tuntemuksista. Jokaiseen tuntiin sisältyikin pieni teehetki, jonka aikana keskusteltiin mm. yleisesti voinnista, unen laadusta, erilaisista kolotuksista ja raskausajan tuntemuksista sekä jaettiin vinkkejä hyväksi todetuista käytännöistä vaivojen helpottamiseksi. Mukavaa oli myös se, että opettaja johdatteli keskustelun alkuun kysymysten avulla, jotta osallistujat uskalsivat osallistua jutusteluun.

Mikäli lähipiiristäsi ei löydy raskaana olevia tuttavia, on raskausjooga näin ollen myös mukava paikka tutustua toisiin odottaviin äiteihin.

Loppuun vielä muutamia raskausjoogaa tarjoavia joogakouluja Helsingissä:

Manipura

Raskaus- ja äitiysjoogaan erikoistunut joogastudio Manipura sijaitsee Kampissa, aivan metroaseman tuntumassa. Täällä kävin itse raskaus- ja äiti-vauvajoogakurssit, joten voin myös omasta kokemuksesta suositella lämpimästi Manipuran kursseja. 

https://www.manipura.fi

Joogakoulu Shanti

Joogakoulu Shanti sijaitsee myöskin Kampissa ja tarjoaa myös yksittäisiä raskausjooga tunteja. Tästä olen kuullut hyvää ystävältäni, joka opiskelee parhaillaan joogaopettajaksi.

https://www.jooga.fi/viikko-ohjelma/’

Hamilan raskausjooga

Hamilan raskausjoogasta olen kuullut hyvää usealta henkilöiltä, mm. hyvältä ystävältäni ja muilta joogaavilta tutuiltani. Tästä syystä uskallan suositella myös Hamilan tunteja. 

Raskausjooga

Mommy and me

Mommy and Me sijaitsee Helsingin Kulosaaressa, metromatkan varrella keskustasta tai idästä. Täällä olen käynyt äitiysfysioterapeutin vastaanotolla, joten uskallan lisätä kyseisen paikan suosituslistaan. 

http://www.mommyandme.fi/?page

Lähteet: https://www.manipura.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.