Jooga on minulle rakas harrastus, intohimo, henkireikä ja tapa rentoutua. Se on johdattanut minut tutkimaan mieleni syövereitä ja kipupisteitä sekä saanut oloni tuntumaan hyväksi paitsi omassa kehossani myös ylipäätään itseni kanssa. Joogaan silloin, kun voin hyvin ja tunnen itseni vahvaksi, mutta erityisesti silloin, kun olen stressaantunut tai kireä. Voisin sanoa, että tällä hetkellä jooga merkitsee minulle tavalla tai toisella elämäntapaa, joka on tuonut arkeeni harmoniaa ja tasapainoa. Mutta miten tähän pisteeseen on päädytty?
Innostuin ensimmäisen kerran joogasta yli 10 vuotta sitten. Minulla on ollut vuosia tapana aloittaa syksyn tullen uusi harrastus hyvän ystäväni kanssa ja tuona syksynä päätimme ilmoittautua erään joogakoulun hotjoogan tutustumisviikolle. Intensiiviviikon aikana kävimme päivittäin lempeillä hotjoogan alkeistunneilla, joiden myötä syttyi myös ensirakkaus lajia kohtaan. Tunnit ja kehonhuolto tuntuivat mukavalta kehossani, taisipa ensimmäinen joogatunti vähän naurattaakin. Hiljalleen pääsimme sisään harjoitteluun, mutta kurssin päätyttyä en paneutunut asiaan sen kummemmin. Innostus lopahti yhtä nopeasti kuin se alkoikin, ja lajin ensikosketuksen jälkeen kävin vain satunnaisilla kuntosalikeskusten joogatunneilla palautuakseni muusta treenaamisesta.
Ensimmäinen käännekohta
Vuosi 2015 oli itselleni ensimmäinen käännekohta joogapolullani, eikä “entiseen elämään” ole paluuta. Olen ammatiltani sosiaalityöntekijä, ja tuohon aikaan opiskelin Helsingin yliopistossa sosiaalitieteiden maisteriohjelmassa. Työni sosiaalityöntekijänä on luonteeltaan emotionaalisesti raskasta, mutta toisaalta näyttöpäätetyöskentelyn takia myös fyysisesti kuormittavaa – ainakin niska- ja hartiaseudulle.
Vuonna 2015 työskentelin osa-aikaisesti sosiaalityöntekijänä nuorten palveluissa, tein hurjaa vauhtia kandidaatintutkielmaani ja pyöritin opiskelijoiden ainejärjestöä. Vapaa-aikani meni bileissä nollatessa ja siinä sivussa löysin toisesta rinnastani patin, joka tutkittiin (kiitos YTHS:n loistavan opiskelijaterveydenhuollon), ultra- ja paksuneulanäytteellä rintasyövän poissulkemiseksi. Koin oloni äärettömän stressaantuneeksi.
Olen aina ollut huono sanomaan kiinnostaville asioille “ei”, jonka johdosta löydän itseni usein tilanteesta, jossa erilaisia kiinnostavia projekteja tuntuu olevan joka sormelle, mutta aika ei enää tahtoisi riittää. Tuohon aikaan poltin voimavarojani systemaattisesti loppuun työnteolla ja rentoutumalla alkoholihuuruisissa illanvietoissa. Kehoni toimi alati jännitystilassa, hartiani olivat jatkuvasti korvissa ja kärsin jännityspäänsäryistä sekä migreenikohtauksista. Myös mielialani tuntui kireältä ja olin usein ärtynyt.
Kiitos nuoren ikäni, säästyin tuolloin uupumukselta ja loppuunpalamiselta, mutta janosin muutosta kireään olotilaani. Lopulta halu löytää muutos erityisesti fyysiseen niska-hartiaseudun kireyteen ja migreenikohtauksiin johdatti minut hathajoogatunneille, ja päätin aloittaa säännöllisen joogaharjoittelun. Aluksi kävin tunneilla muutaman kerran viikossa, ja viikko viikolta sain kuin ihmeen kaupalla huomata niska- ja pääkipujen hellittävän sekä voivani fyysisesti paremmin. Huomasin kehoni notkistuvan ja stressitasojen lieventyvän. Hathajoogan säännöllisen harjoittelun myötä kiinnostuin pian myös muista joogamuodoista, ja mielenkiintoni kohdistui erityisesti dyynamisempiin ja voimaa kehittäviin lajeihin.
Tutkittuani eri joogatyyppejä lisää, päätin ilmoittautua Unisportin järjestämälle astangajoogan alkeiskurssille. Elettiin vuoden 2017 kevättalvea. Astangajoogaharjoitus vei nopeasti mukanaan, voimatasoni kasvoivat ja liikkuvuus lisääntyi. Löysin Unisportin tuntitarjonnasta muutaman minulle sopivan joogaopettajan, joista mainittakoon Outi Sirviö, Jessica Sharry ja Sami Alanen, joiden tunneilla aloin käymään säännöllisesti. Harjoittelin itsenäisesti myös kotona ja olin innostunut oppimaan uutta. Unisportin tuntien lisäksi aloin käymään satunnaisesti Helsingin astangajoogakoulun tunneilla. Koin, että olin löytänyt oman lajini, jossa kehityin ja olin aidosti halukas oppimaan uutta sekä haastamaan itseäni.
Astangajooga oli muutaman vuoden ajan ainoa harjoittamaní joogamuoto, mutta hiljalleen aloin käymään myös flow- ja yin-joogatunneilla, jotka toivat vaihtelua dynaamiseen harjoitteluun. Pikkuhiljaa säännöllinen kotitreeni sai paikan arjestani ja harjoitteluni jatkui muutaman vuoden ajan pääpiirteittäin näin.
Lue myös: Mitä on astangajooga?
Toinen käännekohta
Toinen ja kenties suurin käännekohta joogataipaleellani tapahtui keväällä 2019, jolloin palasin neljän kuukauden Väli-Amerikan matkalta kotiini Helsingin Kallioon. Olin odottanut kyseistä matkaa kuin kuuta nousevaa ja valmistumiseni jälkeen minulle tarjoutui elämässäni ajanjakso, joka mahdollisti pidemmän reissun toteuttamisen opintojeni sekä edellisen työni päätyttyä. Niinkuin moni maailmanmatkaaja ehkä tietää, on melko tyypillistä, että reppureissatessa terveelliset elämäntavat ja liikunta saattavat jäädä toissijaiseksi, ja näin kävi myös omalla kohdallani.
Joogasin matkani aikana melko paljon, mutta muilta osin elämäntavat lipsuivat; söin mitä sattuu, kasvispainotteinen ruokavalio aiheutti haasteita Väli-Amerikassa ja iltaisin tutustuttiin paikallisen kulttuurin drinkkivalikoimaan yhdessä uusien reissukavereiden kanssa. Janosin uusia kokemuksia ja sorruin matkustamaan liian nopealla tahdilla, jonka johdosta lopputulos oli se, että neljän kuukauden matkan jälkeen tunsin olevani loman tarpeessa.
Reissu oli upea, sain matkan varrelta elinikäisiä ystäviä ja unohtumattomia kokemuksia, mutta kotiin palattuani pysähdyin miettimään, miten olin joutunut tilanteeseen, jossa lähdin “suorittamaan” unelmamatkaani. Energisoituneen ja inspiroituneen fiiliksen sijaan kehoni oli sekaisin, olin uupunut ja jopa hieman masentunut. Ravasin erinäisissä tutkimuksissa huonon oloni johdosta, mutta mitään poikkeavaa elimistöstäni ei löytynyt. Päätin jättää ruokavaliostani pois sokerin, maitotuotteet, vehnän ja alkoholin, ja aloittaa päivittäisen joogaharjoittelun aikaisemman 3-4 viikottaisen harjoittelukerran sijaan. Myös meditoinnista tuli tärkeä osa henkilökohtaista joogaharjoitustani.
Hiljalleen oloni alkoi kohentumaan, kehoni tuntumaan vahvemmalta ja mieleni kirkkaammalta. Sanavarastooni ja arkeeni rantautuivat käsitteet nimeltä itsemyötätunto ja kehotietoisuus. Tuntui kuin vartalooni olisi virrannut sellaista uutta elämänenergiaa, josta en ollut aikaisemmin tiennytkään! Niin kliseiseltä kuin ehkä kuulostaakin, ei todellista minää löytynyt Väli-Amerikan viidakoista, vaan omasta olohuoneesta yksiöni lattialta. Alkoi henkisen kasvun aikakausi, jolloin jooga- ja meditointi saivat syvemmän merkityksen elämässäni. Näihin aikoihin heräsi myös ajatus tämän blogin aloittamisesta.
Kolmas käännekohta
Kolmas käännekohta joogapolullani tapahtui alkuvuodesta 2020, jolloin aloin odottamaan esikoistani. Aamupahoinvoinnin ja muuttuvan kehoni myötä astangajooga ja voimapainotteinen harjoittelu eivät enää tuntuneet hyvältä kropassani, jonka johdosta harjoitukseni muuttui rauhallisemmaksi, ja hiljalleen astanga jäi lähes kokonaan. Harjoitukseeni sisältyi kehoa ja mieltä rauhoittavia liikkeitä. Myös apuvälineet, kuten blokit, tyynyt, tuoli ja jumppapallo tulivat tärkeäksi osaksi harjoitteluani. Raskausaika pysäytti todella kuuntelemaan, millaista treeniä kehoni vaatii sekä tunnistamaan omia rajojani joogaharjoituksen parissa. Odotusajan ja esikoisen syntymän myötä tutustuin myös raskaus- ja äiti-lapsijoogaan. Vaikka raskausaika muutti harjoitustani valtavasti, olen palannut hiljalleen takaisin kevennettyn astanga- ja flowharjoituksen pariin omaa kehoani kuunnellen. Ne tuntuvat edelleen omimmalta tavalta harjoittaa joogaa.
Tällä hetkellä harjoittelen noin viidestä kuuteen kertaa viikossa, joista noin kaksi harjoituskertaa ovat astangaa, ja loput flowjoogaa. Harjoituksen kesto vaihtelee 20 minuutista hieman yli tuntiin tai puoleentoista. Pyrin päättämään harjoituksen meditaatioharjoitukseen.
Joogan, meditoinnin ja niiden myötä kehittyneen kehotietoisuuden kautta olen oppinut kuuntelemaan kehoani paremmin, ja tunnistamaan minkälaista harjoittelua kehoni kaipaa. Toisaalta joogamatkani on vielä lapsen kengissä; ärsyynnyn toisinaan mitä typerimmästä asioista, skippaan välillä harjoituksen jos toisenkin vauva-arjen keskellä, ja olen kokenut vain murto-osan (jos sitäkään) joogan todellisesta päämäärästä. Paljon on siis vielä opittavaa, mutta paljon olen myös joogasta saanut.
Toivon, että jooga pysyy elämässäni vielä pitkään. Ja kiva, kun myös sinä, olet pysähtynyt matkani äärelle!