Mikäli olet joskus käynyt joogastudiolla tai meditoinut ryhmässä, olet luultavasti kuullut tunneilla lausuttavan mantroja. Mutta mitä ne oikeastaan ovat ja miksi niitä lausutaan? Tässä blogipostauksessa valotan sitä, mitä mantrat ovat sekä niiden tarkoitusta.
Mitä mantrat ovat?
Sana ”mantra” on sanskritin kieltä ja se koostuu kahdesta tavusta. Sanan alkuosa man tarkoittaa mieltä (perusmuoto mieli) ja loppuosa tra vapauttamista. Näin ollen mantra tarkoittaa sanalla sanoen mielen vapauttamista.
Mantrat ovat usein muinaisiin pyhiin kirjoituksiin perustuvia lyhyitä tavuja, lauseita tai sananparsia, joita lausutaan esimerkiksi joogassa ja meditaatiossa joko ääneen tai hiljaa omassa mielessä ajatusten hiljentämiseksi. Monissa kulttuureissa ja uskonnoissa, kuten esimerkiksi hindulaisuudessa ja buddhalaisuudessa, mantroilla on myös pyhä tarkoitus osana hengellistä mietiskelyperinnettä. Usein niitä toistetaankin esimerkiksi temppeleissä ja kirkoissa, ja ne ovat eräänlaisia rukoksia. Hengellisessä merkityksessä mantrojen lausumisen uskotaan olevan yhteyden luomista jumaliin ja kommunikointia heidän kanssaan.
Mantrat joogassa ja meditaatiossa
Mantroja käytetään monissa eri jooga- ja meditaatiosuuntauksissa. Joogatunneilla mantroja lausutaan usein harjoituksen aluksi ja/tai lopuksi. Joogatyylistä ja perinteestä riippuen mantraamisella voi olla erilaisia merkityksiä ja ne voivat vaihdella. Yhteistä kaikille joogatunneilla lausuttaville mantroille on kuitenkin se, että ne virittävät mielen keskittyneeseen tilaan ja vievät ajatukset arjen arkisista asioista mantran lausumiseen sekä itse joogaharjoitukseen.
Astangajoogan perinteeseen kuuluu kolme mantraa, joita ovat alkumantra, loppumantra ja suryanamaskarmantra. Astangajoogan alussa lausuttavan mantran tarkoituksena on osoittaa kunnioitusta opettajan joogatietämystä ja suurta viisautta kohtaan. Loppumantra eli shantimantra lausutaan harjoituksen päätteeksi ”koko maailmankaikkeuden energian parantamiseksi”. Suryanamaskarmantra eli aurinkotervehdysmantra lausutaan puolestaan hiljaa omassa mielessä aurinkotervehdys A:n aikana.
Kuten joogassa, myös monissa eri meditaatiosuuntauksissa (tantra, vipassana, buddhalainen meditaatio jne.) resitoidaan mantroja. Mantraaminen voi olla siten myös yksi meditaatiotekniikka siinä missä esimerkiksi hengityksen tarkkailu tai äänien havainnointikin ovat – ajatusten harhaillessa tarkkaavaisuuden kohde on lausuttava mantra. Mantroihin voidaan myös yhdistää mudria eli käsillä tehtäviä liikkeitä tai asentoja, jotka parantavat edelleen enrgiavirtauksia kehossa.
Yksi tunnetuimpia mantroja on om-mantra, jota käytetään sekä joogassa että meditaatiossa. Om-mantralla voi olla useita eri merkityksiä ja se voi tarkoittaa muun muassa universumin ääntä, maailmankaikkeutta, elämän kiertokulkua tai jumalaa. Joidenkin uskomusten mukaan om-mantran ajatellaan olevan yhdistymistä tähän maailmankaikkeuden energiaan.
Miksi mantraaminen on hyödyllistä?
Mantroilla on mieltä kirkastava, hoitava ja puhdistava vaikutus, ja niiden tarkoituksena on virittää mieli meditatiiviseen ja hiljentyneeseen olotilaan. Lisäksi niiden värähtelyn sanotaan olevan yhteydessä esimerkiksi ihmisen elimistöön ja hermostoon. Mantraamisen sanotaan myös puhdistavan kehon ja mielen fyysisiä ja psyykkisiä tukoksia, kuten negaatioota, rauhattomuutta ja energiatukoksia. Niiden tarkoituksena on vapauttaa mieli materiaalisen elämän aiheuttamasta ahdistuksesta.
Vaikka useat mantrat perustuvat pyhiin teksteihin, ei mantrojen kuitenkaan tarvitse olla aina vain tunnettuja ja hengellisiä sananparsia. Jollekin mantra voi olla esimerkiksi itse keksitty voimalause tai sana, jolla virittäydytään tietoisesti johonkin mielentilaan tai harjoitukseen. Esimerkiksi kiitos-mantra eli yksinkertaisesti kiitollisuuden lausuminen mielessä on jo mantraamista. Jossain haastavassa elämäntilanteessa tai kilpailussa mantra voisi puolestaan olla esimerkiksi voimalause: ”minä pystyn tähän” tai ”olen vahva”. Kun mantraa lausutaan tietoisesti ja säännöllisesti, voi se parhaimmillaan muuttua todelliseksi olotilaksi ja energiaksi.
Loppuun vielä astangajoogan alkumantra:
oṁ
vande gurūṇāṁ caraṇāravinde
sandarśita-svātmā-sukhavabodhe
niḥśreyase jāṅgalikāyamāne
saṁsāra-hālāhala-mohaśāntyai
ābāhu-puruṣākāraṁ
śaṅkhacakrāsi-dhāriṇam
sahasra-śirasaṁ-śvetaṁ
praṇamāmi patañjalim
oṁ
Astangajoogan alkumantraan pääset tutustumaan myös tältä videolta: https://www.youtube.com/watch?v=AFx3JbQvUk8
Tutustu myös tähän: Joogan terminologia tutuksi – joogan perussanasto
Lähteet: Petri Räisänen (2015) ASTANGA : JOOGAA SRI K. PATTABHI JOISIN PERINTEEN MUKAAN